Rintasyöpä – Kun kuulet sanan syöpä

Rintasyöpä tai mikä tahansa syöpä…

rintasyöpä

Sitä ei voi edes ajatella miltä se tuntuu, kun omalla kohdalla kuulee sanan syöpä. Itse olen kuullut ja olen siitä selvinnyt. Vaikka taistoni oli ”helppo” niin ei se sitä kuitenkaan ikinä henkisesti ole. On se taival lyhyt tai pitkä, niin se ei ole helppoa. Tänään vietetään Roosa nauha -päivää, jonka tarkoituksena on nostaa myös tietoisuutta rintasyövästä ja ehkäistä sitä, samalla myös kerätä varoja rintasyöpä -tutkimukseen sekä syöpäpotilaiden tukemiseen. Omalla kohdallani kyse ei ollut rintasyöpä, mutta naisten syöpä kyllä, kohdunkaulan syöpä. Itse haluan muistuttaa tällä postauksella kaikkia pitämään huolta itsestään! Itsekin kävin säännöllisesti papakontrolleissa, mutta silti syöpä pääsi yllättämään ja heti ensimmäiset löydökset osoittautui lopulta syöväksi muodostuneiksi soluiksi. Lääkärit sanovat alkuun, että solumuutosten kehittyminen syöpäasteelle vie vuosia ja vuosia aikaa, kuitenkin itselläni kävi toisin. Asia onneksi huomattiin varhaisessa vaiheessa, löydös oli vasta pieni ja pystyttiin hoitamaan helpolla. Vuosi sitten oli viimeinen jälkikontrolli ja sain ns. puhtaat paperit. Kohdunkaulansyöpä tai rintasyöpä, oikeastaan mikä tahansa syöpä niin tärkeää on, mitä aiemmin muutoksia löydetään ja siinä jokainen meistä on itse avainasemassa ja kun puhutaan rintäsyövästä niin omien rintojen tutkiminen on tärkeää!

rintasyöpä

Facebookissa on kiertänyt mystinen sydän, hiljainen sydän, jolla on myös viestinsä, mutta se viesti ei ole kovin selkeä. Se ilmaisee kyllä tukea ja ajatusta, mutta itsekin jaoin erään blogitekstin, jossa asia oli ilmaistu hyvin je selkeästi. Alla lainaus tekstistä ja linkki alkuperäiseen! Jateaan silti niitä sydämiäkin, pukeudutaan pinkkiin ja laitettaan roosanauha rintaan, mutta huudetaan myös ääneen asiamme ja ennenkaikkea:

välitetään itsestämme ja terveydestämme, pidetään itsestämme huolta!

rintasyöpä

”Suora viesti tavoittaa ihmiset luihin ja ytimiin asti. Pinkki sydän somen hymiöviidakossa herättää lähinnä ihmetystä. Ei tehdä tappavan taudin ehkäisystä arvoitusta. Koskettele rintasi läpi. Huudetaan se ääneen. Kirjoitetaan isolla. Ruuhkautetaan mammografiat. Liian moni arvuuttelee, onko patti rinnassa riittävän suuri syy lähteä lääkäriin, vai onko se ehkä luulosairautta. Siinä on arvuutteluja jo aivan liikaa. Kenenkään rintasyövän ehkäisy ei saa kuluvalla viikolla jäädä viestittömän sydämen varaan.”

Blogista:
Munakoisoni ja minä – Antakaa somessa kiertäville sydämille sanat!

 

rintasyöpä

Painonnousu ja kehonkuva kun viikkkoja mittarissa 34

painnonnousu

Painonnousu on vähän niinkuin väistämätöntä tässä raskauden aikana, enkä asiasta ole ottanut enempiä stressejä. Olen ollut kokoajan ajatuksella, että se tulee mitä tulee. Itsellä kuitenkin on ollut ruokavalio hyvällä pohjalla ja on edelleen. En koe, että sitä sen kummemmin tarvisi säädellä ja tarkkailla vaan syön nälän mukaan ja välillä myös mielitekojen 😉

Ainoa, mitä alkuraskaudesta hieman mietein, että mitä neuvolassa tuumataan, mikä heidän mielestään on sopiva määrä. Kuitenkin kuullut juttuja, miten toiset neuvolaterkkarit syynää sitä painoa todella paljon, mutta omalla kohdalle osui ihanan rento ja mukava terkkari.

