Julki-imetys ja minä

Julki-imetys on aihe, mistä olen ajatellut rustailla ja mun ajatuksista sen suhteen ja miten ne on muokkaantuneet ja miten itse olen toiminut. Parasta aikaa muuten vietetään kansainvälistä imetysviikkoa, niin sikälikin julki-imetys on hyvä aihe nostaa esiin. Julki-imetys on ajoittain keskustelun aiheena ja usein aika kohahduttavastikin. Itsellä nyt kuitenkin ajatus kirjoittaa, siitä mitä itse olen ajatellut asiasta ja mitä ajattelen nyt sekä siitä, miten toimin. Mun ajatukset julki-imetyksestä ei ole loppujen lopuksi kauheasti muuttuneet, jonkin verran kyllä. Kuitenkin oma kokemus avaa ajattelua. Ei sitä lapsettomana vielä osaa ajatella niin selkeästi asiaa ja mulla ainakin ollut ajatuksia ja mietteitä, jotka ovat unholaan jääneet oman vauvan synnyttyä ja imetyksen alettua.

Julki-imetys

Aiemmin ajattelin, että imetyksen voisi mennä aina kyllä hoitamaan vähän sivummalle ja sitä voisi pumpata maitoa mukaan tuttipulloon, että siitäkin maitoa voisi antaa, niin ettei joka paikassa tarvisi alkaa imettämään eikä tarvisi kahvilassa tai ravintolassa miettiä sivuun siirtymistä imetystä varten vaan voisi pullosta ruokkia lapsen. Hommasin tuttipulloja etukäteen ja muistan pistäneeni hyvänä vinkkinä mieleen, että kahvilassakin voi pyytää lasiin kuumaa vettä, jossa voi hauteessa lämmittää pulloa. Tässä tavassa toimia ei ole mitään väärää, mutta mulla tämä ajatus ei ole käynyt pienessä mielessäkään enää lapsen saatua, taisi kadota mietteistä joskus loppuraskaudesta jo. Tämä ajatus kuitenkin syntyi siitä mulle aiemmin, että ajattelin, ettei se sitä nyt jokapaikassa olisi sopivaa alkaa imettämään ja tällaisen ajatuksen musta voi kitkeä pois!

Eri asia on, jos itse kokee julki-imettämisen kiusalliseksi eikä halua imettää muiden nähden, niin on ihan ok vetäytyä sivummaksi tai antaa pullosta maitoa. Oon miettinyt myös sitä, että se tunne voi tulla tiedostamattakin ulkopuolelta suuntautuvista ajatuksista, mutta se voi olla myös omaa häveliäisyyttä ja niitä omia rajoja, mitkä on täysin sallittuja. Kotiinkaan ei kannata sen takia jumiutua, ettei pysty tai halua julkisesti imettää, silloin voimiettiä muitamahdollisuuksia ruokkia lasta kulussa ollessaan. Olisi musta tärkeää tuoda sitä asennetta vahvemmaksi, mikä kitkisi sen ulkopuolisista syistä tulevan estollisuuden jamyös syyllistämisen äitien erilaisista ratkaisuista niin imetyksen kuin julki-imetyksenkin suhteen. Imetys on kuitenkin samalla todella henkilökohtaista ja hirmu luonnollista ja se maito on vauvan ruokaa. Hienoa, että on tullut siistejä ja viihtyisiä hoitohuoneita ja imetysnurkkauksia julkisiin tiloihin, näitä olen itsekin hyödyntänyt, koska on ne mukavampia kuin ostoskeskuksen käytävä. Kuitenkin kahvilassa ollessa jos nälkä yllättää en siirrykään sivummalle tai kaiva pulloa esiin, kuten olin joskus aiemmin ajatellut, että toimisin.

Julki-imetys

 

Tunnistan itsessäni tietyn häveliäisyyden imetyksen suhteen ja olen edelleen sitä mieltä, ettei sitä retostellen tarvi koko tissiä lyödä pöytään ja ihan kaikkien nähden. Tässä asiassa ajatukseni eivät ole muuttuneet. On tilanteita, joissa itse haluan vetäytyä sivummalle ja on tilanteita, joissa vetäydyn sivummalle, jotta poikani saa paremman syömisrauhan ja minä paremman imetysrauhan tai imetysasennon. Välillä huomaan arastelevani, nykyään yhä harvemmin, mutta alkuun useinkin, sitä julki-imetyksen aloittamista tai yleensäkin imetystä toisten seurassa. Varsinkin tätä arastelua oli juuri julkisilla paikoilla tai ihmisten parissa joilla ei ole lapsia.

En tosissaan halua, että tissini on kovin paljoa esillä imettäessä ja valitsen vaatteet usein sen mukaan tai jos vaatteet ei peitä tarpeeksi, niin harso tai huivi voi toimia myös apuna. Tosin toisilla näkyy rintavarustusta enemmän muutenkin kuin kellään imettävällä, että sinäänsä sitä rintaa ei imettäessäkään niin kovasti tarvisi peitellä. Mä en kuitenkaan oo tykännyt ikinä laittaa rintoja isosti esille niin sanotusti, en vain tykkää tissivakolookista, rantsulla ja biksuissa asia on eri, mutta noin niinkuin arki- ja juhlapukeutumisessa ei vain mun tyyliä. (Edit. En näe pahana tissivaon näkymistä ja kyllä sitä mullakin näkyy, oman pään sisällä on kuitenkin tietty raja rintojen näkyvyydestä kokonaisuutta ajatellen. Siinä ei ehkä ole punaista lankaa ja osaksi kyse on myös epävarmuudesta ja välillä kysäisen mieheltä, että onko tää vielä ok) En muutenkaan oo ihan sinut näiden raskauden ja imettämisen myötä kasvaneiden rintojeni kanssa, ei tarvis olla niin isot, heh. Tuskastuttavaa julki-imetys on ajoittain, kun pojalla on nälkä, mutta myös ympärillä on paljon kiinnostavaa. Silloin iskee usein se häveliäisyys kun pelkää että vilahtaa, kun poika hörpää tissiä ja kurkkaa toiseen suntaan vuorotellen. Tällöin sanonkin usein pojalle, että syös nyt, kun ei äiti halua kaikille esitellä rintojaan vaikka sä haluisitkin, heh.

(Edit. palataan vaikka tuohon tissivako/tissien näkyvyys asiaan toisessa postauksessa. Huonosti ja turhaan ilmaistu asia tässä postauksessa, jossa tarkoitus keskittyä julki-imetykseen)

Julki-imetys

Olen imettänyt kahvilassa
Olen imettänyt rannalla
Olen imettänyt puistossa
Olen ensimmäisen ja viimeisen kerran imettänyt ns. vessan eteisessä olevassa ”hoitohuoneessa”
Olen imettänyt viihtyisissäkin hoitohuoneissa
Olen imettänyt ostoskeksuksen käytävällä
Olen imettänyt häissä vähän rauhaisemmassa kohdassa, mutten piilossa
Olen imettänyt ravintolan pöydässä
….

Julki-imetys

Kuvat on muuten äitienpäivältä ja näihin kuviin kiteytyy niin paljon tunnetta mulla, aivan ihania otoksia ja tuon hetken tunteet tulvahtavat heti mieleen näitä kuvia katsoessa. Se onni ja rakkaus…

Lue myös

Mites se imetys?

Ajatuksia täysimetystaipaleestamme

Imetystarinoita Lukan kertomana

IG

@outikarita

Vauvarokko ja sylivauvan paluu

”Pieni poika sairastaa, häntä hellikäämme,
syli paras paikka on, siinä viihtykäämme.

Läheisyys paras lääke on, syliin ottaakaamme,
pienen pojan kuntohon aamuksi jo saamme…”

vauvarokko

No en tiedä voisiko karhunpentu sairastaa laulua laulaa näillä sanoilla. Mun epämusikaalisessa mielessä voi. En siis ole mitenkään musikaalinen, mutta nuo sanat hyräilin pojalleni ja myöhemmin kirjoitin ylös päiväkirjaani.

Meillä Luka sairasteli tällä viikolla siis vauvarokkoa. Tätä enne Luka on ollut vain paristi pienessä nuhassa, eikä koskaan aiemmin kuumeessa. Huoli tietysti nousi mieleen, että mikä pienellä on, kun kuume nousi. Huoli voi olla pientä tai suurta, eikä me nyt isosti oltu huolissaan, ymmärrettiin että tuskin mistään vakavasta kyse on. Tuntuihan se ikävältä kun pieni poika sairasti eikä itse ymmärtänyt ikävää oloaan.

Kipeimmillään poika viihtyi paljon sylissä ja nukkui eikä juuri muuta syönyt kuin tissiä. Kun olo alkoi kohentua niin uni väheni takaisin normaaliin määrään, jaksettiin taas alkaa touhuilla ja muukin alkoi maittaa kuin maito. Läheisyys oli hellyyttävää ja kyllähän siinä sellaisia pakahduttavia rakkauden tunteita vyöryi ja kyneeleitäkin tipahti kun pinetä lastaan piti sylissä, kun se oli ainoa paikka missä hän sai nukuttua.

