Meidän pöydän pään 5 kk:n neuvolakuulumiset

Luka on huomenna 5 kuukauden ikäinen ja hän saa sitten taas itse joku päivä kertoilla 5 kuukauden kuulumisiaan täällä, nyt vähän neuvolakuulumisia.

Pöydän pää

Luka sai nimiäislahjaksi Stokken syöttötuolin ja päätettiin se reilu viikko sitten valmiiksi koota. Ei ollut sen kummempaa ajatusta vielä ottaa tuolia sen enempiä käyttöön, kunhan laittaa valmiiksi. Siinä kuitenkin sitten kokeiltiin, että mitäs Luka tuumaa tuolista ja hänhän oli ikionnellinen kun tuoliin pääsi istumaan ja istuikin siinä heti todella ryhdikkäästi. Yllätyinkin, että jokos meen pieni poika osaa noin hienosti istua vaikka onhan hän sylissäkin ja lattialla kiinnipitäen istunut tosi hienosti. Luka haluaa myös seisoakin paljon mun tai Rikun tukemana ja ottaa hyvin jaloilleenkin, tätä neuvolalääkärikin ihasteli kolmisen viikkoa sitten. No, kun Luka niin hyvin jo istui tuolissa ikionnellisena niin hän on saanut siinä ihan pieniä aikoja harvakseltaan istahtaa ja on hän niin polleaa poikaa kun siihen pääsee. Kertaakaan ei ole istunut niin, ettei jaksaisi itseään kannatella tai väsyisi ennenkuin otetaan hänet pois.

Tänään neuvolassa alkuun sitten juteltiinkin kuulumisia ja kerroin tästäkin, että ollaan jo pieniä hetkiä istahdettu. Ihan ollaan kuulemma toimittu niin kuin voikin toimia ja terkkarikin kehui, että on kyllä ryhdikäs poika ja hyvin suoristaa heti selkänsäkin sylissä istuessaan. Hyvillä mielin voidaan siis antaa Lukan istahtaa meidän seurassa silloin tällöin omassa tuolissaan. Aiemmin Luka saattoi olla lattialla sitterissä ja pyyteli sieltä usein syliin kun minä ja Riku syötiin, nyt hän viihtyy hyvin tuon pienen hetken omassa tuolissaan silloin kun meidän ruokaseurana on. Näin hän tuleekin paremmin osaksi yhteistä ruokahetkeä ja voi että, pian lelutkin muuttuvat ruokamaisteluiksi pöydässä, mutta palataan tähän asiaan tuonnempana.

Neuvolakuulumiset

”Suloinen hymypoika. Kääntyy, kierii. Lelut laittaa suuhun.
Jokeltelee, kiljahtelee. Iho kaunis. Kasvaa hienosti rintamaidolla.”

Paljon puhuttiin myös muusta motorisesta kehityksestä, jota onkin tullut oikein harppauksin ja ikätasoisesti näissä edetään. esim. varpaista on kauhean kiva pitää kiinni ja ne menee jopa suuhun asti. Varpaista kiinnipitäminen on kuulemma just tämä 5 kukauden juttu usein vauvoilla. Kasvua on hienosti tullut ja hyvillä mielin voidaan jatkaa rintamaidolla ja täysimetyksellä, puhuttiin nyt tällä kertaa sitten enemmän kiinteiden aloituksesta, millä on sitten hyvä aloitella ja mitä on hyvä välttää, puhuttiin sekä soseista että sormiruuasta. Kyselin, mikä olisi paras tapa antaa vettä, kun jostain bongasin jutun ettei nokkamukia enää kaikki suuhygienistit suosittelisi ja tätä siinä yhdessä pohdittiin ja terkkari sanoi kyselevänsä hammashuollon puolelta onko tässä nyt jotain uutta tietoa/ohjeistusta tullut. Nokkamukia olin kyllä itse ajatellut, mutta kysäisin nyt kun kerran sellaisen jutun jossain bongasin. Toki hörpyttäminenkin voisi olla meidän juttu, tuttipulloa ei nyt välttämättä nähty kummatkaan meidän juttuna, siis terkkarikaan, kun ei Luka useinkaan tuttipulloa syö eikä tuttia laisinkaan.

