Riidelläänkö meillä?

Riidelläänkö meillä? Mistä meillä riidellään?

Näistä asioista tuli postaustoivetta ja ajattelin jotain parisuhteen tästä puolesta nyt sitten kirjoitella. Katsotaan mihin ajatus tekstin vie…

Meillä tulee yhteisiä vuosia tänä vuonna jo 15 täyteen ja toki näihin vuosiin on jotain eripuraakin mahtunut. Musta riidat, kinat ja mielen pahoittamiset on kuitenkin meidän välisiä asioita. Sellaisia parisuhteen yksityisiä asioita ja ollaan kummatkin tästä samoilla linjoilla. Joskus sitä saattaa tietysti ystävälle purkaa mieltään, saada tukea, kuuntelevat korvat ja ehkäpä uutta näkökulmaakin. Kummatkaan me ei tykätä julkisesti riidellä, toki sille ei voi mitään jos toiselle suutahtaa kun ollaan jossain ja sitten voi alkaa mökötys. Myöskään ei kummatkaan jaeta someen kinoja, olisi todella ikävä lukea päivitys, jossa kerrottaisi mun olleen hankala ja sitä ja tätä ja tota ja tehneen niin ja näin. Näistä ollaan hyvin samoilla linjoilla sen lisäksi että ollaan hyvin samanlaisia kun suututaan tai loukkaannutaan.

Isoja riitoja meillä ei ole koskaan ollut eikä lusikoita ole edes harkittu laitettavaksi jakoon, mitään sellaista meillä ei koskaan ole ollut. Myöskään mistään hirmu vakavasta ei olla koskaan riidelty vaan enemmänkin jostain arjen ”pikkujutuista”, sellaisista mitkä on olleet aina selvitettävissä puhumalla, mutta onhan joskus kuohahtanut isomminkin joku hermoon. Joskus kina tai harmitus voi nousta ihan pienestä jutusta ja välillä on hyvä katsoa myös peiliin, miksi tää asia nyt nostaa niin tunteet pintaan. Joskus nimittäin jokin asia saattaa kiehuttaa vain siksi, että itse on väsynyt tai mielenpäällä on itsellä jotain. Oma stressi ja väsymys saattaa saada aikaan turhaa ärhentelyä ja on hyvä jos tunnistaa itsessään tällaista, joskus voi myös toiselle huomauttaa, että onkos nyt huonopäivä ja ethän pura nyt minuun tuota ärsytystäsi. Joskus sitä saattaa vaan antaa toisen ollakin kiukuissaan, mutta halaus ja hellittelykin voi auttaa toista nostattamaan mieltään sieltä ärhentelyvaihteelta. Mä itse saatan joskus Rikulle sanoakin, että nyt on vähän huono päivä tai stressitasot on aika korkeella ja mua helposti nyt alkaa ärsyttämään.

Meillä ei huudeta! Me ei kummatkaan pidetä sellaisesta eikä myöskään puhuta toiselle loukkaavasti, se olisi mun mielestä ihan kauheaa ja tuntuisi todella epäkunnioittavalta. On hyvä muistaa, että sanottuja sanoja ei saa sanomattomiksi niin kuin tehtyjä tekojakaan. Me ollaan kumatkin vähän semmoisia mököttäjäriitelijöitä ja sit mä oon siihen päälle vielä tosi itkuherkkä. Huutamisesta alkaisin heti itkemään ja se tuntuisi tosi pahalta, onneksi siis ei olla kummatkaan mitään huutamalla riitelijöitä.

”Älä anna auringon laskea riidan ylle, tai aamusi on harmaa ja sateinen…” Näin laulaa Pelle Miljoona ja se on musta hyvä ohjenuora. Mun mielestä riidat ja kinat tarvii selvittää aina ja aina ennen nukkumaanmenoa. Mä kaipaan asialle aina jonkun closerin. Riku on enemmän sellainen eleillä anteeksipyytelijä ja sovittelija, mä haluan vähän sanojakin.

Anteeksi on myös tärkeä sana!

Lue myös parisuhdepostaukset:

Lapsettomuus ja parisuhde – pala tarinaamme

Raskaus ja parisuhde

Onko enää omaa tai parisuhdeaikaa?

Seuraa IG:ssä

@outikarita

 

Outi Karita

6 vastausta artikkeliin “Riidelläänkö meillä?”

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus, meillä riidellään aika eri tavalla 😀

    Meillä kun kuohahtaa, kuohahtaa kunnolla. Annetaan palaa huutaen, mutta taas mökötystä ei kumpikaan siedä. Riidat on siis nopeita, mutta sitäkin äänekkäämpiä (anteeksi naapurit). Yli 10 vuotta yhdessä, mutta ei koskaan meilläkään mistään oikeasti isosta asiasta ole riidelty.

    Auringon ei koskaan anneta laskea riidan ylle. Se on mun mielestä tärkein ohje, olipa sitten kyse parisuhteesta tai muusta ihmissuhteesta.

  2. Samoilla linjoilla mennään. Aika harvoin meillä oikeasti riidellään. Olemme tosin kummatkin aika vahvatahtoisia, joten yhteenotoilta ei vältytä,mutta itse en laske niitä oikeasti riitelyksi, vain kovasanaiseksi väittelyksi 😀

    En myöskään koska laita mihinkään someen mitään riitelyitämme, enkä valita puolisostani. Ystäville voi vähän purnata, mutta silloinkin jätän ne henkilökohtaisimmat asiat kertomatta.

  3. Meillä on hyvin samanlainen tapa riidellä. Mä saisin varmaan halvauksen jos mies nostaisi ääntään. Harvoin meillä mitään kinaa on ja sitten kun on, se on sellaista rauhallista ❤️. Mä haluan riidalle aina päätöksen ja sitten on hyvä jatkaa eteenpäin.

    • Juu tuohuutaminen on mullekin ihan nou-nou.
      Seon kyllä tärkeää aina sopia riidat <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 29
Tykkää jutusta