vauvarokko

Käytiin tottakai lääkärissä. Tiistai illalla Lukalla oli pientä lämpöä ja ajattelin sen johtuvan hampaan tulosta. Yötä vasten annettiinkin särkylääkettä niinkuin jo parina edeltävänäkin iltana juuri tuon hampaan takia. Yö oli kuitenkin hieman levotonta ja kolmen jälkeen huomasin pojan olevan aikas kuuma ja niin Lukalla olikin nousuut kuume sinne lähelle 39. Yö oli ollut jo sen verran katkonainen mulle, että päätin nousta olohuoneen puolelle ja poika sai nukkua mun sylissä, mä katselin Netflixiä. Katoin ennen aamua joku 7 jaksoa yhtä Marvell -sarjaa ja sitten aamulla Rikun herättyä mä painelin nukkumaan. Siinä sylissä Luka välillä itkuskeli, mutta ei välttämättä herännyt ja sylissä sain nopeaan rauhoitettua toista. Hyvin katkonainen olisi ollut loppuyö jos oltaisi sänkyyn jääty, niin koin että tämä oli hyvä ratkaisu.

Keskiviikkona käytiin sitten lääkärissä. En tiedä, mikä aivopieru oli mennä tk-lääkärille. Jotenkin ajattelin että soitan meen omalle neuvolaterkalle ja saan Lukalle lääkäriajan. Meillähän on kuitenkin vakuutus, että oltaisi voitu ja olisi kannattanut mennä yksityiselle. Ei nyt millään pahalla tk:ta kohtaan ja tiedän, että sielläkin joskus asiat luonaa hyvin. Meidän reissu oli kuitenkin lähes 2 tuntia pitkä via doloros, jota en nyt enempää lähde ruotimaan, lääkärit oli ihan mukavia ja asiallisia, mutta kaikki ei vaan mennyt ihan putkeen. No, saatiin kuitenkin tärkein tieto mikä omassa mielessä oli, onko korvatulehdusta ja ei ollut.

Keskiviikon Luka lähinnä nukkui ja välillä söi tissiä. Hereillä ollessaan ei jaksanut touhuilla. Keskiviikon ja torstain välinen yö päätettiin jakaa Rikun kanssa puoliksi kun kävi selväksi, että makuulle Luka ei jää nukkumaan. Riku valvoi ja torkkui istuen alkuyön Luka sylissä ja mä sitten loppuyön. Kummatkin sai pidemmän yhtäjaksoisen pätkän unta ja Lukan oli hyvä nukkua sylissä. Tai kyllähän Luka itkuskeli välillä, mutta sylissä rauhoittui nopeaan, makuuasento ei oikein tullut kyseeseenkään. Sylissä nukkuminen koettiin parhaaksi ratkaisuksi jaLuka sai paljon sitä parasta lääkettä, läheisyyttä.

vauvarokko

Torstaina oli jo reippaampaa poikaa, mutta edelleen kuumeilua. Perjantai yönä vielä nousi viimeiset kuumeet, mutta yö nukuttiin jo kaikki makuuasennossa. Aamulla ajattelin, että jos nyt käytäisiin vielä lastenlääkärillä, kun kuumeilua edelleen oli ja varasin Terveustalolta ajan iltapäiväksi. Kuumettahan ei enää noussut, mutta toki mentiin nyt vielä kun ei tiedetty jos kuitenkin vielä vaikka nousisi ja olihan tässä jo monta päivää mennyt. Vauvarokko saatiin diagnoosiksi ja ensimmäiset punaiset laikut vatsaankin ilmestyi. Kuumetta ei enää noussut, mutta vauvarokkoon tyypillisellä tavalla, kolme päivää kuumetta ja sitten rokkoläiskien nousu iholle. Lauantaina rokkoa oli eniten näkyvillä ja selässä eniten, mutta nyt sunnuntaina ei enää ihossakaan merkkejä.

Meillä on taas reipas ja touhukas, nopeasti tervehtynyt poika!

 

Onko muita vauvarokon sairastaneita?

Me taidettiin päästä aika pienelläkin, mitä olen kuullut, että toisilla vauvarokko ollut paljon pahempi. Meillä onneksi maito maittoi kokoajan japoitsu sai ravintoa ja nestettä. Saatiin myös esimakua lapsen sairastelusta, näitä on varmasti vielä edessä. Kyllähän se omalla tavallaan oli hellyyttävää, miten se läheisyys on niin tärkeä ja iso asia, miten se korostui sairastaessa. Meillä ei kauaa tällä hetkellä viihdytä sylissä, kun halutaan touhuta, mutta niin vain se syli on ja pysyy tärkeänä paikkana ja kyllähän syli edelleen väsymyksen, jännityksen ja harmitusten kohdalla on se paras ja tärkeä paikka, ei ainoastaan sairastellessa.

Lue myös

Kurkistus päiväkirjaani 9 kuukauden kohdalla

Elokuun 8 kohtaa

IG

@outikarita