9 kuukautta synnytyksestä, pitäskö tehdä jo jotain?

Synnytyksestä on jo 9 kuukautta vai vasta 9 kuukautta…

Pohdin välillä itsekin, sen lisäksi, että saan välillä kysymuksiä asiasta, että koskahan näistä lopuista raskaukiloista pääsee eroon ja pitäisikö asiaa boostata jotenkin. Olen kuitenkin tullut aina siihen tulokseen, että kuunnellaan nyt kehoa ja annetaan sen hakea uomiaan. Tässä ei ole kiire, ei mun tilanne nyt kuitenkaan paha ole ja vaikka välillä itse ikävöinkin timmimpää kroppaa, niin omaan silmään mun kroppa on kuitenkin ihan sopusuhtainen nytkin. Osaksi varmaan näistä lisäkiloista huolimatta sopusuhtaisuutta tuo sekin, kun rintavarustus on isompi. Sen timmiytymisen aika on taas joskus! Mä ajattelen kuitenkin, että synnytyksestä on vasta 9 kk.

Lainaukset tekstissä kirjasta Liikkuvan äidin hyvinvointi – Mari Stenman

Imetän vielä, mutta lapsi syö jo muutakin. Kyllä, kyllä, mutta imetän tosiaan edelleen ja haluan imettää. Maidontulo on tasaantunut lapsen tarpeita vastaavaksi, alun ylituotannon jälkeen, mutta edelleen imetys tuo lisäkulutusta ja energian lisätarvetta. Laihdutus ja miinuskalorit vaikuttavat kuitenkin edelleen täysimetyksenkin loputtua maidontuotantoon. ”Painon sopiva ja turvallinen pudotustahti on n. 0,5 kg/vko. Suurempi pudotus johtaa helposti väsymykseen ja maidon tuotannon ehtymiseen. Painonpudotusta tavoitteleva äiti voi vähentää energiansaantiaan n. 500 kcal päivässä, kuitenkin niin, että kokonaisenergianmäärä on vähintään 1800 kcal.” Kokonaisenergianmäärä voi olla siis suurempikin, se riippuu kulutuksesta.

Mulla alkoi paino hiljalleen pudota tuolla hieman ennen täysimetyksen loppumista. Välillä se on pysynyt tuon jälkeen paikallaan ja sitten taas alkanut hiipiä alaspäin. Mulla tahti on siis ollut vielä hitaampi, kuin edellä mainittu suositus enimmäistahdista. Oon itse tyytyväinen siihen, että oon antanut kehon toimia tavallaan ja antanut aikaa itselleni, vaikka välillä onkin rehellisesti sanottuna harmittanut ne ylimääräiset kilot ja se, ettei tunnu olevan vaikutusta sillä paljonko syön ja liikun. Noh, on sillä varmaan jotain vaikutusta, mutta se aikaväli kun paino ei hievahtanut mihinkään suuntaan, ei ylös eikä alas, vähensin sitten herkkuja tai annoin palaa niiden suhteen. Nyt tilanne on jo hieman eri ja sillä onkin jo vaikutusta. Tuolloin kroppa ei vaan ollut siltäosin yhteistyöhaluinen tai valmis. Nälkää kun en ole ollut valmis näkemään tässä vauva-arjessa.

”Olisi hyvin mustavalkoista ajatella, että raskauskilojen pudotus olisi pelkkää matematiikkaa ja tahdonvoimaa. Ne ovat kyllä osa sitä, mutta vähintään yhtä tärkeässä roolissa on elämänhallinta. Miten kuormittavaa arki on, saako ulkopuolista apua, onko mahdollista nukkua ja levätä riittävästi, miten mieli voi jne.” Hormonitoiminnalla on myös osuutensa. Toisilla prolaktiini (imetyshormoni) pistää kroppaa säästöliekille, sama hormoni vaikuttaa muuten hedelmällisyyteen. Mulla ei myöskään hormonitoiminta ole siltä osin palautunut, että kuukautiset olisivat palanneet. Enkä usko, että palaakaan ennen imetyksen loppumista. Muutenkaan kehon hormonitoiminta ei kaikilta osin palaudu ennalleen ennen imetyksen loppumista eikä ihan heti sen jälkeenkään, koska imetyshormoni vaikuttaa kehossa. Kaikkien meidän kehot eivät vaan myöskään toimi samoin.