Kirjoittelinkin aiemmin postauksen painonnoususta ja siinä onkin hieman enemmän faktatietoakin raskauden aikaisesta painnonoususta. Tuon tähän joitain samoja faktatietoja havainnollistamaan tätä raskauden painnonnousua, mutta jos aihe enemmän kiinnostaa niin kannattaa klikata myös tuo postaus Raskaus ja painonnousu -postaus auki ja lukaista.

 

painnonnousu

Painonnousu viikolle 34

Viime sunnuntaina tuli 34 viikkoa täyteen raskautta, nythän on jo melkein 35 viikkoa sitten täynnä. Raskasuaviikolle 24 mennessä painoa oli kertynyt 10 kiloa ja tuohon asti painonnousu oli ollut hyvin tasaista. Tuossa viikoilla 24-30 paino alkoikin ottamaan välillä isompia harppauksia, kun sitten taas välillä ei noussut, päin vastoin saattoi vähän tipahtaa takaisinkin päin. Nyt taas 30 viikosta eteenpäin painnonnousu ollut hyvinkin maltillista. Viime viikolla kun kävin nevolassa niin paino oli noussut kuukaudessa 1,1 kiloa, joka on aika vähänkin näillä viikoilla. Toisaalta se on taas niin yksilöllistä, miten kenelläkin se paino nousee. Mulla isoin tai nopein painnousu tähän mennessä tapahtui tuossa viikoilla 24-30 tosiaan.

Nyt sitten painoa on noussut 15 kiloa, eli 24 ja 34 viikkojen välillä viitisen kiloa. Viikkokohtaisesti tuo meinaisi tuollaista 450 g painnousua kun jakaa 34 viikolle ja jos taas kertoo 40 viikolla tuon niin antaisi n. 17,5 kilon painnousua osviitaksi. Kuitenkin paino ei nouse tasaisesti kokoaikaa välttämätä niinkuin tuossa jo totesin. Itse olen veikkaillut kohdalleni 15-20 kilon painnonnousua, mitä en nyt pidä yhtään liiallisena kohdallani ja joka näyttäisi nyt aika oletettavalta määrältä. Kuitenkin normaalipainosta tässä on lähdetty liikkelle ja alempana kuvaankin raskauden normaalia painonnousua.

Lopullinen painnonnousuhan riippuu vielä siitäkin, mille viikoille tässä mennään. Kontrolliultrissa kun on arvioitu Tiitin kokoa, niin hänhän menee siellä keskikäyrän ja yläkäyrän välissä. ei mikään jättivauva välttämättä ole tulossa, mutta keskiarvoa suurempi kenties. Itsehän olen ollut melkein 4 kiloinen ja Riku melkein 5 kiloinen syntyessään ja tämän kuullessaan neuvolan terkkarikin sanoi, että hyvin siis saattaa meidänkin poitsu olla juurikin vähän isompaa kokoa…

painnonnousu

Raskaus ja painonousu – Sopiva painonnousu

Mikä on sopiva painnonnousu? Tässäkin kohtaa luotan lähteisiin ja käytän päteväksi toteamaani kirjaa, jota voin suositella lämpimästi raskausajan hyvinvoinnista kiinnostuneille! Itsekään en ennen raskautta tiennyt mikä on sopivaa. Tähänhän tosiaan vaikuttaa äidin lähtöpaino, ikä, aktiivisuus, sairaudet ym. kirjassa oli kuitenkin hyvät mallinnokset mistä painonnousu koostuu ja painoindeksin mukainen suositeltu painnonnousu. Itsekään en ole osannut ajatella mistä kaikesta se painonnousu koostuu, ei se ole vain se lapsi ja lihoaminen, vaan siinä on paljon kaikkea mikä nostaa painoa. Nämä antavat hyvät viitekehykset mielestäni!

painnonnousu

”Painon kuuluu nousta raskauden aikana. Suurin painonnousu tapahtuu yleensä raskuasviikoilla 16-28, jolloin myös rasvakudosta kertyy eniten.”
(Lähde Mari Stenman -Liikkuvan äidin hyvinvointi, raskausaika ja äitiys)

Mistä painonnousu koostuu?

