Osataanko me elää ilman kiirettä?

Mä oon paljon miettinyt viimeaikoina tätä aihetta, kiirettä. Omassakin elämässä sitä tuntuu toisinaan olevan liikaa, mutta toisaalta se on hieman kausittaista. Niin sanotusti silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa ja työt on pitäneet mua kiireisenä etenkin tuossa marras-joulukuun vaihteessa. Nyt kun kiireet on helpottaneet, huomaan ja tunnen voimakkaammin sen mitä olen kaivannut. Harmi vain, että kun mulla helppaa kiireet niin muut ei mene samassa syklissä, toisilla ne edelleen jatkuvat tai ovat juuri nyt päällä.

dav

Olen tiedostanut ystävien kanssa vietettävän ajan kaipuun kokoajan. Ihan vain sitä rentoa yhdessäoloakin on ikävä ja myös juttutuokioita. Puran itseäni paljon blogissa, tännekään en kuitenkaan kaikkea jaa ja viime aikoina olen todella kaivannut keskusteluja ystävien kanssa, niin niitä syvällisiä kuin pinnallisiakin viemään välillä ajatukset pois niistä syvällisistä.

Kuitenkin kun itselläkin on ollut yhtä ja toistapuuhaa, niin se ei ole tuntunut niin ikävältä jos ei löydy sitä yhteistä aikaa, kaikillahan tässä kiireitä on. Nyt se kuitenkin konkretisoituu enemmän kun omiin päiviin on tullutkin enemmän vapaata. On mulla viikoissa ollut niitä vapaahetkiä, mutta kun niitä on harvakseltaan niin ne ei aina mene yksiin toisten kanssa, oikeastaan todella harvoin. Nyt niitä hetkiä olisi enemmän, mutta silti tuntuu vaikealta löytää aikaa sille yhdessäololle.

sdr

 

Nykyään tupataan täyttämään päivät hyvin täyteen ja sitten pauhataan kun on kiireistä ja hektistä. Ruuhkavuodet ei ole enää lapsiperheiden oma käsite, se on myös lapsettomien pariskuntien ja sinkkujen käsite. Loppujen lopuksi suurin osa siitä kiireestä on itse aiheutettua. Olen parin viime vuoden aikana priorisoinut menojani ja tekemisiäni paljon. Olen myös vahvasti tarttunut lauseeseen ”Do more of what makes you happy”. On monia asioita, joista minäkin nautin ja haluan toteuttaa niitä mahdollisimman paljon, en vain täyttää päiviäni jollain yhdellä asialla. Saatkohan ajatuksesta kiinni?

Varmasti moni nyökyttää päätään kun kirjoitan, että elämässä tärkeää on ystävien ja läheisten kanssa vietetty aika. Jääkö tämä välillä sanan helinäksi, kuinka paljon sitä tulee kuitenkaan vietettyä? Kiireen keskellä se yhteydenpitokin helposti alkaa hiljenemään, niin käy joskus myös itsellenkin ja silloin kun sen huomaan on aika tehdä asialle jotain. Tällä viikolla juuri puhuin puhelimessa yhden ystäväni kanssa ja loppupuhelusta todettiin, että tämähän tuntuu jo melkein siltä kun olisi treffannut, tuo pitkä puhelu tuntui todella hyvältä! Samalla se toi haikeuden, miksi asumme niin pitkän matkan päässä toisistamme…

davTuohon otsikon kysymykseen; Osataanko me elää ilman kiirettä?, en tiedä vastausta. Suuri osa kiireistä on itse tehtyjä kiireitä, toivottavasti kuitenkin asioista joista nauttii. Nautitaanko me sitten kiireestä? Tuskin loputtomiin, varsinkaan mikäli jotain tärkeää tai sellaista mitä haluaisi jää väliin kiireen takia toistuvasti.

