Ensimmäinen vauvaviikko pesimistä

Meidän Tiitihän on tänään jo yhden viikon ikäinen ja jestas kun viikko mennyt nopeasti vauvakuplassa elellen.

Tiitihän syntyi myöhään sunnuntai-illalla ja synnytyskertomus tulossa varmaankin ens viikolla tänne blogiin. Nyt kuitenkin ensimmäisen viikon kuulumisiin kun ihan kaikki on uutta, ihmeellistä ja ihanaa. Joka viikko ja päivä varmasti tulee uusia asioita, mutta näin alussa aivan kaikki on uutta. Me päästiin keskiviikkona sairaalasta kotiin ja kotiin meno jännitti mua enemmän kuin synnyttämään lähtö. Oli jotenkin vaikea käsittää että meillä nyt tosiaan on oma pieni vauva, jonka kanssa päästään kotiin. Niin ihmeellistä ja ihanaa. Välillä pysähtyy miettimään, että onko tää tosiaan todellista? Tunteiltu ollaan kummatkin isän kanssa. Mulla selvästi lisääntyi tunteilu kotiin päästyä ja edelleen päivä päivältä silmät kostuu useammin. Jotenkin kait alku oli niin epätodellista ja nyt päivä päivältä kaikki muuttuu todellisemmaksi, ”ei tää ookkaan unta” -fiilis.

 

Vieraita on lähisukulaisista muutama käynyt kahtena eri päivänä, muutoin ollaan rauhassa pesitty kotona. Perjantaina käytiin vaunuilemassa korttelin ympäri, oli niin kaunis ilma ja kyllä vaunuja työnsi kaksi tuoretta vanhempaa hyvin ylpeinä. Kotona pesitty paljolti ihokontaktissa yötä päivää. Ensimmäinen viikko ollut hyvin rauhaisa ja leppoisa. Tiiti syö ja nukkuu, välillä on toki  hereilläkin ja silloinkin tosi rauhaisasti. Unia otetaan kuitenkin pitkissä pätkissä, samoin rinnalla viihdytään aterioimassa yhdellä kertaa pidempi pätkä. Lepoa siis saadaan riittävästi ja imetyskin sujuu yllättävän helposti. Imetyksestä voin kirjoitella oman postauksensa myöhemmin.

 

Imetyshetket on ollut yksiä isoimpia onnen tunteen hetkiä. Kun pienen saa syötettyä omalla rinnallaan ja hän lopuksi huokaisee tyytyväisenä maitotippa suupielestä valuen ja nukahtaa rinnan päälle. Jopa kaikki hikkaäänet ja pienet nälkähuudotkin saa tuoreet vanhemmat onnentunteesta sekaisin ja heti kyllä saa poitsu vanhempansa reagoimaan kun vähänkin ilmoittelee itsestään äänin. Liikutukselta ei voi välttyä kun poitsulla tulee itku ja sitten hän rauhoittuu äidin laulaessa tai kun katsoo isää ja poikaa sylikkäin. Liikutusta tulee milloin mistäkin, vähän kaikesta ja toisen liikutus saa aina toisenkin liikuttumaan,e ttä yhdessäkin täällä sitten kyynelehditään onnenkyyneliä. Läheisyyttäkään ei voi liiaksi antaa ja sitä hän kyllä on saanut ja saa meiltä kummaltakin.

Mä olen nyt loppuviikosta vähän kipuillut tikkauksistani ja se on vähän haitannut liikkumista ja istumista. Muutama tikki tuli siis synnytyksestä, mutta onneksi pieniä. Muutoin täällä on voitu oikein hyvin ja energisesti. Raskausmahan lähtö on taas helpottanut montaa asiaa vaikka ekoina päivinä varsinkin tuntui tosi oudolta kun sitä isoa masua ei enää ollutkaan vaan jäljellä on enää pieni pehmeä kumpare.

Ensi viikko vähän jännittää ja pelottaa kun isimies palaa töihin. Sovittu että isyyslomaa pidetään lisää vähän myöhemmin nimiäisten ja joulun yhteydessä. Palataan sitten vaikka myöhemmin postauksen muodossa siihen miten arki lähtee rullaamaan. Tää viikko meni kyllä aivan liian nopeasti ja meillä kummallakin Rikun kanssa on aikas haikea olo siitä, että arki alkaa…