Yhteinen lomaviikko, hääpäivä ja Suomireissailua

Viime viikolla vietettiin Riksan kanssa kolmas ja viimeinen kesän yhteinen lomaviikko. Kesäkuussa pidettiin kaksi viikkoa joitsa reissattiinkin suurin osa Italiassa. Tällä kertaa reissattiin vähän Suomessa. Kyllä lomafiilis on erilainen kun lähtee kotoa pois ja oikeastaan ainut tapa saada mies kunnolla lomalle meillä. Ja eihän tuo mies sitten ihan koko viikkoamalttanut lomaillakaan… Oltiin ma-to poissa kotoa ja perjantaina meni osaksi päivää töihin jo, heh.

lomaviikko

Maananataina starttasi viikko meidän 7-vuotishääpäivällä ja suunnattiin kohti Turkua. Ensin aamusti kyllä sain kauniin bolakorun, jokaon tarkoitettu odotusaikaan tuomaan lapselle ääntä kohtuun. Turkuun päästyämme mentiin kylpylähotelli Caribiaan nautiskelemaan. Hotellille päästyä ensin vedettiin pieni piknik hotellihuoneella, oli itse tehtyä pizzaa mukana ja lehtikuohuvaa sekä vähän suklaata. Kylpylän puolella kuluikin pitkä pätkä ja se oli niin ihanaa, vedessä olo oli näin raskaana ollessa todella hyvä idea, sillä mitkään liitoskivut ei siellä vedessä haitanneet ja sitten vähän höyrysaunaa. Ite jätin väliin kaikki vesiliukumäet, mutta Riksa niissäkin kävi. Kylpyläpuoli oli musta tosi kiva niin näin kahdelle aikuiselle kuin takuuvarmasti myös lapsiperheelle. Kylpylän jälkeen oli vielä huoneella vähän lehtikuohuvaa jäljellä ja on muuten hyvää alkoholitonta kuohuviiniä! Illalla syötiin yhdessä hotlan ravintoloista ja aulabaarissa hörppästiin drinksut, siellä oli ihania alkoholittomiakin drinksuja. ruokakin oli tosi maukasta, ihania parmesan-valkosipilimaustettuja wingsejä, hampparia ja friteerattua jäätelöä, erikoista mutta tosi hyvää!

lomaviikko

lomaviikko

lomaviikko

lomaviikko

lomaviikko

Hotlassa yöpymisessähän yks ihana juttu on aamupala! Tiistaina vähän shoppailtiin turussa ja sitten treffailtiin ystäviä hyvän ruuan merkeissä Shamrockissa. Shamrockin pizzoja voin kyllä lämpimästi suositella! Yhden ystispariskunnan, Erikan ja Samin kanssa käytiin Samppalinnan kesäteatterissa katsomassa elo-heinä-kesäkuu -näytelmä ja se oli kyllä hyvä ja viihdyttävä! Ilmakin suosi meitä tiistaina sopivasti! Yöksi ajaletiin Raisioon rakkaan ystiperheen luo, jossa myös onmeidän kummityttö <3

lomaviikko

lomaviikko

Raisiossa oli pakko saada Marissan kanssa masukuva, me kun ollaan säännöllisin väliajoin otettu yhteismasukuvia, tällä kertaa vaan mä olin sen pallomahan kanssa ja Marissa fittinä 😀 Keskiviikkona seikkailtiin vielä vähän tuolla Turun suunnalla ja käytiin kyläilemässä mun enoni luona Naantalissa. Sieltä suunta jatkuikin sitten kohti Espoota taas yksien rakkaiden ystävien luo! Yövyttiin toisen Marissan ja Villen luona ja sielä oli heti vastassa meitä heidän hurmuripoikansa <3 Torstaita vietettiin tämän perheen kanssa rennoissa merkeissä ja käytiin lounaalla Nepalilaisessa, eka kerta kun syötiin Riksan kanssa Nepalilaista ja oli kyllä hyvää! Iltapäivästä tehtiin shoppailureissu Itikseen ja iltaa vietettiin Elinan ja Santun luona, jossa meillä oli Marissan ja hänen kaasojensa treffit, yksi kaaso puuttuu nyt kuvista, koska oli mukana Skypen välityksellä. Sitten torstai-illalla otettiinkin suunta kotia kohti…

