Miten meillä nukutaan yöt 7 kuukauden iässä?

Viimeksi postailin Lukan ollessa 4 kuukauden meidän nukkumiskuvioista. Nyt Luka lähenee jo 8 kuuluden ikää ja menikö ne 4 kuukaudennhulinat ohi?
4 kuukauden hulinat ja Lukan nukkumiskuviot

Menihän ne, mutta tarkoittaako se, että nyt nukutaan läpi yön? No ei tarkoita, ei. Nukkumiskuviot varsinkin yöunien suhteen on vaihetta vaiheen perään meillä.

4 kuukauden hulinat alkoi rauhoittua siinä 6 kuukauden iässä ja hetki mentiinkin rauhallisemmin. Tämän jälkeen on kuitenkin ollut hampaiden tuloa, painajaisvaihetta, taitojen tulemista uniin, eroahdistusta ja mitähän vielä on edessä, heh. Monenmoista vaihetta siis.

Hampaiden tulo on aiheuttanut välillä kipuilua ja sitten rinnalla olemista selkeästi enemmän. Viimeksi kun puhkesi toinen alahammas niin pari yötä ennenkuin hammas puhkesi oli aamuöisin sellaista tissillä roikkumista, ei niinkään syöty, mutta haluttiin nukkua tissi suussa. Nyt on merkkejä siitä, että tehtäisiin ylähammasta ja samanlaista tissillä oloa nytkin ollut joinakin öinä, painottuen yleensä aammuöihin. Viimeksi yhdistin tämän hampaan puhkeamiseen, mutta tätä ylähammasta on nyt tovi jo tehtykin ja siis ihan ienkin vaikuttaa siltä että hammasta olisi tekeillä… Tässä jo yksi yö kokeilin tuttiakin, mutta eihän se pojalle kelvannut. Vähän hassuahan sitä oli ehkä kokeillakin kun ei hän siihen ole aiemminkaan innostunut eikä ole sitä tähän ikään mennessä syönyt.

Taidot tulee uniin, sillä välillä poitsu on ihan unessa konttausasennossa ja itkustelee. Myös painajaisia on välillä taidettu nähdä kun itskustellaan unessa ja rauhoitutaan syliin nostaessa. Myös noihin konttausasennossa itkusteluihin auttaa syliin ottaminen. Eikä näihin välttämättä herää kuin vanhemmat.

Eroahdistusta Lukalla oli yhdessä vaiheessa ja yöunilla tämä näkyi iltaisin nukkumaan mennessä, kun väsymyksestä huolimatta taisteltiin unta vastaan. Päivisin sitten näkyi muilla tavoin. Näitä eroahdistusvaiheita ollut yksi selkeä, mikä kesti ehkä parisen viikkoa, mutta ehkei ihan niin kauaa unissa näkynyt kuitenkaan.

 

Nyt meillä yöunet alkaa siinä yhdeksän maissa pääsääntöisesti, joskus menee puol kymppiinkin. Muutamia kertoja on myös käynyt niin, ettei ysiltä todellakaan ole uni vielä lähimaillakaan niin sitten on suosilla valvottu pidempään ennen unille menoa. Aiemmin Luka nukahti usein tissille tai iskän syliin jumppapallon päällä olkkarissa ollessamme. Sen kummemmin ei poikaa nukuteltu ekaan puoleen vuoteen. Poika myös usein heräsi nopsaan jos vierestä lähti, mutta se taisi muuttua jo tuossa 5-6 kuukauden paikkeilla. Luka on nukahdettuuaan nyt jäänyt yksikseen nukkumaan ja me ollaan voitu valvoa vielä hetki kaksin Rikun kanssa. Nyt meillä on ehkä enemmän ns. nukuttelua tai ehkä paremminkin unille rauhoittumista, yksinään ei kuitenkaan nukahda ja musta ne nukuttelut/rauhoittumiset yhdessä kunnes poika on unessa on ihan kivoja, ainakin silloin kun ei ole mitään unta vastaan taistoa. Äkkiä pitää koputtaa puuta, kun hetkeen ei ole ollut tuota unta vastaan taistoa. Uuteen päivään heräillään useimmiten siinä vähän seiskan jälkeen, joskus saattaa jopa kasiin asti unta riittää.

