Lokakuun täyskymppi!

Kuinka sopiva teksti osuikaan kalenteristani tähän lokakuulle. Tekstissä puhutaan työstä, mutta tämänhän voi ajatella kaikkiin puuhinsa ja askareihinsa. Tästä on hyvä lähteä miettiä kymmentä kohtaa lokakuulle!

”Kaikki eivät voi olla kutsumustyössä, mutta jokainen voi asennoitua tehtäviinsä ikään kuin tekisi sitä kutsumuksesta. Ei ole niin vähäpätöistä työtä, etteikö sillä olisi merkitystä, ei ole niin pientä tehtävää, joka ei olisi arvokas. Tärkeintä ei ole se, mitä teet, vaan kuinka suhtaudut siihen, mitä teet. Oma onnellisuutesi on siitä kiinni”

Tällä hetkellähän mun puuhat on paljolti kotipuuhia, kotiäidin askareita. Osa niistä on välttämättömiä pakkoja, osa taas innolla tekemistään odottavia juttuja. Viime kuun kohtia kun mietin, niin paljon jäi tekemättä. Tai no, ne kuvakirjat, joiden haluaisin olevan Lukan syntymäpäivän tienoilla valmiina, mutta…. Väsymys on näkynyt tässä, en ole saanut aikaiseksi tällaisia asioita, asioihin tarttuminen tuntuu vievän hirmuisesti aikaa multa. Viimeksi kirjoitin viimeisenä kohtana listaan itseni, mutta nyt kirjoitan sen ensimmäisenä ja suoraan samoin sanoin!

Minä!
Niin, se oikeasti hirmu tärkeä asia. Tullehan tässä kohtia, mitkä liittyvät minuun ja mun hyvinvointiin. Myös se aika oman itsen kanssa on tärkeää. On tärkeää tehdä asioita mistä nauttii ja mistä saa energiaa. Samaten on tärkeää viettää sellaisten ihmisten kanssa aikaa, joiden seurassa oikeasti viihtyy aitona omana itsenään. On tärkeä raskastaa itseään ja pitää itsestään huolta, silloin pystyy olemaan myös paljon enemmän muille!

Energian keskittäminen!
Juurikin se keskittyminen asioihin, joista saa enemmän mitä ne vievät. Energian säästäminen myös asioihin, jotka sitä energiaa vaativat. Sama koskien ihmissuhteita.

Suunnittelemattomat päivät!
Jo tällä kuun ekalla viikolla kalenteri alkoi huutaa joka päivälle jotain. Silloin on pakko sanoa joillekin asioille ”ei” tai ainakin ”ehkä”. Pitää ainakin yksi päivä viikosta sellaisena ettei ole lukkoon lyötyjä menoja ja suunnitelmia. Voi sitten päivän mukaan päättää onko kotosalla, lähteekö johonkin vai mitä.

Liikunta!
Oi, mä rakastan liikkua ja viime kuussa tuli käytyä uimassa ja yhdessä uudessa jumpassakin. Liikunnasta saa hyvää oloa ja näitä hetkiä lisää, kiitos! Jalkakin alkaa olemaan huomattavasti parempi taas, kyllä se vuoden loppuun mennessä uskoakseni on taas zumbailu- ja lenkkeilykunnossa! Sitä odottaen ja sillä välin jotain muuta…. Mä vedän myös OK Treenien puitteissa kehonhuoltoa ja aamujumppaa lokakuussa, jee!

Ruoka!
Sanoiko joku ruoka, missä, mitä milloin? Ruoka on polttoainetta. Väsymyksen keksellä mulle oli aivan sama, kuinka paljon söin herkkuja, mutta totta puhuakseni olisi hyvä vähän järkevöittää ja ihokin huutaa nyt, että kaikki ei ole kunnossa. Kamppailen siis itseni kanssa tämän suhteen tällä hetkellä. Ravintolisät laitettu nyt kuun vaihteessa kuntoon, mutta vähän voisi sörkkiä myös herkuttelutottumuksia ja ehkä myös gluteenin määrää…

Armollisuus!
Tehtäviä ja tekemättömiä puuhia kohtaan. Mieli lepää paremmin kun hommia saa aikaiseksi, joten tämä on sellaisen sopivan balanssin tarvetta.

Aika!
Sitä tuossa jo sivusinkin suunnittelemattomissa päivissä. Edelliseen armollisuus kohtaankin jatkomietteenä ajan käyttö. Sen lisäksi, että olisi noita suunnittelemattomia päiviä niin olisi myös tärkeää huolehtia, että muutoinkin on aikaaja ettei ole liikaa suunniteltua ohjelmaa viikkotasollakaan. Olisi riittävästi aikaa kotipuuhille, omille harrastuksille ja vain olemiselle kaiken muun puuhan ja treffailun lisäksi. Tässäkin se balanssi…

Valokuvat!
Hei nyt oikeesti!!!
Tullaan myös kohtaan aika…

Lukan juhlat!
Iiks, ihanaa suunnitella 1-v juhlia ja suunniteltu onkin jo paljon. Pyritään välttämään viime hetkens tressipiikkiä tekemättömistä asioista.
Mulla siis on taipumusta saada sellaisia viime hetken stressipiikkejä, mikäli ei hyvissä ajoin hommat hoidu.

Irtiotto!
Niin, josko tässä lokakuussa onnistuisi sellainen vanhempien yhteinen irtiotto ystävien kesken, let´s see … 😉

10+
Niin tästä jäi puuttumaan yksi asia, joten olkoon sekohta 10+.
Tästä puuttui kohta työ. OK Treenit tulimainittua, tämä ja myös Party Lite työllistää tällä htekellä ja nää on kivoja puuhia, joista saa vähän lisäliksaa hoitovapaille.

Tämmöisiä kohtia tähän lokakuulle!
Ja voin sanoa, että nyt on kyllä kuukausi startattu aivan uusilla energioilla!
Viime kuun Kreetan matka ja Gordonin menetelmän tuomat muutokset öihin on tehneet niin hyvää!

Tästä on hyvä startata lokakuu!
Ihanaa lokakuuta myös teille!

Lue myös syyskuun tärppipostaukset

Save the camera, honey. Enjoy the view.

Aktiivinen perhepäivä Kreetalla

Viimeisen lomapäivän rentous

Mitkä oli Lukan matkalaukun hyödykkeitä, mitä turhakkeita?

Blogini historia ja tulevaisuus

Meidän vähän isompi kauppakassi

Kreetan vs. kotiviikon aktiivisuudet

Väsymyksen edessä…

Treffit kotona ja Rikun synttärit

Kreetan lapsi- ja imetysmyönteisyys

IG

@outikarita

Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta