Mun eka lomapäivä

Vaikka eilinen ollut tosiaankaan mikään paras päivä, niin tehdään nyt siitä se my day -postaus kuitenkin, kun niin oli päätetty ja luvattu. Eilien aamun fiiliksiä jo jaoinkin eilen tänne, mutta käydäänpä eilinen päivä vielä läpi kokonaisuudessaan. Toisaalta, mitä sitä kaunistelemaankaan ja tekemään vasta siitä täydellisestä päivästä postausta, jolloin energiat on kohdillaan ja kaikki sujuu kuin vettä vaan. Elämää tää on ja aitoa sellaista! Ekana kuvana muuten kännykän vahinkolaukaus, mutta niin sopiva tähän postauksen alkuun, eikö 😀

Yö oli tooodella levoton. Niinkuin jo eilisessä postauksessa taisin kertoa. Tää koko viikko on ollut kovaa yölevottomuutta ja lohdun hakua äidin rinnasta kun hampaita on tulossa. Kuitenkin ke-to yö otti oikein kunnolla koville ja väsymys oli aamulla kova. Se oli joskus ennen viittä kun poika rauhoittui särkylääkkeen alettua vaikuttamaan hieman pidemmäksi aikaa unille ja nostin meidän sängyn viereen pinnikseen jatkamaan untaan. Siellä nukuttiin vähän yli seiskaan kunnes havahduttiin ja haluttiin äidin viereen. Pitkin aamuahan sitä heräiltiin ja lopulta 8.15 herättiin niin, että tiesin että unet on nyt nukuttu. Tiesin sen siitä kun alkoi höpötys ja hääriminen ja pojalla oli hymy kasvoilla. Vaikka meitiä väsytti ja silmät ei olisi auennut niin eihän iloiselle pojalle voi olla hymyilemättä takaisin.

Puolisen tuntia pojan kanssa vetelehdittiin sängyssä. Luka möngerteli ja haki tavaroita sängyn päädyn päältä. Laulettiin muutamat laulut ja hassuteltiin ennen kuin noustiin aamupuuhille. Vartin vailla ysi alettiin sitten aamupuuhille ja potatushetki ensin. Aloitettiin hyvällä menestyksellä aamupotatukset tällä viikolla ja nää on näitä vauvaperheen iloja kun potatus tuottaa tulosta, mutta oltiin yhdessä oikeestikummatkin iloisia 😀 Siinä potalla kyllä lauleskellaan ja katsellaan äidin kanssa ig stooreja, jotta siinä jaksetaan istuskella, heh 😛 Ysin jälkeen sitten hipsittiin keittiöön laittamaan aamupalaa ja puoli kympin aikaan oltiin vasta pöydässä… Mä ajattelin tarvivani aamuun kupin cappuchinoa ja raikkaita hiilareita viinirypäleistä, jotta saataisi vähän virtaa koneeseen.

Aamupalaa kestää tovin. Kummallakaan ei ole kuitenkaan kova kiire vaan nautitaan aamiasta rauhassa. Poitsu sai aikalailla samaa settiä kuin minäkin. Vadelmia ja viinirypäleitä sormiruokana ja sitten vähän puuroa myös lusikoiden. Aamupalan ja pöydän siivoamisen jälkeen hetkeksi olohuoneeseen touhuilemaan. Mä venyttelin kroppaa ja poika touhusi mun ja lelujen kimpussa.

Yleensä aamupuurojen jälkeen vaihdetaan yökkärit päivävaatteisiin, mutta nyt jatkettiin samalla setillä vielä aamupäivän päikyt. Yhdentoista maissa siirryttiinkin makkariin hakemaan rinnan kautta unta. Ensin poika söi vähän maitoa, mutta nukahti syliin lauluihin ja keinutukseen vartin yli 11. Mä nostin pojan pinnikseen ja jäin itse sänkyyn koittamaan kans unta. Cappuchino oli tehnyt kuitenkin tehtävänsä ja kroppa kävikin sen verran jo kierroksilla ettei uni tullut. Näpyttelin kännykällä blogiin postauksen vanhempainvapaan loppumisesta ja aamun fiiliksistä ja huilailin. Vartin yli 12 poika ”heräsi”, nostin rinnalle ja söi siinä unenpöpperöissään varmaan kakskyt minuuttia ja jatkoi untaan. Siirsin taas pojan pinnikseen ja ajattelin itse ryhtyä ruuan teko hommiin. Hetken päästä kuitenkin poistukin sieltä jo heräili iloisena.

