Mikä on Olennainen?

Mistä löytyy Olennainen? Mikä on Olennainen?
Olennainen löytyy siitä thaihieronnan ja seksikaupan välistä. Löytyy ihan oikeasti, ainakin täällä Porissa 😉
Olennainen on naisten hyvinvointikeskus.

olennainen

Naisten hyvinvointikeskus Olennaisessa vietettiin viime torstaina avajaisia. Olin itsekin ihan täpinöissäni kun avajaisiin suuntasin, taidan olla Olennaisen ihanaisten fani, heh. Ei vaan, ihan älyttömän hienoa, että tällainen paikka avasi ovensa ja olen kyllä innoissani yrittäjienkin puolesta. Olennaisessa toimii 6 ihanaista naista kokoamalla yhteen laadukkaan äitiysalan osaamisen ja mahdollistaen asiakkaille helpomman reitin löytää itselleen parhaat palvelut äitiyden ja naiseuden matkalla.

olennainen

Ennen Olennaista olen tutustunut jo näihin naisiin mm. synnytysvalmennuksen, äitiysfysioterapian ja aktiivisen synnytyksen kautta. Yksi ihanaisista, Maija oli jo ystäväni entuudestaan ja ihana synnytysvalmennuksen pitänyt kätilö Eliisa osui myös synnytyksessä hoitavaksi kätilökseni ja auttoi meidän pienen Lukapojan maailmaan. Olin siis senkin takia varmasti täpinöissäni, että tiesin millainen naisenergia tätä Olennaista on perustanut. Olen hyvin onnellinen heidän kaikkien vuoksi ja oli iloita heidän mukanaan avajaisissa. Itse aloitin tällä viikolla ensimmäisen kurssini Olennaisessa, Äitien oman Pilateksen ja helmikuussa Bailamamat bailataan Olennaisessa.

Minulle Olennainen merkistee hyvinvointia!

Kahden kuukauden muutos…

Alla vielä Olennaisten ihanaisten esittelyt ja jo tiedossa olevia tapahtumia sekä kursseja.

Keitä te olette ja miksi Olennaiseen kannattaa tulla sinun näkökulmastasi?

”Olennaisessa ammattilaiset tarjoavat laadukasta palvelua. Sinne saa tulla hengähtämään ja rauhoittumaan- nauttimaan naiseudesta. Kattavasta valikoimasta löytyy kaikenikäislle naisille jotakin. Äitiysfysioterapeutit, kätilöt, vyöhyketerapeutti ja doulat yhdessä tekevät ihmeitä vauvaperheille.”

olennainen

 

Eliisa Karttunen
Kätilö, imetysohjaaja (who), also in english:

Olennaisessa mun valmennus kokoaa yhteen viimeisimmän tutkitun tiedo, parhaat teoriat ja toimivimmat metodit meiltä ja maailmalta hyvään synnytykseen ja nautinnolliseen alkuun vastasyntyneen kanssa. Just tämän alueen naisille ja just tämän alueen sairaalaan. Tietoisia valintoja voi tehdä vain tietämällä riittävästi.
Kätilön vastaanotolle taas pääsee kun tarvitsee ja siellä käydään läpi asiat, jotka ovat vailla vastausta tai tarvitsevat käsittelyä.
Rakentavasti ja lempeästi. Pitkällä kätilön kokemuksella.

Elisa Lahtinen
Kätilö, doula, sairaanhoitaja, imetysohjaaja (who):

Tarjoan osaamiseni kätilönä ja doulana raskauteen, synnytykseen ja synnytyksen jälkeiseen aikaan jokaisen itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja arvostaen mm. yksityisin neuvolakäynnein ja valmennuksin. Voit valmistautua synnytykseesi rauhassa ja luottaa siihen, että rinnallasi on luotettava ja kuunteleva kanssakulkija.
Kätilö- ja doulapalveluiden lisäksi valikoimasta löytyy ihania hemmottelu- ja rentoutushoitoja. Tule nauttimaan intialaisesta päähieronnasta, kuumakivihieronnasta, vyöhyketerapeuttisesta raskaushieronnasta, synnytyksen jälkeisestä hieronnasta tai synnytykseen valmistavasta hemmotteluhoidosta.

Leena Jahnsson
Sairaanhoitaja, doula, vyöhyketerapeutti, äitien hyvinvointivalmentaja, imetysohjaaja (who), kantovälinetukihenkilö, also in english:
Olennaisessa haluan olla mukana tukemassa matkaa naisesta äidiksi, palauttaa entisaikojen yhteisöllisyyttä ja sisterhoodia nykyaikaan ja korostaa ”neljännen raskauskolmanneksen” tärkeyttä. Näissä olen mukana tarjoamalla erilaisia ryhmiä, workshopeja ja naistenpiirejä.
Tarjoan myös vyöhyketerapiaa vauvoille ja aikuisille kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi.

Maija Korkeamäki
Äitiysfysioterapeutti, joogaopettaja, doula, PhysioPilates -ohjaaja, Physiotherapy also in English:
Tarjoan äideille hyvinvointia äitiysfysioterapian muodossa odotusaikana ja synnytyksen jälkeen. Repertuaarista löytyy Pilates ja kehomieli -kurssit. Tarjoan myös toiminallista synnytysvalmennustaja doulapalveluista.
Myös vauvojen hoitoa, mm. kehon kireyksissä ja imuoteongelmissa

Karoliina Paavilainen
Äitiysfysioterapeutti, PhysioPilates-ohjaaja, Bailamama -ohjaaja, Physiotherapy also in English:
Tarjoan äideille hyvinvointia äitiysfysioterapian muodossa odotusaikana ja synnytyksen jälkeen.
Pidän Pilates- ja Bailamama kursseja raskausaikaan ja synnytyksen jälkeiseen aikaan.