Riku on usein työaamuina herättyyään ottanut poikaa ja laittanut nukkumaan vaunuihin, joissa on saattanut rauhoittua nukkumaan vähän rauhallisemmin, kun aamuyöt oli todella levottomia.  Tuolloin siis saatettiin herätä ihan jatkuvalla syötöllä aamuyöstä. Jossain kohtaa selkeästi rauhoitti aamuyön tohinaa jos Riku otti kainaloonsa tai poika nukkui vaunukopassa, ehkä maidon ja äidin tuoksu pisti levottomaksi. Tällaista levottomuutta kuitenkaan ei nyt enää ole, mutta uni on vaan jo herkemmässä aamuyöstä ja nukutaan tunninpätkissä.

Niihin uniin ei olla pysyvästi päästy mitä ensimmäiset n. 4 kuukautta oli, kun poika heräsi pari kertaa yössä ja nukkui pitkiä pätkiä. Nyt on sellaisia öitä ollut satunnaisesti. Kolmen tunnin yhtämittainen unipätkä itselle on ihan luksusta. Useimmiten Luka nukkuu tällä hetkellä ekan pätkän pidemmin, mutta koska menee ennen meitä nukkumaan niin itse ei saa ihan yhtä pitkää pätkää. Eka pätkä on vaihtelevasti n. 2-3 h pätkä, sitten saattaa tulla vielä toistakin parin tunnin pätkää, mutta aamuyöstä yleensä alkaakin sitten tiiviimpi heräily. Oikeastaan vaikea sanoa, kuinka paljon heräillään ja tosiaan poika ei välttämättä edes heräile vaan saattaa olla unessa. Joskus yöllä saatan katsahtaa kelloon, mutta oma olo kertoo miten yöon mennyt ja Polar kertoo kyllä sitten aamuisin mihin aikoihin on heräilty. Kyllä ne tiiviit heräilyt aika hyvin huomaa omassa olossaan ja välillä on tosi hyvin nukuttu olo vaikka Polar väittäisi muuta, heh. Useimmiten mulla on ihan levännyt olo, ei välttis ihan heti herättyä ja nuo aamuyöt on välillä ihan tokkuraista ja kenkkua, mutta jostain se virta vaan kertyy ja kun poika on iloisena heti aamusta niin eihän sitä itsekään muuta voi olla <3

 

Meillä on muodostunut tietynlaiset iltarutiinit ja -rytmit, mutta näistä voisin tehdä omaa postausta. Myös päiväunista voisi postailla erikseen ja myös meidän päivä postauksen voisi pitkästä aikaa tehdä!

Tuossa viime nukkumispostauksessa myös meidän muista nukkumiskuvioista ja perhepedistä juttua

4 kuukauden hulinat ja Lukan nukkumiskuviot

Lue myös

Kyllä meistä jokainen kipuilee

Vauvan ja koko perheen reseptejä, toukokuun parhaat palat

Terkuin Luka 7 kk

IG

@outikarita

Kyllä meistä jokainen kipuilee

Kyyneleet vierivät poskillani, mistä tällä kertaa?
Milloin mistäkin… Olen väsynyt, koen riittämättömyyttä, epävarmuutta,
en jaksaisi tarttua asioihin, minua harmittaa…
Välillä taas ne vierivät onnesta, rakkaudesta ja helpotuksesta!
(Kokemusta synnytyksen jälkeen…)

Synnytyksen jälkeen itku oli tuttua ja herkin kauteni kesti n. 2 kuukautta. Itkin ja kipuilin todella paljon, olin myös pakahtua onnesta ja rakkaudesta! Elämään tuli niin paljon valoa ja jotain niin suurta, että se nosti myös muita tunteita esiin. Se toi myös esiin pelkoa miten selviän ja millainen äiti olen, se valtava vastuun tunne pienestä elämästä. Ajattelin kärseinkö Baby Blues:sta, mutta vuodenvaihteessa kirjoitin mietteitä päiväkirjaani ja oivalsin käyneeni lapsettomuuteen liittyviä asioita läpi sekä erilaisia juttuja, joita äidiksi tuleminen nosti pintaan, asioita elämänvarrelta, lapsuudesta aikuisuuteen. Kyse ei ollut ehkä kuitenkaan Baby Blues:sta vaan siitä suuresta mullistuksesta ja sen mukanaan ja pinnalle nostamista jutuista.