lomaviikko

lomaviikko

Sellainen lomaviikko vietettiin viime viikolla ja paljon tuli taas ihania hetkiä ja naururyppyjä kerättyä! Nyt mä jatkan lomailua vielä pari viikkoa, kun Riksa taas paiskii töitä.

Onnistuneen loman mittari

Oliko hyvä sää?

Varmasti tuttu kysymys monelle esim. palatessa ulkomaanmatkalta, ehkä olet itsekin joskus kysynyt? Ja toki, kiinnostaahan sekin, mutta useinpa se on se kiinnostavin asia, joka kysytään ensin ja sitten sitä voivotellaan jos ei ole ollut hyvä saa eikä olla niin harmissaan kun ei itse olla oltu sillä matkalla mukana… Saatko kiinni ajatuksestani? Myös toisen arvioidessa sun lomaasi kun kesäloma loppuu, niin toteamus on usein, olipa sulla ainakin hyvä sää tai eipä onnistanut sua säiden suhteen….

hdr

Onko sää onnistuneen loman tai onnistuneen kesän mittari?

Monet tuntuvat arvioivan kesän ja loman onnistumista sään kautta. Ei ehkä osatakaan pysähtyä niihin hetkiin. Loma, kesä ja elämä on paljon muutakin kuin sää! Tuntuu jopa ihan hassulta kirjoittaa nämä sanat, niin itsestäänselvyys se on itselle ja ehkä sinullekin 😀 Olenhan mäkin ulkona ovesta heti kun aurinko pilkistelee, kääntämässä kasvoni kohti aurinkoa silmiä siristellen ja kun mittari kipuaa yli kahdenkympin. Voin sanoa rakastavani aurinkoa ja lämpöä, ne on yksiä parhaita juttuja kesässä, mutta näiden kahden lisäksi on paljon muutakin josta nauttia, joten ei sen niin väliä jos ei joka päivä voi makoilla bikinit päällä auringossa.

dav

Mun lomassa parasta!

Aloinpa rustailemaan asioita, jotka mun kesälomassa on niitä parhaita juttuja, nyt kun loma on noin puolessa välissä ja tuntuu, että tää loma on ollut todella hyvä! Paras mittari on siis se oma tunne, mutta siihenkin voi paljon itse vaikuttaa, tosin kuin säähän 😉

  • Pitkät aamut
  • Kesävaatteet
  • Auringosta nauttiminen
  • Sadepäivinä sohvalle linnoittautuminen
  • tai kotihommat, sisustaminen ja seinien maalailu
  • Aikaa enemmän kaikelle
  • Akkujen lataus
  • Ystävät ja treffailut
  • Kirjat
  • Kesäteatteri
  • Pori Jazz
  • Reissailu Suomessa
  • sekä ulkomailla (pian Prahaan)
  • Terassit ja kahvilat
  • Puistot
  • Piknikit
  • Jäätelö
  • Mansikat
  • Luonnonvesi
  • Luonto

dav

Nyt meillä on jazzvieraita ja vietetään ihan Pori viikonloppua! Marissa, Ville ja Petra saapui meille jo eilen ja ovat täällä meidän vieraina suunnuntaihin asti. Ollaan mm. ehditty jo valvomaan ja höpöttämään yömyöhään, viettämään pilvinen päivä meren äärellä, nauramaan paljon ja pelaamaan. Ja mitäs kaikkea kivaa vielä viikonloppuun kuuluukaan… Tärkeimpänä kuitenkin yhdessäolo!

Oon niin onnekas!

dav

KIPPIS KESÄLLE!
MUKAVAA VIIKONLOPPUA SULLEKIN!

♥♥♥