TB: Päiväkirja 21.3.2017

Mä yks päivä satuin avaamaan mun raskausajan päiväkirjan maaliskuun kohdalta, tän sivun kohdalta. Muistan kuinka mua jännitti. Mun oli vaikea uskoa tätä onnea todeksi pitkän yrittämisen ja vain lyhyen lapsettomuushoitojen taipaleen jälkeen. Uskoin jo sen, ettei ne kuukautiset tule, mutta että siellä todella olisi elävä ihmisen alku ihan turvallisesti oikeassa paikassa. Varhaisultran aamuna oksensin jännitykseltäni. Seuraavana päivänä sain kirjoitettua päiväkirjaani…

”Hei Tiitiäinen, meidän pieni masuasukki. Eilen nähtiin ja nyt vihdoin uskon, susta tuli todellisempi. Olet vasta sentin kokoinen ihme. Ihme tosiaan, miten noin pienessä takoo jo sydän niin, että mekin se nähtiin.

Äidillä kihosi kyyneleet silmiin ja isimieheltäkin pääsi onnellinen hymähdys. Oltiin aivan haltioituneita ja ollaan edelleenkin. Eilen viikkoja oli 7+1, tänään olet jo 7+2 viikon ikäinen ja marraskuun 5. päivä on laskettu aika. Tohditkohan kuitenkaan olla ihan siihen asti masuasukkina… Toivottavasti sulla on kaikki hyvin ja viihdyt kuitenkin tarpeeksi pitkään siellä masussa.

Kyllä me sua odotetaan!”

Motivaatio maanantai ja omat kuvat motivaattorina

Facebook aamulla muistutti kuvasta, jonka julkaisin vuosi sitten. Kuva on yksi mun lempparikuviani, oikea motivaatiokuva.

Screenshot_2015-04-06-07-48-32

Sainkin hurjasti motivaatiota tämän aamun treenin, kunnon boostaus ja vedinkin hyvän rinta ja vatsatreenin jonka perään vielä kunnon HIIT rääkillä kova hiki ja jalat huutamaan hoosiannaa… Kuva pääsi myös mun kännyn taustakuvaksi nyt 😀 Joskus erilaiset motivaatiota antavat jutut tekevät hyvää ja boostaavat treenejä, eihän sitä lisämotivaatiota aina tarvitse ja tänäänkin olin jo ihan motivoitunut treeneihin, mutta kyllä kummasti boostasi vielä lisää 😉 Ajattelinkin aloittaa motivaatio maanantai juttusarjan ja kertoa nyt ainakin muutaminen maanantaipäivinä, mitkä asiat ja jutut saattavat minua motivoida tai tuoda lisäboostia.

Omistakin kuvista voi saada motivaatiota ja alla muutama itseäni motivoiva kuva. Kaikki seuraavat kuvat on viime vuoden puolelta, ei kuitenkaan yhtään kisakuvaa, sillä kisakunto ei ole tällä hetkellä motivaattorini vaan sopivasti timmi ja mitkäs parempia motivaattoreita kun omat vanhat timmikuvat 😉

WP_006056WP_006053WP_006260IMG_0353IMG_0900IMG_1869IMG_20141008_221600IMG_20141020_112117

Mikä sinua motivoi?

Tämän aamupäiväisen treenin jälkeen, fiilis oli loistava ja hikinen!
Motivaatioboostaus teki hyvää, kiitos facebook ja throwback!

20150406_11524520150406_115306 HYVÄÄ TREENIVIIKKOA!
Ja kiitos palautteesta, jota sai eilinen postaus, Kevään kilpailijoille kisarauhaa!