”Raskauskilojen karistaminen on edullista terveydelle. Tutkimuksen mukaan vuoden sisällä pudotetut kilot ennustivat parempaa terveyttä. Raskauskilojen onnistunut karistaminen näyttää olevan yhteydessä mm. pienempään sydän- ja verisuonitautien riskiin myöhemmin elämässä. Monella toimiva tavoite on päästä normaalipainoon imetyksen loputtua.” Mulla kun pikkuhiljaa tässä alkanut nuo kilot karisemaan niin voihan olla, että ne tuossa vuoden kohdalla on karistettu ilman suurempia ponnisteluja. Toisaalta imetys ei ole välttämättä siinä kohtaa vielä loppumassa ja se tätä tahtia tosiaan saattaa myös jarruttaa. Varmasti kilot saisin nopeampaakin karistettua. Nyt kun ne on lähteneet liikkeelle, niin homma saisi lisävauhtia varmasti jos asiaan panostaisin ja jättäisi vaikkapa herkut kokonaan pois, mutta en pidä asian kanssa niin kiirettä, että rupeisin täyteen herkkulakkoon. Liikunnanmäärä on ollut melko korkeaakin, ennenkuin jalka otti ja kiukustui mun jatkuvasta lenkkeilystä, kun se olisi tarvinnut enemmän lepoa ja kehonhuoltoa. Lenkkeily oli vaan kätevä tapa liikkua vauvan kanssa ja nyt liikunta on rajoittunutta, kunnes taas jalka on kunnolla iskussa! Toisaalta huomaan nyt pärjääväni myös vähemmällä ruokamäärällä kun liikuntaa on vähemmän ja aktiivisempina päivinä tulee syötyä taas enemmän. Kroppaa kuunnellen siis ja edelleen herkkuhetkiä sallien. En myöskään jaksa miettiä kaloreita vaan syön fiiliksen mukaan ja myös kuulostellen kehon viestejä.

Hyvä on muistaa myös seuraava kappale tuosta kirjasta, niin alkukuukausina kuin näin myöhemminkin. ”Suurimmalla osalla vanhemmista jatkuva väsymys ja riittämättömyyden tunne kulkevat rinnakkain vaipanvaihtojen, syöttöjen ja nukuttamisen kanssa. Tällöin ei ole järkevää nostaa raskauskiloja liian suureen rooliin ajatuksissa. Silti on järkevää syödä pääsääntöisesti terveellisesti ja harrastaa liikuntaa, sillä ne lisäävät hyvinvointia ja vireyttä.” Muistan kyllä alkukuukausilta tuon väsymuyksen ja riittämättömyyden tunteen. On hyvin yksilöllistä missä ajassa nämä asiat tasaantuvat ja helpottuvat. Itse nyt tätä kirjoittaessa huomaan ynnääväni yhteen sen, että noihin aikoihin kun paino alkoi hiljalleen pudota ilman että tein asian eteen mitään, oli juuri sitä aikaa kun nuo tuntemukset ja väsymykset alkoivat tasaantua ja helpottaa.

Summa summarum. Suunta on oikea ja paino on lähtenyt pikku-pikkuhiljaa alaspäin ja kehon koostumus ja muotokin alkaneet muuttua, kropassa on tapahtunut ns. tiivistymistä ja timmiytymistä. On tässä hitaassa tahdissa sekin hyöty, että iho pysyy paremmin mukana 😀

Otetaan nyt loppuun vielä muutoskuvat. Kuvien paita ei ole paras muutoskuviin, kun on tuollainen rypytetty, mutta tällä setillä kun on otettu sieltä loppuraskaudesta alkaen näitä kuvia, niin samalla vaateparilla mennään nämä edelleen 😀

Päivä ennen synnytystä, n. viikko jälkeen ja viimeisessä kuvassa n. 6 viikkoa synnytyksen jälkeen
6 kk synnytyksen jälkeen,vielä haluttiin käsillä vähän peitellä 😛

Ja lopuksi, nyt 9 kk synnytyksen jälkeen, että kyllä tässä jotain on tapahtunut! Itsekin huomaa näin kuvista parhaiten muutoksen ja oikeastaan yllätyin nyt itsekin miten muutosta on tullut kolmessa kuukaudessa, hitaan hitaasta painon putoamisestahdista huolimatta. Ei voi muuta sanoa, että suunta on oikea ja jatketaan vaan samaa rataa edelleen!