Anni Lähdemäki
Doula, imetysohjaaja (who), also in English:
Tarjoan synnytys- ja perhedoulapalveluita, synnytysvalmennusta, imetysohjausta sekä kantovälinetukea.

Äitiysfysioterapia
Raskauteen, äitiyteen, synnytyksestä palautumiseen on tarjolla paljonapuja. Haluaisimme, että äidit löytäisivät palvelumme, eivätkä jäisi yksin kipujen ja ajatusten tai mahdollisen epätietoisuuden kanssa. Tee hyvä teko itsellesi ja vauvallesi, haeapua. Olennaisen äitiysfysioterapeuteilla on vahva erityisosaaminen sekäodotusajan että synnytyksen jälkeisestä kuntoutuksesta ja haluamme aina kohdataihmisen kokonaisena.
Maija hoitaa myös vauvoja esimerkiksi kehonkireyksissä pitkittyneen synnytyksen jälkeen.
Äitiysfysioterapeutteina toimivat Maija Korkeamäki ja Karoliina Paavilainen

Doulapalvelut
Doulana tarjotut palvelut kumpuavat aina äidin ja perheen tarpeesta. Meiltä löytyy erilaisia, räätälöitävissä oleviapaketteja aina laajoista paketeistapikadoulaukseen. Doularyhmämme ansiosta pystymme takaamaan varadoulamahdollisuuden.
Doulina toimivat Elisa Lahtinen, Leena Jansson, Maija Korkeamäki ja Anni Lähdemäki

Olennaisen löydät myös facebookista!
Naisten hyvinvointikeskus Olennainen

TERVETULOA OLENNAISEEN

olennainen

olennainen olennainen

 

Minustako Doula? Synnytykseen hurahtanut

Minustako doula?

Hieman taisin synnytykseen hurahtaa ja osallistuinkin eilen Minustako doula? -koulutukseen. Kiinnostuin synnytyksestä jo raskausaikana, kaikki synnytykseen liittyvä kiinnosti ja kiehtoi. Miten synnytykseen voi valmistautua ja vaikuttaa etukäteen. Mitä erilaisia tapoja on synnyttää, millaisia kivunlievitysmenetelmiä on, millainen on synnytyksen fysioligia ja anatomia. Koko raskaus ja syntymä on jotain aivan mielettömän ihanaaja ihmeellistä. Tunnen muutamia doulia ja kätilöitä. Kävimme Rikun kanssa aivan mahtavan Maailma navassa -synnytysvalmennuksen. Kävin myös ahkerasti aktiivisen synnytyksen keskusteluilloissa.

minustako doula

Jokainen synnytys on omanlaisensa, sitä ei voi käsikirjoittaa eikä etukäteen ennustaa, mutta siihen voi tietyissä määrin pyrkiä vaikuttamaan ja valmistautumaan. Itse jopa sanoisin, että valmistautuminen on hyvin tärkeää. On tärkeä tietää erilaisista mahdollisuuksista, lääkkeistä ja toimenpiteistä, jolloin pystyy itse toimimaan paremmin aktiivisena synnyttäjänä ja osallistumaan itse päätöksiin synnytyksen kulkuun liittyen yhdessä kätilöiden ja mahdollisesti lääkäreiden kanssa. Synnytys on myös yhteistyötä, mutta äidillä pitäisi olla se suurin rooli. Doula voi kulkea äidin ja perheen tukena.

Niin innostuin tosiaan synnytyksestä. Sain itse aivan upean synnytyskokemuksen ja minusta olisi hienoa joskus auttaa ja tukea muitakin saamaan omanlaisensa hyvä synnytys. Hyvä synnytys ei ole kiinni lääkkeistä tai lääkkettömyydestä, se ei ole kiinni siitä synnyttääkö alateitse vai päätyykö synnytys sektioon. Synnytykseen valmistautuessa on yhtä tärkeää valmistautua myös niihin mutkiin matkassa kuin niihin omiin toiveisiinsakin. Pettymysten kohdalla, on ne tärkeä käsitellä ja siinäkin doula voi toimia hyvänä tukena. Synnytykseen valmistautumisesta ajattelin vielä kirjoittaa oman postauksensa.

Tuleeko minusta sitten joskus doula, joka on valmis kulkemaan äidin/perheen rinnalla? Se olisi aivan ihanaa ja aika näyttää. Nyt kävin tämän pieni muotoisen koulutuksen ja mielelläni keskustelun aiheesta. Porissa olisi helmikuussa myös lisäkoulutusta Doulakoulutus Dona Doules koulutuksen muodossa, mutta siihen ei tällä hetkellä rahkeet riitä eikä mulla ole niin kiire tässä kohtaa tämän asian kanssa. Pikkuhiljaa ja askel askeleelta katsotaan mihin päädytään, on niin monia asioita mitkä kiinnostaa ja nyt keskittyminen on tässä vauvantahtisessa vauva-arjessa ja se onkin ykkösprioriteetti.

Porissa aukee tammikussa Naisten hyvinvointikeskus Olennainen, jossa toimii yhteistyössä aivan ihania ihmisiä, yhdistäen kätilöiden, doulien ja äitiysfysioterapeuttien ammattitaidon. Itse oikein odotan kaikkia äideille suunnattuja tunteja, joita tuolla on tarjolla.  ”Olennaisen tiimissä vaikuttaa mahtava naisten voima! Tervetuloa luomaan kanssamme parasta naisille – Porissa.”

Lue myös minun synnytystoivelista ja synnytyskertomus.