Sikiö n. 3500 g keskimäärin (tämähän voi olla enemmän tai vähemmän…)
Lapsivesi n. 900 g
Istukka n. 500 g
Kohtu n. 1000 g
Rintakudos n. 1000 g
Veriplasman määrä n. 1500 g
Solujen ulkoinen neste n. 1800 g
Äidin rasvakudos n. 2000-6000 g
Yhteensä 12,2-16,2 kg

Painoindeksin mukainen suositeltu painonnousu

Aliapinoinen (BMI <18,5): 12,5-18 kg
Normaalipainoinen (BMI 18,5-24.9): 11,5-16 kg
Ylipainoinen (BMI 25-29,9): 7-11-5 kg
Lihava (BMI > 30): 5-9 kg

En näitä orjallisesti tarkkailisi, mutta hyvän viitekehyksen nämä antavat ja onhan sekä yli- että alipainolla aina omat lisäriskin tuojat. Kuitenkin pitää muistaa että aina normaalipainoinenkaan ei välttämättä voi hyvin ja saa kaikkea tarvittavaa ravinnetta. Edelleen painotan sitä oman kehon kuuntelua ja tiedostamista myös siitä mitä syö ja syökö tarpeeseen. Pitää olla myös itselleen armollinen ja syödä myös välillä niihin mielitekoihin. Painnonousu ja ruokavalio ei saisi olla stressin tekijä missään nimessä!

painnonnousu

Raskaus ja kehonkuva

Itse olen ollut hyvin sinut muuttuvan kroppani kanssa raskauden aikana. Tiedän kuitenkin, että kaikille se ei ole helppoa. Itse olin jotenkin niin valmis raskauteen ja niin monen nähnyt lähipiirissäni olevan raskaana, ettei muuttuva keho minua ole hätkäyttänyt. Olinkin ihan innoissani kun raskaus jo hyvissä ajoin näkyi, vaikkakin sitä alkuun piilottelinkin hieman, mutta sen takia etten halunnut heti kaikille kertoa raskaudesta. Musta oli kuitenkin ihanaa kun masu alkoi kasvaa ja viikoittain ollaan otettu masukuvia. Hauska kun masua piti jo kesäkuussa isona ja nythän se vasta iso onkin! Toisaalta monet sanoo, että mulla on pieni masu, alkuun sanottiin toista, joka kenties johtui juuri siitä että se tuli niin varhain esiin. Ei mulla oikein ollut tuolla vatsan alueella vissiin paikkaa mihin Tiiti olisi piiloutunut, pakko sen oli tulla esiin heti 😀

painonnousu

 

Ei mulla kauheasti muuta olekaan tullut kuin maha ja rinnat. Noh, rintojen en välittäisi kyllä kasvavan yhtään suuremmiksi 😀 Onhan sitä vähän tietysti tullut muuallekin kehoon jotain, mutta ei kovinkaan paljoa. Omaa kroppaa ajatellen olen vähän yllättynytkin siitä, sillä reiteni ja pakarani ovat olleet ne alueet jotka ylimääräistä helposti keräävät jos sellaista tullakseen. Vähän ovat varmasti nytkin keränneet, mutta ei kovinkaan paljoa kuitenkaan.  Housukoko kasvanut ehkä yhdellä koolla. Vaikka vatsan alkaminen heti rintojen alta välillä fyysisesti ahdistaakin ja aiheuttaa välillä tuskaisia oloja niin silti koen voivani hyvin ja tuohon tuskaiseen oloonkin kun on helpotusta saatavilla kroppaa huoltamalla!

Mä oon tosiaan tykännyt masustani kokoajan ja alkuun ärsyttikin kun oli muutamia jotka päiviitelivät mun mahan kokoa. Nyt enemmänkin mun mahaa on ihasteltu ja kehuttu. Kunpa ihmiset tajuaisi, että sekin on niin yksilöllistä miten se maha kasvaa ja minkä muotoiseksi. Ihasteltaisiin enemmän toisten raskauksia kuin kauhisteltaisiin ja ihasteltaisiin myös sitä omaa raskautta. Siliteltäsiin sitä masua ja juteltaisiin kaverille joka siellä kasvaa. Pidettäisiin huolta myös siitä raskauskehostamme, koska ei sen raskauden tarvitse olla fyysistä kärsimystä, vaikka kolottelisikin niin silti voi ja saa voida hyvin. Kun kolottaa niin hoidettaisi sitä kehoa, silloin vauvallakin on paremmat oltavat ja tämä kaikki vaikuttaa myös omaan kehonkuvaan. Omaa postausta kyllä tulossa tuosta kehonhuollon merkityksestä ja vaikutuksista!

painnonnousu

 

Heräsikö ajatuksia?
Miten itse olet kokenut muuttuvan kehon raskauden aikana ja painonnousun?

Lue myös aiheeseenliittyvät postaukset postaukset

Raskaus ja painnousu – faktaa ja entäs oma painonnousuni?

Raskausajan ruokavalio – omani ja faktatietoa

Raskausajan liikunta – faktaa ja omaa kokemusta