Lue myös

Kantakalvontulehdus – Olisko aika sille pakkolevolle

Äitien lihoaminen puhuttaa

Heinä- ja elokuun vaihteen ruokapäiväkirja

IG

@outikarita

Kyllä meistä jokainen kipuilee

Kyyneleet vierivät poskillani, mistä tällä kertaa?
Milloin mistäkin… Olen väsynyt, koen riittämättömyyttä, epävarmuutta,
en jaksaisi tarttua asioihin, minua harmittaa…
Välillä taas ne vierivät onnesta, rakkaudesta ja helpotuksesta!
(Kokemusta synnytyksen jälkeen…)

Synnytyksen jälkeen itku oli tuttua ja herkin kauteni kesti n. 2 kuukautta. Itkin ja kipuilin todella paljon, olin myös pakahtua onnesta ja rakkaudesta! Elämään tuli niin paljon valoa ja jotain niin suurta, että se nosti myös muita tunteita esiin. Se toi myös esiin pelkoa miten selviän ja millainen äiti olen, se valtava vastuun tunne pienestä elämästä. Ajattelin kärseinkö Baby Blues:sta, mutta vuodenvaihteessa kirjoitin mietteitä päiväkirjaani ja oivalsin käyneeni lapsettomuuteen liittyviä asioita läpi sekä erilaisia juttuja, joita äidiksi tuleminen nosti pintaan, asioita elämänvarrelta, lapsuudesta aikuisuuteen. Kyse ei ollut ehkä kuitenkaan Baby Blues:sta vaan siitä suuresta mullistuksesta ja sen mukanaan ja pinnalle nostamista jutuista.

Vanhemmuus on iso asia ja paljon tunteita herättävä ainakin itsessäni. Olen huomannut sen myös loukkaavan monia, toisten äitiys saattaa loukata toisia äitejä. Ehkä sekin on sitä omaa kipuilua. Äitiyden kentällä on myös kilpailua ja arvostelua, itse pyrin pysymään näiltä kentän osilta pois. Kerron kyllä omasta äiyiydestäni, kerron välillä pohtien ja välillä kuulumisia kertoen. En halua kilpailla, en halua arvostella, en päsmäröidä tms., mutta välillä joskus joku kokee toisin ja se harmittaa minua, koska se ei ole tarkoitukseni. Välillä saan tällaista palautetta, mutta enemmän saan kiitosta omien juttujeni ja ajatusteni jakamisesta. Tunnen valtavasti vanhempia, osa toimii joissakin asioissa samoin kuin minä ja osa hyvin eri tavoin, kaikkien kanssa olen kuitenkin pystynyt vastavuoroisesti kuuntelemaan ja keskustelemaan, ymmärtämään ja tukemaan. Huomaan nytkin pohtivani, miten tässä sanat muotoilisin, ettei ymmärretä väärin, jokainen kun luo sen oman vanhemmuutensa ja itselleen ja perheelleen sopivat tavat toimia, mä vaan kerron omista jutuistani ja ajatuksistani.

Äitiys on ihanaa ja mahtavaa, mutta myös välillä väsyttävää ja raskasta. Siinä mullistuu koko elämä ja on jatkuvasti uuden edessä. Huomaan etsiväni taas paikkaani elämässä. Itse kipuilen välillä sitä riitänkö, vaadin itseltäni paljon, koska en vain kestä epäjärjestystä ympärilläni ja olen joissakin asioissa perfektionisti. Kipuilen välillä myös sitä että olenko äitinä sitä mitä haluan olla ja pystynkö välttämään sitä mitä en halua olla. En halua enkä edes voi avata kaikkia asioita teille, joten tämä jää pintaraapaisuksi solmuistani, jotka osa vielä kaipaavat ratkomista. En voi enkä halua käsitellä täällä tiettyjä asioita joihin liittyy muita ihmisiä merkittävästi. En voi kertoa mitä ne tietyt asiat tähän kaikkeen omaan ajatukseeni ja kipuiluuni tuovat. Minulla on kuitenkin ihmisiä elämässäni joiden kanssa voin käydä näitä asioita läpi jos ja kun vain itse pystyn ja olenkin siitä hurjan kiitollinen.

Olen vasta alussa, olen vasta hetken ollut äiti. En ole täydellinen, tuskin tulen koskaan olemaankaan. Tämä on samalla seikkailu ja samalla yksi iso elämänkoulu. Elämänkoulu, jossa jokainen luo tapansa toimia, koulu jossa ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua tai polkua. Tässä koulussa se omakin suunta voi vaihtua tilanteiden mukaan ja koulukavereilta voi saada ideoita ja ajatuksia.

Äitiydessä kilpailukenttiä parempi ratkaisu on minun mielestäni kannustus- ja tukijoukot! Mitä siitä jos emme kaikki toimi samoin, voimme kannustaa ja tukea silti toisiamme. Voimme saada ideoita ja vinkkejä tosiltamme. Ja luulenpa, että jokainen meistä kipuilee joskus…

Seuraa myös IG:ssä:

@outikarita