Ja kuin tilauksesta, ýksi ystäväni tietämättä näistä mietteistä laittoi mulle viestiä juuri äsken, että onko mulla tänään mitään, lähtisinkö teatteriin. Eihän mulla ollut mitään, kaupassa piti käydä, vähän siivoilla ja olla vain. Teatteri-ilta ja ehkä lasi viiniä ystävän kanssa houkutti mut mukaan.  Tätä mä tarvitsen!

dav

Kun tunnit väheni vuorokaudesta

ja nälkäkin yllättää…
Mulla ainakin kävi niin kuin loma loppui. Nyt ollaan toista viikkoa töissä ja pikkuhiljaa saadaan tästä rytmistä kiinni. Vaatii erilaista ajanhallintaa ja onhan sitä erilainen rytmikin töissä ja lomalla. Periaatteessa mun viiden viikon loma oli loma päikystä, mut työt kyllä jatkoi rullaamistaan.

burst

Viime viikolla varsinkin huomasin iltaisin sen, että mulla loppuu tunnit kesken. Ei sitä vain ehdikään niin paljon kaikkea kun työt viekin isomman palan päivästä. Loman loppuminen ei kuitenkaan tuonut mitään loma loppuu ahdistus fiiliksiä, mutta ei myöskään helpotusta. Joiltakin oon kuullut, miten ovat helpottuneita kun loma loppuu ja arjen rytmi taas palaa. Musta tuo on vähän kummallista, sillä voihan sitä lomallakin pitää jonkinlaista rytmiä yllä, ei sen loman tarvi olla päätöntä haahuilua, kuten jotkut sanovat. Onhan se nyt kummallista, että odotetaan loman loppumista, jotta saataisi taas järkevästä rytmistä kiinni. Ehkä kun pitkän työrupeaman jälkeen koittaa se loma niin heitetään kaikki rutiinit naulakkoon ja jossain kohtaa tulee tarve saada arjen rytmistä taas kiinni. Rytmiä arkeen voi saada ilman työtäkin, mulla ainkin oli ihan oma lomarytmi. Rytmi oli kyllä hieman erilainen ja antoi enemmän vapauksia. Nyt arkea rytmittää paljolti päivätyö, joka määrittelee muitakin töitä ja vapaa-aikaa. Viiden viikon loman jälkeen kestää hetken tottua erilaiseen arjen tahtiin ja rytmiin. Niin ja tosiaan se nälkä, ihan kun ei voi missä välissä tahansa syödä ja ehkä se työ tuo myös erilaista aktiivisuutta ja kuluttavuutta päiviin. Nälkä tahtoo välillä päästä tulemaan 😛

Loman loppumisen odottamisessa taas työn josta nauttii tulisi olla se juttu, jos sitä loman loppumista odottaa. Itse nautin ja pidän työstäni, mutta kyllä nauttisin isommasta vapaa-ajastakin 😀 Välillä tuntuu tai kuulostaa, että jotkut ihmiset stressaavat liikaa lomasta, tunnistan sen itsessänikin ajoittain. Lomamood pitäisi saada päälle mahdollisimman nopeaan ja ehtiä käydä siellä ja täällä, tehdä yhtä sun toista ja maata rennosti auringossakin ja sekin täytyy laittaa kalenteriin ylös ja toivoa sormet ristissä ettei sada vettä, koska just silloin olis siihen auringonottoon aikaa 😀 Tässä kohtaa se töiden palaaminen kuvioihin voi olla helpotus, ei tarvi niin kovasti miettiä ja suunnitella kun ei kuitenkaan ole aikaa 😀

Tämmöisiä mietteitä työarjen keskeltä, johon palaaminen näkyi viime viikolla blogissakin vähän hiljaisempana päivitystahtina. Eiköhän tässä kuitenkin taas pikkuhiljaa totuta tähän erilaiseen ajankäyttöön ja saadaan blogikin päivittymään taas ns. normitahtiin 😉

dav