Italian matkakertomukset – Venetsia ja Chioggia

Italia, Venetsia, Chioggia, Verona, Garda…
Tervetuloa Italian matkakertomusten pariin ja aloitetaan kahdesta ensimmäisestä päivästä, jotka vietimme Chioggiassa ja Venetsiassa. Matkakertomukset tulee sisältämään paljon muisteluita,kokemuksia ja kauniita kuvia!

Venetsia

Nyt kun on kuukausi jo kulunut siitä kun noissa paikoissa oltiin, niin eiköhän voisi tehdä pienen paluun, ainakin muistoissa. Italian matkasta olin jo pitkään haaveillut ja paluusta Venetsiaan, missä olen 12-vuotiaana käynyt kerran. Venetsia siis oli ihan ehdoton määränpäämme Italian reissulla. Lensimme Venetsian lentokentälle, ei sinne saarelle silti… Vuokrasimme auton ja hotelli oli valikoitunut n. puolen tunnin ajomatkan päästä Venetsiasta, aika pienestä paikallisesta kaupungista, minkä nimeä en nyt äkksieltään muista, mutta hotelli oli Villa Ca Zane Martin. Aivan ihana hotelli, mutta hyvinkin tyhjillään ainakin tähän aikaan vuodesta. Puitteet antoi ymmärtää, että viikonloppuna hotellilla oli vietetty häitä.

DAY 1 – Chioggia

Matkamme ensimmäinen päivänä kun oltiin asetuttu hotellille ja löydetty lounaspaikka läheltä, niin mieteimme mitä tekisimme. Olimme jo puoliltapäivin hotellilla ja meillä oli koko päivä aikaa. Googlailimme, että olisiko mahdollista päästä kastamaan jossain jalat rantaveteen, meren lähellä kun oltiin. Valittiin pieni Chioggia saari aivan Venetsian vierestä. Chioggia oli pieni ja idyllinen saari täynnä paikallisia, me kenties oltiin sillä hetkellä saaren ainoat turistit, heh. Jalkoja ei päästy kastamaan kylläkään meriveteen, mutta muuten ihasteltiin ja rentoiltiin kauniilla ja rauhallisella saarella. Cappuchino on muuten Italiassa sitten todella hyvää! Illalla hotellille ajellessa matkamme ensimmäinen auringonlasku oli ihailtavanamme. Tämä oli sopivan rento päivä, ottaen huomioon, että oltiin neljän aikaan aamuyöstä suuntaamassa HElsinki-Vantaan lentokentällejo ja päivä oli siis pitkä.

Chioggia

Chioggia

Chioggia

Chioggia

Chioggia

DAY 2 – Venetsia

Niinkuin jo kerroin, Venetsia oli yksi ehdoton kohteemme Italian matkallamme. Ajelimme Venetsiaan ihan sinne saarelle asti autolla ja hurautimme parkkitaloon, missä maksoi päivä 21€. Ei siis kauhean pahan hintainen mielestäni. Tuntiveloitus oli 3€, mutta 7 tunnin jälkeen meni tuolle päiväveloitukselle ja koko päivähän me siellä oltiin. Suunnattiin jo ajoissa aamupäivästä ja lähdettiin ihan illalla vasta haikein mielin pois. Parkkitalolta lähdimme reippaina jalkaisin suuntaamaan aikalailla toiselle puolelle Venetsiaa. Illalla palasimme vesibussilla jalat väsyneinä autolle. Näin oli silti järkevää tehdä ja nimenomaan näin päin, mennessä kävellen ja palatessa vesibussilla. Jalkaisin kun käveltiin vähän paikallisten asuttaman Venetsian läpi, niin näki muutakin Venetsiaa kuin sitä suurinta turistialuetta.

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Mitä muuten teillä tulee ensimmäisenä mieleen Ventasiasta?