Vanhemmuus on iso asia ja paljon tunteita herättävä ainakin itsessäni. Olen huomannut sen myös loukkaavan monia, toisten äitiys saattaa loukata toisia äitejä. Ehkä sekin on sitä omaa kipuilua. Äitiyden kentällä on myös kilpailua ja arvostelua, itse pyrin pysymään näiltä kentän osilta pois. Kerron kyllä omasta äiyiydestäni, kerron välillä pohtien ja välillä kuulumisia kertoen. En halua kilpailla, en halua arvostella, en päsmäröidä tms., mutta välillä joskus joku kokee toisin ja se harmittaa minua, koska se ei ole tarkoitukseni. Välillä saan tällaista palautetta, mutta enemmän saan kiitosta omien juttujeni ja ajatusteni jakamisesta. Tunnen valtavasti vanhempia, osa toimii joissakin asioissa samoin kuin minä ja osa hyvin eri tavoin, kaikkien kanssa olen kuitenkin pystynyt vastavuoroisesti kuuntelemaan ja keskustelemaan, ymmärtämään ja tukemaan. Huomaan nytkin pohtivani, miten tässä sanat muotoilisin, ettei ymmärretä väärin, jokainen kun luo sen oman vanhemmuutensa ja itselleen ja perheelleen sopivat tavat toimia, mä vaan kerron omista jutuistani ja ajatuksistani.

Äitiys on ihanaa ja mahtavaa, mutta myös välillä väsyttävää ja raskasta. Siinä mullistuu koko elämä ja on jatkuvasti uuden edessä. Huomaan etsiväni taas paikkaani elämässä. Itse kipuilen välillä sitä riitänkö, vaadin itseltäni paljon, koska en vain kestä epäjärjestystä ympärilläni ja olen joissakin asioissa perfektionisti. Kipuilen välillä myös sitä että olenko äitinä sitä mitä haluan olla ja pystynkö välttämään sitä mitä en halua olla. En halua enkä edes voi avata kaikkia asioita teille, joten tämä jää pintaraapaisuksi solmuistani, jotka osa vielä kaipaavat ratkomista. En voi enkä halua käsitellä täällä tiettyjä asioita joihin liittyy muita ihmisiä merkittävästi. En voi kertoa mitä ne tietyt asiat tähän kaikkeen omaan ajatukseeni ja kipuiluuni tuovat. Minulla on kuitenkin ihmisiä elämässäni joiden kanssa voin käydä näitä asioita läpi jos ja kun vain itse pystyn ja olenkin siitä hurjan kiitollinen.

Olen vasta alussa, olen vasta hetken ollut äiti. En ole täydellinen, tuskin tulen koskaan olemaankaan. Tämä on samalla seikkailu ja samalla yksi iso elämänkoulu. Elämänkoulu, jossa jokainen luo tapansa toimia, koulu jossa ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua tai polkua. Tässä koulussa se omakin suunta voi vaihtua tilanteiden mukaan ja koulukavereilta voi saada ideoita ja ajatuksia.

Äitiydessä kilpailukenttiä parempi ratkaisu on minun mielestäni kannustus- ja tukijoukot! Mitä siitä jos emme kaikki toimi samoin, voimme kannustaa ja tukea silti toisiamme. Voimme saada ideoita ja vinkkejä tosiltamme. Ja luulenpa, että jokainen meistä kipuilee joskus…

Seuraa myös IG:ssä:

@outikarita