Sitten vaihdettiinkin jo päivävaatteet päälle ja jatkettiin keittiössä hääräilyä. Valmistin päivällisen valmiiksi ja syötiin ”lounasta”. No mun lounas oli vähän sitä sun tätä, ehkä kuitenkin isompi välipala ennemmin kuin lounas. Ei oikein irronnut nyt mitään järkevää ja smoothieta oli valmiina jääkaapissa. Noh, sain mä päivällisen, tonnikalapastalaatikon uuniin ja pojalle kuitenkin kanapötköä ym. Piristi muuten oloa sekin, kun laittoi vähän ripsaria ja valkkasi kivat vaatteet päälle.

Sitten pitikin ottaa suunta pojan kanssa Lapsikselle. Mentiin pitämään vauvakahvilaa, joten sinne suunta ja tekihän se ihan hyvää. Mun piti käydä tyhjääs kirppispöytä ennen vauvakahvilaa, mutta koska valkkasin huilailun pojan aamupäivän päikkyjen aikaan niin ei ollut mitään saumaa ehtiä… Vauvakahvilassa oltiin kahdesta neljään ja siellä oli kivaa niinkuin aina. Lukalle paikka on jo tosi tuttu ja hän hääräileekin siellä paljon itsekseen ja muiden vauvojen kanssa. Sieltä kiireellä tyhjäämään kirppispöytää. Onneksi Riku tuli avuksi ja treffattiin kirppiksellä.

Kirppikseltä kotiin syömään ja Lukahan nukahti automatkalla. Vetäisin nopeesti ruuan. Oli ihan kauhee nälkä. Mun ”lounas” oli selvästi aivan liian kevyt 😛 Viideksi oli suunta Unelmapajaan ja nappasin vielä matkaevääksi banaanin, kun tuntui, että nälkä jäi. Tän päivän panostus ruokiin olli kyllä melko kehno. En jaksanut edes väsätä pastan kanssa salaattia, mutta onneksi vuuassa oli mukana tomaattia ja kesäkurpitsaa….

Unelmapajaan mennessä en oikein tiennyt mitä workshop tulee olemaan. Ajattelin valmiiksi, että mun unelma olis nyt kunnolla lepoa, heh. Niin kuitenkin unelmapaja avaskin mun pään sisästä koko elämänmittaisia unelmia. Keskityttiin vain niihin itseä koskeviin unelmiin ja kiitollisuuteen omaa itseä kohtaan. Nyt oli lupa ja tarkoitus ajatella vain itseä. Mä oon kova kirjoittamaan muutenkin ihan vain itsellenikin ja käsittelen paljon just unelmia, ajatuksia vähän kaikesta mahdollisesta ja henkisiä juttuja kirjoittaen, niin silti tällainen ohjattu worshop antoi aika paljon. Ohjauksen kautta nouisi ehkä vähän eri juttujakin, mitä vain itsekseen pohtien olisi tullut. Maattiin, rentouduttiin, kuunneltiin, liikuttiin ja kirjoitettiin, unelmoitiin. Rustasinkin hirmuisen määrän sanoja, unelmia ja kiitollisuutta paperille. Olo oli todella kepeä ja hyvä, hymy oli vähän väliä kasvoilla. Lähdin kotiin rennoin mielin ja uusia päätöksiä päässäni.

Mutta… Soitin autolle päästyäni kotiin, että mites siellä menee mun miehillä. Luka itkuskeli taustalla, oli kuulemma syönyt kyllä, mutta itkuskellut paljon. Yht´äkkiä kaikki se kepeä olo kaikkosi ja tuli kiire kotiin. Väsymyskin varmasti herkisti mua. Kotiin päästyäni suljin pojan syliin ja vaikka poika ei itkuskellut sillä hetkellä niin multa pääsi itku. Kyllähän yleensä Rikulla ja Lukalla sujuu ihan mainiosti mun parin tunnin poissaolot, mutta nyt näitä hampaita tehdessä ollaan yön lisäksi iltaisin tosi kiinni mussa. Eihän heillä mitään hätää ollut tietenkään ollut, mutta olin vaan tosi herkillä itse. Riku kyllä ihanasti yritti lohdutella muakin sitten ja sanoi, et kyl heilä nytkuitenkin ihan hyvin sujui. Poitsu olikin ihan iloinen sitten loppuillan kun olin kotona ja leikittin yhdessä lattialla, viihtyi ihan itsekseenkin siinä lattialla, mutta kun mä suuntasin pois näköpiiristä tuli heti hätä, voi pientä…