Nyt täällä pikkuhiljaa aletaan vanhemmatkin valmistautua kiinteiden aloittamiseen ja saatiin neuvolastakin esitteitä. Ostin myös viime viikolla Naperosta nautiskelijaksi kirjan, jota on jo paljon tullut selailtua. Kaksi kuukautta, kuukausikin sitten tämä tuntui kaukaiselta ajatukselta, mutta näin se aika menee nopeaan ja poika on hyvin kerännyt valmiuksia kiinteiden aloittamiseen.. Jännittävää ja nyt tätä kiinteiden aloitusta alkaa pikkuhiljaa jo intoilemaankin kun poika on niin isoksi vauvaksi jo kasvanut. Annetaan Lukan silti vielä kasvaa tovi rintamaidolla, mutta huhtikuu tulee tuomaan jossain vaiheessa pöydänpäähän seurustelijan lisäksi uuden ruokailijankin. Aikas hienoa! 🙂

Rokoteaika saatiinkin parin viikon päähän, kun kolmen kuukauden kohdalla vähän lykättiin rokotteita pikkuflunssan takia, niin ihan vielä ei voitu tehosteita antaa. Niin ja 6 kuukauden neuvola onkin ryhmäneuvola.

Ehkäpä ensi postauksessa Luka kertookin sitten taas itse kuulumisiaan 5 kuukauden ikäisenä 😉

Tsekkaa myös postaukset!

Luka vastailee kysymyksiin

Lukan 4 kuukauden neuvolalääkäri

Instassa @outikarita

Lukan 4 kuukauden neuvolalääkäri

Viime viikolla, oikeastaan tasan viikko sitten oli Lukalla neuvolakäynti. 4 kuukauden kohdalla oli neuvolalääkäri. Terkkari kysyi viimeksi halutaanko myös tulla hänelle ja sanoi, että voidaan kyllä sopia 5 kuukauden kohdalle seuraava terkkarikäynti, miten halutaan. Sovittiin terkkarikäynti aikalailla siihen 5 kuukautispäivän tienoille ja koska lääkärineuvolan ja tämän väliin ei jäänyt kuin kolmisen viikkoa niin päädyttiin siihen ettei erikseen sitten mennä tässä 4 kuukauden kohdalla terkkarille. Lääkäriajallakin kun kuitenkin on terveydenhoitaja mukana, joka ottaa mitat. Näin ei ilmeisesti kaikkialla toimita vaan käydään erikseeen terkkarilla joka tekee hänen roolinsa kuuluvat jutut ja sitten on erikseen lääkäri, täälläkin joskus ollut niin. Tämä nykyinen systeemi on kuitenkin ainakin asiakkaan näkökulmasta mukava, kun yhdellä keralla onnistuu kaikki samassa huoneessa. Lääkärineuvolakäynnit on kyllä huomattavasti nopeampia käyntejä, kun terkkarikäynneillä usein enemmän jutellaan kuulumisista, mikä on musta tosi kivaa myös, joten kyllä mä vähän taas odotan sitä meen 5 kuukautisneuvolaa, joka onkin jo kahden viikon päästä.

Lukan neuvolalääkäri on todella mukava ja rauhallinen otteissaan, ihan luotu työskentelemään pienten kanssa. Alkuun hän kysäisi kuulumisia ja sitten siinä vuorotellen lääkäri tutki ja terkkari otti mittoja. Luka ei ihan kaikista lääkärin tutkimuksista olisi tykännyt, mutta kun ne oli ohi niin ei jäänyt pahalle mielelle kuitenkaan vaikka vähän protestoikin tutkimusten aikana. Kaikki oli oikein hyvin ja Luka on hienosti taas kasvanut. Lääkäri tokaisi tutkiessaan, ”poikahan ottaa jo oikein jaloilleen” ja niin hän ottaa, hän on myös viime aikoina oppinut paljon uusia taitoja, mistä sitten saa kertoa 5 kuukauden kuulumisissaan loppukuusta.

Neuvolakorttiin lääkäri kirjasi:

”Kasvaa hienosti rintamaidolla. Oppinut pyörimään lattialla. SÄ (sydänäänet) säännölliset.”
Pituus 64,5 cm ja paino 6680 g

Muutakin toki juteltiin ja kaikki oli hyvin,
ei oikeastaan mitään ihmeempiä 🙂

Mites muiden neuvolakuulumiset?