Monille tulee haju, epäsiisteys ja turistirysä vaikkei olisi koko saarella koskaan käynyt. Muistan että silloin 12-vuotiaana kun oltiin heinäkuussa Venetsiassa niin väkeä oli tosiaan paljon, Markuksen torikin oli ihan piukassa ihmisiä. Nyt oltiinkin kesäkuussa ja missään ei ollut tungosta, turisteja toki oli, mutta ei nyt kovin paljoa, niin kun voitte kuvistakin huomata. Venetsiassa ei myöskään haissut ja voin sanoa, että mun hajuaisti on muutoinkin tosi herkkä, saati nyt raskaana, se on vielä herkempi. Ventsiassa ei siis haissut, Firenzessä kyllä, mutta ei mennä sinne tällä kertaa… Voihan se olla vuodenajastakin kiinni, samoin ihmisten määrästä joka tietysti on isoimmillaan heinä-elokuussa kun on se suurin turistikausi. Myös siistiä Venetsiassa oli. Suosittelen siis Venetsiaa kesäkuussa, ei ruuhkia eikä tungosta! Seuraavat kuvat on Canal Granden ylikulkevalta Ponte di rialto -sillalta, joka on rakennettu 1591. Canal Grandekäsittääkseni on ikäänkuin pääkatu, pääkanaali.

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia on todella kaunis ja täynnä pieniä kujia joille mielellään ”eksyy”. Siellä voisi vaikka päivän vain kuljeskella ristiin rastiin kujia, ilman sen kummempia karttoja, että nyt tuonne ja tästä tuonne, että olisi varmasti lyhin reitti määränpäähän. Eieiei, vaan nimenomaan summamutikassa valita, että hei, tässäpä kivan näköinen kuja tai silta tai kanaali. Yksi päivä on loppujenlopuksi lyhyt aika Venetsiassa. Ehtii siinä näkemään ne turistijutut, mutta meille ei ainakaan pääasia ollut kiertää kaikkia mahdollisia turistikohteita, vaikka niitäkin toki kierrettiin, muttamoni jäi käymättäkin, koskahaluttiin tehdä muutakin Venetsiassa kuin juosta paikasta toiseen. Turistijuttujen ja nähtävyyksien lisäksi Venetsiassa on todella mukava vaan fiilistellä rennosti ja juurikin eksyä niille pikkukujille ja syödä vaikkapa ihan parasta jäätelöä, Italialaista gelatoa.

Venetsia

No mitäs me sitten koluttiin nähtävyyksiä Venetsiassa. Gondoliajelu oli ihan ehdoton ja jos ei ole ikinä ollut sellaisella Venetsiassa niin kun Venetsiaan menee, niin kyllä suosittelen! Halpoja ne ei ole, mutta kokemisen arvoisia. Kanaaleja seilaillessa näkee Venetsiaa taas hyvin eri tavalla, sillä kaikkien kanaalien varrelle ei edes pääse jalkasin. Myös se kun katsot sieltä vedenrajasta sitä Venetsiaa niin se on ihan uusi ulottuvuus Venetsian näkemiselle. Huokausten siltakin näytti erilaiselta sieltä hyvin läheltä ja vedenrajasta katsottuna. Ensi kerralla haluan kenties mennä itse sillallekin. Niin ja muuten huokausten sillalla ei suinkaan ole romanttista historiaa, vaan huokauksia on päästäneet vangit, jotka on nähneet Venetsian viimeistä kertaa tuolla sillalla matkallaan tyrmään. Condolieerit ovat hauskoja ja rentoja tyyppejä selvästikin. Kaikki raitapaidoissaan ja vaikken Italiaa ymmärtänyt niin kyllä sen osasi tulkita kun he heittelivät toisilleen piruilevaa läppää siinä vastaan tullessaan. Ei muuten ollut siellä kanaaleillakaan ruuhkaa, ehkä myöhemmin kesällä saattaisi enemmän olla. Gondoliajeluiden hinnat on kiinteät Venetsiassa ja aikas kalliit. Halvin ajelu oli muistaakseni 80€ ja kesti n. puoli tuntia, käsitin että lähinnä pääkanaalilla mentäisi sillä reitillä. Me valittiin keskihintainen, tunnin mittainen ajelu ja se tuli maksamaan 120€, mutta tämä oli valmiiksi mietitty niin ei ahdistanut rahan meno.