Riku lähti vielä käymään kaupassa ja mä pyysin, että jos tois mulle jonkun suklaapatukan. Ihanasti Riku toi suklaata ja myös uusimman vauvalehden mulle. Oon pari viikkoa toivonut vauvalehteä, mutta se on unohtunut aina kaupan hyllylle. Nyt sitten pyytämättä toi, ihanaa. Kuitenkin suklaan kanssa kävi niin, että Riku toi mulle Fazerina Kismettiä. Tykkään kummastakin erikseen, mutta jostain kumman syystä kun ne on yhdistetty niin sekaan on laitettu hasselpähkinää, mitä kummassakaan ei ole yksinään. Mähän olen pähkinälle allerginen. Ajatus oli siis ihana, mutta mä en voinut sydä. Riku oli het valmis lähtemään uusiksi kauppaan, mutta nneks kotoa löytyi laivasuklaata vielä kesäkuulta, jota olen säästellyt pahan päivän varalle tai spesiaaliherkutteluun. Sitä vedettiin tasan kaks riviä illalla, koska tilanne vaati suklaata kuten on tänäänkin muuten vaatinut.

Lukan iltapuurot oli siinä kasin jälkeen ja siitä sitten pojan iltapuuhille. Ysiltä olin nukuttelemassa poikaa ja ensin vähän aikaa rinnalla. Sitten tuttuun tapaan sylissä keinutellen ja laulellen poitsu nukahti ja laskin hänet meidän sängyn vieressä olevaan pinnikseen. Puoli ysiltä olinkin jo sohvalla syömässä itse iltapalaa ja pienet kehonhuollot myös, kylmähierontaa jalalle ja venyttelyä. Kympin jälkeen kömmein sänkyyn melkein pojan viereen. Pinnis on meillä siis sivuvaununa ja Luka nukkuu siinä ensimmäisen unipätkänsä… Toivotaan, että nyt nuo kaksi puhkeamassa olevaa hammasta tulisi jo pian läpi niin rauhoittuisi taas nämä yöt….

Sellainen oli tällä kertaa tämä My Day -postaus eli eilinen päivä!
Niin ja eihän tuossa nyt pikkutarkasti ollut esim. imetyshetket ja vaipanvaihdot tai pojan kanssa laulelut/loruilut. Ei niitä kaikkia muista jos ei olisi koko aikaa kirjaamassa. Pääpiirteittäin kuitenkin päivä kului näin. Vaikkei kaikki mennyt ihan nappiin ja väsy painoi ja tuli herkisteltyä niin päivään kuului myös paljon iloa ja hymyjä, niinkuin jokaiseen päivään!

Lue myös

Vanhempainvapaa loppui

Perhepeti Vs. Pinnis

Ilta- / nukkumaanmenorutiinit vauvan kanssa

IG

@outikarita

 

Kotiäidin päivien aktiivisuus

Ostin reilu viikko sitten itselleni uuden aktiivisuusrannekkeen ja päädyin Polar A370. Tästä onkin tullut paljon kyselyitä, että onko rannekeollut hyvä ja voisinko jakaa jotain käyttökokemuksia. En osaa ehkä sen kummemmin kertoa, kuin että olen tykännyt. Ranneke on toiminut moitteettomasti ja mittaamalla sykettä jatkuvasti ottaa kaiken aktiivisuuden huomioon ja sitä on ollut kyllä mielenkiintoista seurata. Miten korkealle aktiivisuus oikeasti nousee ihan kotipuuhista ja vauvan kanssa touhuamisesta. Nyt ajattelinkin pureutua tähän vauva-arjen aktiivisuuteen parin esimerkkipäivän myötä, joissa on vietetty ihan tavallisia vauva-arjen päiviä.

Olen asettanut rannekkeeseen aktiivisuustasoon korkeimpaan 3 tasoon. Alkuun laitoin 2 tason, koska se kuulosti hyvältä, mutta ensimmäisen päivän jälkeen huomasin, että se täyttyy todella helposti. Vaihdoin aktiivisuustason kolmoseen ja sehän nyt täytyy lähes joka päivä!

