Vaikka maailma näyttäisi välillä rumintaan…

…niin näytetään me parastamme!

”Pelolle ja vihalle ei pidä antaa valtaa!”

Näin on monessa mediassa lukenut viime päivinä, mutta voimmeko me tunteillemme mitään, mitä tarkoittaa näille tunteille vallan anto? Tunteitamme emme voi täysin kontrolloida, mutta miten toimimme, siihen voimme vaikuttaa. Voimme ottaa vastuun omista teoistamme ja sanoistamme. Viha ja pelko on luonnollisia ja täysin sallittujakin tunteita, jotka kuuluvat elämään. Mitään tunnetta ei saisi väheksyä tai tukehduttaa elämässä, vaan ne pitää käsitellä. Niiden kohtaamisessa ja käsittelyssä lienee myös avain positiivisuuteen, mulla ainakin! Myönnän kokevani näitä pelon ja vihan tunteita minäkin, niin varmasti meistä jokainen joskus. Tänään mietein kun omalla paikkakunnallakin on milloin mitäkin tapahtumaa, että uskallanko osallistua sellaisiin julkisiin tapahtumiin tässä hetkessä, moni varmasti miettii näitä samoja ajatuksia. En halua antaa pelon rajoittaa elämääni ainakaan liikaa, mutta jossain määrin se saattaa olla väistämätöntä. Tämä ei ole kuitenkaan uusi asia, olen pitkään esimerkiksi miettinyt mihin uskaltaa matkustaa, en ihan joka maailman kolkkaan matkustaisi. Tällainen pelko kohtaa nyt kuitenkin myös täällä Suomessa meitä. Eihän isot kauhuteot ole täysin uusi asia täälläkään, on meillä ollut koulusurmia ym., Ei kuitenkaan lähdetä näitä eri hirmutekoja rinnastamaan, jokainen hirmuteko on aina oma juttunsa ja ne ovat eri tavoin pelottavia ja aiheuttavat meissä eri tavoin näitä surun, ahdistuksen, pelon ja vihan tunnereaktioita. Aina ne nostaa hetkellisesti sen pelon tunteen, koska vaan voi tapahtua missä vaan mitä vaan. Hetkellisesti, mutta ei välttämättä lopullisesti, toivottavasti ainakaan…

Inhoan sanaa suvakki ja sitä jaoettelua, että olet joko suvakki tai rasisti, ikäänkuin hyväksyt ja suvaitset kaiken tai et mitään. Joku saattaisi kutsua minua suvakiksi, itse en. Olen hyvin suvaitsevainen, mutta en todellakaan hyväksy kaikkea. Mussa asuu pieni hippi, on aina asunut! Mun jalkaan on tatuoitu ”Imagine”, se on vähän niinkuin John Lennonin Imagine, mutta mun omat ajatukset sisältävä Imagine. Vihaan ei auta vastata vihalla, se ei sitä sammuta. En tiedä mikä sen syvimmän pahan ja vihan sammuttaisi, mutta maailma ei ole aina kaunis, siinä on rumuutensakin ja se rumuus näyttäytyi jälleen viime viikon terroriteoissa ympäri maailman, myös täällä meidän kotisuomessa. Se näyttäytyy eri puolilla maailmaa päivittäin eri muodoissaan , kaikkialla maailmassa, mutta niin näyttäytyy kauneuskin niin kauan kuin annamme sen näyttäytyä. Ei minulla ole ratkaisuja, mutta kiteytin viikonloppuna ajatuksiani seuraavanlaiseen päivitykseen facebookissa ja instassa:

”Välillä maailma näyttää rumintaan ja pelottaa.
Kuitenkin keskityn tarjoamaan sen avun ja tuen minkä pystyn ja näen tärkeäksi,
keskityn elämään hetkessä ja elämän positiivisuuteen.
Pyrin aina olemaan entistä parempi ihminen itsenäni.”

Moni on myös miettinyt millaisessa maailmassa omaa lastaan kasvattaa ja montaa pelottaa se ajatus millaiseen maailmaan oma lapsi kasvaa. Mä haluan ajatella ja keskittyä jakamaan omalle lapselleni tätä omaa ajatusmaailmaani, on hänellä sitten millainen maailma tahansa edessään. Tiettyjen arvojen mukainen elämä varmasti näkyy perheessämme ja yksi niistä on itse ajattelemisen taito ja kyseenalaistaminen. Kuitenkin toivon, että hän nappaa myös meidän, vanhempiensa arvoista kiinni edes hitusen…

Ikävä – mitä minulla on ikävä, mitä ei….

Ikävä. Pakko mainita tähän alkuun, että vaikka katson välillä vanhoja kuvia, että onpas kroppa ollut erilainen, niin mulla ei ole tällä hetkellä ikävä sitä timmimpää kroppaa, ei se kuulu tähän raskauteen ja tiedän saavani kroppani taas timmiksi jos ja kun haluan. Siinäkin kuitenkin ajatuksena hyvinvoiva kroppa, ei pelkästään timmi. On kuitenkin joitakin asioita, joita tässä raskausaikana on tullut ikävä. Välillä olen myös miettinyt, että tuleekohan mun ikävä sitten taas jotain asioita kun vauva syntyy vai osaanko sitten edes ikävöidä mitään vauvakuplassa? No, oon mä nyt raskausaikanakin joitain juttuja ikävöinyt vaikka raskauskuplassa osittain elelenkin, kuplassa missä toisinaan vaan kaikki on ihanaa ja vaikka välillä on jotain kurjaakin niin positiiviset jutut on jatkuvasti kuitenkin päälimmäisenä.

ikävä

Mitä minulla on ikävä?

Monipuolisempaa liikuntaa, lenkkeilyä, rullaluistelua, erilaisia kovatehoisia treenejä…

Jumppaohjausta

Farkkuja ja korkokenkiä ja kyllä, olen tosissani!

Viiniä toisinaan

 

Mitä minulle ei tule ikävä?

Liitos- ym. raskauskipuja ja kolotuksia

Jatkuvaa vessahätää ja janoa, tosin jano saattaa kuulemma imettäessä jatkua…

Mitä minulla ei ole ikävä?

Kylmyyttä. Olen aina ollut se ensimmäinen pitkähihaisen ja takin päälle vetäjä, nyt muilla onkin kylmä ennen mua.

Kuukautisia ja kuukautiskipuja

Lapsettomuushoitoja ja kuukautisten  alkamisen  tuomia pettymyksiä

Mitä minulle saattaa tulla ikävä?

Kunnon yöunia luultavasti, näin olen ymmärtänyt 😛

Omia kahvilahetkiä. Nautin näistä kovasti ainakin tällä hetkellä, että tämä saattaa olla yksi ikävän kohde, mutta ehkä mut joskus päästetään nauttimaan hetki itsekseni mun lempparikahvilaan…

Nyt kuitenkin

Keskityn kaikkeen positiiviseen ja nautin kaikesta ihanasta mitä raskausaika on tuonut elämään <3
Taidan näistä asioista kirjoittaa oman postauksensa, vaikka olenhan mä tuonut näitä ihanuuksia esille viikkopostauksissanikin 😉

Mitä teillä on ollut ikävä, mitä ei….?

Seuraa myös Instassa ja etenkin Storyn puolella paljon juttua monipuolisesti vähän kaikesta 😀

@outikarita