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Tottakai Markuksen aukiolla käytiin, voiko sitä välttää? Käytiin myös Markuksen kirkossakin, jossa olen itse aiemmin käynyt ja olikin jännä huomata, että muistikuvani täsmäsivät täysin paikkaan. Riku oli viime kesänä lukenut Dan Brownin Infernon ja halusi ehdottomasti nähdä hevoset siellä kirkossa. Hevosista kopiot näkyy parvekekuvissa, mutta aidot on sisällä ja kirkon sisällä ei saanut kuvata. Italia on hyvin katolinen maa ja uskonto on siellä iso asia, kirkkoihin on tarkat vaatetuskoodit. Polvet pitää olla peitossa, samoin olkapäät ja tähän oltiin varauduttu, koska tiedettiin, että tuonne kirkkoon mennään. Ihan kaikesta emme maksaneet, mm. alttaritaulu jäi meillä näkemättä, minkä voin kertoa olevan näkemisen arvoinen, itse kun olen sen nähnyt.  Kirkko on kaikkiaan upea näky. Parvekkeelle sitten kyllä suuntasimme ja sieltä oli ihan kivat näkymät, aika kova kipuaminen kapeita ja jyrkkiä portaita pitkin tosin, varsinkin raskaana ollessa.

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsia

Venetsiassa söimme matkamme parhaat ruuat!Iihan sattumanvaraisesti valittiin ravintolat ja nappivalinnoiksi osoittautui, mutta älkää vaan kysykö minkä nimisissä ravintoloissa kävimme. Haa, paisti illallisravintolan nimen voi bongata kuvista. Söimme siis sekä lounaan että illallisen Venetsiassa. Ja reissun ensimmäiset gelatojäätelöt tuli myös syötyä ventsian pikkukujilla kulkiessa, voi NAM! Ravintolassa illalla huomasi hyvin Italian vähän rennomman kulttuurin. Riku halusi tilata lasin viiniä, mutta ei ollut saatavilla kuin puolikas pullo. Riku siinä tarjoililjalle empi, että hänen pitäisi kyllä tässä piakkoin ajaa autoa niin tarjoilija heilautti kättään ja saino, että eihän se ole kuin kaksi lasillista, jepjep…

Venetsia

Jalat on kovilla Venetsiassa tai riippuu tietenkin kuinka paljon kuljeskelee, mutta kanaaleita saa tämän tästä ylitellä siltoja pitkin. Mitä matkamuistoihin tulee, niin postauksen ensimmäisen kuvan naamio ostettiin Chioggiasta ja tuon minigondolin olen ostanutkin jo -96 vuonna Venetsiasta. Joitain matkamuistoja on kiva mun mielestä ulkomailta tuoda ja meillä on yksi huone, johon ollaan niitä paljolti sijoiteltu.

Illalla oli kyllä vähän haikea fiilis lähteä Venetsiasta, kun tiesi, ettei palata seuraavana päivänä. Mielellään olisi siis enemmänkin aikaa viettänyt Venetsiassa ja aivan varmasti vielä joskus vietetäänkin! Hotelli olisi tosi makeeta ottaa myös Venetsiasta ja nähdä aamulla heräävä Venetsia ja paikalliset aamutorilla. Tällainen markkinatori nähtiin, mutta ohi kävellessämme siellä jo lopeteltiin. Yöpymispaikkoja Venetsiasta löytyy monen tasoisia ja hintaisia ja ne hyvät on kyllä aikas arvokkaita, että jos säästää haluaa, niin ei ole pahanakki ottaa hotellia saaren ulkopuolelta ja vaikkapa pienen ajomatkan päästä. Vuokra-autoilu on ihan näppärää Italiassa kun vaan ottaa täydet vakuutukset nolla omavastuulla, ihan varuiksi suosittelisin!

Venetsia

Ensi kerralla matkakertomuksissa juttua Italian reissultamme Firenzestä kolmen päivän ajalta, huh!
Yritetään tässä kerta viikkon saada matkapostaus, kunnes Italian reissu on läpikoluttu. Kuten huomaatte, juttua ja kuvia riittää…

Toivottavasti nauteitte Italian matkakertomusten ensimmäisestä osasta!
Paina sydäntä jos näin oli ja kommenttiakin saa aina jättää 😉

Pst. Tsekkaa myös postaus
Raskaana Italiassa

Outi Karita

2 vastausta artikkeliin “Italian matkakertomukset – Venetsia ja Chioggia”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 16
Tykkää jutusta