Taso1: Jos päivääsi kuuluuvain hieman liikutaa ja paljon istumista, autolla taijulkisella kulkuneuvolla tehtäviä työmatkoja ja muuta vastaavaa,kanattaa valita tämä aktiivisuustaso.
Taso 2: Jos vietät suurimman osan päivästä seisallasi esimerkiksi työsi luonteenvuoksi tai kotiaskareiden parisa, tämä on sopiva aktiivisuustaso.
Taso 3: Jos työsi on fyysisesti vaativaa, harrastat liikuntaa tai olet muuten enimmäkseen aktiivisesti liikkeellä, tämä aktiivisuustasosopii sinulle.

Kotipäivä! Tiistaina oli varsinainen kotipäivä! Käytiin kyllä pojan kanssa tunnin vaunulenkillä, mutta muuten ihan kotoiltiin. Touhusin pojan kanssa ja siihen liittyy paljon kanniskelua ja hytkyttelyjä, nosteluja ja kumarteluja. Kotihommia tuli tehtyä monenmoisia ja illalla vietettyä pojan kanssa vielä pieni tanssihetkikin. Jumppapallon päällä pomputtelu vauvan kanssa muuten kerää aikas kivasti aktiivisuutta ja askelia päivään.

Aktiivisin päivä! Tämän viikon aktiivisin päivä oli perjantai, sekin oli tavallaan kotipäivä, mutta ei samalla tavalla kuin tuo tiistai. Tuolloin meli tuli vieraita, meillä oli Marraskuisten treffit. Tuo olikin aika aktiivista touhua kun sai häsätä keittiössäkin vähän enempi, Luka oli myös pariin otteeseen kantoliinassa ja se nostaa selvästi heti aktiivisuutta kun hääräilee pienen lisäpainon kanssa. Treffien jälkeen tuli käytyä tunnin vaunulenkillä, jota vielä buustasi kaverin kanssa juttelu puhelimessa ja yhdellä kädellä vaunujen työntö. Ilta meni melko iisisti, mutta kuuluihan siihenkin pientä kotiaskaretta ja vauvan kanssa touhuilua.

Passiivisin päivä! Lauantai oli tämän viikon passiivisin päivä, silloin jäi aktiivisuustasot reippaastikin täyttymättä tuolla kolmostasolla. Päivään ei kuulunut lenkkiä, ajeltiin autolla käymään vähän kaupoilla ja sitten käytiin kyläilemässä. Aamupäivä ja ilta oli rentoa kotoilua, pientä kotiaskaretta, leipomista ja vauvankanssa touhuilua. Kuitenkin kaikki touhuilut ja Lukan kanssa oleminen jakaantui meille kummallekin, niin se selvästi laskee mun aktiivisuutta ja varsinkin kun ei tullut tuota lenkkiä. Hyvä palautumispäivä muuten niin aktiiviseen viikkoon!

Vaunulenkit muuten menee mulla korkean aktiivisuuden intensiteettiin ja ei se nyt ihan kevyttä olekaan kun reippasti kävelee. Tuohon aktiivisuuden mittaamiseen kuuluu myös jaottelu eri toimintojen aktiivisuustasoihin ja sehän tulee tuosta sykkeenmittauksen kautta. Laite huomioi levon, istumisen tai muun passiivisen toiminnan sekä matalan, keskitason ja korkean aktiivisuuden tuossa järjestyksessä kun noita kuvia katsoo (ensimmäinen pykälä on laitteen havainnoimatonta toimintaa, esim. kun ranneke on latauksessa tai muuten pois käytöstä). Ohjelma kertoo myös kulutetut kalorit, jossa se huomioi pituuden, painon ja aktiivisuuden, mutta ei imettämistä, heh. Uniajan seuranta on myös mielenkiintoista ja siitä voin rustailla oman postauksensa. Näissä kuvissa ei näy kaikki yölliset lyhyet katkokset, ne havainnoituu erikseen uniajan seurantakuvissa paremmin.

Onko sulla käytössä jotain aktiivisuusranneketta?

Ensi postauksessa sitten tulossa ruoka- ja liikuntapäiväkirja tältä viikolta.
Ehkäpä lisäilen siihen päivittäiset aktiivisuusprosentit vielä 🙂

IG: @outikarita

ja päivitänpä ensi viikon FitFashionin instastorya myös: @fitfashionfi