RV 26 – energisiä kuulumisia viikolta

RV 26 täyttyi tänään ja tää viikko on ollut jotenkin superkiva ja energinen!

rv 26

RV 26 äidin voinnit ja liikunta

Tällä raskausviikolla liitoskivut kiusanneet vähiten tässä heinäkuussa, toivottavasti alkaa kunnolla tosiaan helppaamaan noiden kanssa. Edelleenkään tässä ei olla menossa kävelymaratoonille, ei edes puolikkaalle. Kyllähän nuo siis edelleen rajoittaa, mutta joko ne on alkaneet helppaamaan tai mä oon oppinut elämään niin, ettei ne pääse kiusaamaan mua niin paljoa. Oon saanut oltua melko aktiivinen, mutta oon myös tullut sinuiksi sen kanssa, että aiemmanlainen aktiivisuus on saanut vähentyä reilusti ja enemmän vaan rennosti ottamista päiviin.

Oon joogannut tällä viikolla tosi ahkerasti. Mun aamurutiineihin on pitkään kuulunut muutama toisto lantionpohjaharjoitteita, hengitysharjoituksia ja kroppaa avaavia liikkeitä. Näitä teen usein myös iltaisin ja sitten tosiaan äitiysjoogatreenejä tehty näiden lisäksi. Tällä viikolla myös ekaa kertaa heinäkuussa ohjasin pumppitunnin. Olis ihan superia jos nyt elokuun pystyisi vielä ohjaamaan, siihen asti kun meen salin kesälukkari kestää. Tosin ohjauksesta on jäänyt paljon pois sitä itse tekemistä, kaikkea ei vaan voi eikä pysty tekemään enää, mutta pääasiahan on, että jumppaajat saa kunnon treenin ja ohjaus onkin kaiken a ja o. Oishan sitä ollut kiva olla sellainen supermamma, joka vetää viimeisen asti jumppia, lenkkeilee ja ahkeroi kotona ja puutarhassa. Kuitenkaan itse sitä ei voi aina valita ja kropan sekä raskauden ehdoilla tässä elellään. Vaikken kaikkeen pystyniin oonmä silti supermamma muilla osa-alueilla sitten! 😉

rv 26

RV 26 arkisia kuulumisia

Tällä viikolla sain siis myös pihahommiin apureita, siistimään pensasaidan alustoja, kun en itse voi enää kyykkiä niin paljoa, että olisin saanut nuo nypittyä päivän aikana, hyvä jos edes viikon aikana… Kotona oon kuitenkin pikkuhiljaa saanut laiteltua monenmoista, meillä on pieni operaatio tavaroiden järkkäilyn ja karsimisen kanssa, jotta saadaan Tiitin tavaroille tilaa. Yks huone on meillä ollut ihan kaaoksen vallassa ollut varastohuone, jossa on vielä muutonkin jäljiltä purkamattomia juttuja, osa säilytettäviä vaikkei niitä ollakaan tarvittu tässä öö… yli kolmeen vuoteen 😀 Myös pientä sisustelua on kiva tehdä pikkuhiljaa ja tällä viikolla taas tehty hankintoja Lastentarvikkeesta. Niistä tulossa sitten myöhemmin blogiin juttua, mutta meillä alkaa lähes kaikki olemaan hankittuna, mitä ajattelin että etukäteen olisi hyvä olla ja se tuntuu kyllä tosi hyvältä. Varsinkin kun nyt loma alkaa olemaan loppupuolella ja pian on jo suunta takaisin töihin.

Tällä viikolla oon lomaillut  ”yksikseni” Rikun palattua töihin, mutta oon treffannut paljon ystäviä ja nauttinut lomapäivistä. Kahteen otteeseen käynyt syömässä eri ystisten kanssa ja yks ystävä taas kyläili 9 kuukauden vanhan poitsunsa kanssa meillä. Rikunkin kanssa meillä oli aamupalatreffit tällä viikolla Sokos hotel vaakunalla mun sokerirasitus testin jälkeen. Raskausdiabetesta ei tosiaan ollut ja saa jatkaa rennosti!  Viikonlopuksikin tuli taas oikein hellekelit ja eilen nautein tosi paljon ulkoilmasta, monta tuntia. Tällä viikolla myös poltin vähän ihoani torstaina kun noita pihahommia tehtiin, mutta sen sain onneksi paranneltua täysin, ihme kyllä! Ja kerrankin mulla on selkeä rusketusraja 😀 Mä siis kyllä nautin lämmöstä ja auringosta edelleen! Oon myös ahkera aurinkorasvan käyttäjä ja nyt kun kerran sen unohti, niin näin kävi vaikka paljon oon aurinkoa ottanut ja Italiankin auringossa ollut tänä kesänä.

RV 26 Isimies

Isimies saa olla välillä varmasti ihmiessään kun mulla tunteet jyllää ja saatan loukkaantua jostain ihan hölmöstä. Onneksi tuo ihana miekkonen taitaa kuitenkin ymmärtää nää mun hetket ja halaa jalohduttaa, vaikka olisikin ”hänestä johtuvaa”. tavallaan hänestä johtuvaa, mutta oiekasti mun hormooneista, ehkä joku tietää mistä puhun. Tajuan sen itsekin noina hetkinä, että tää on taas tätä tunteilua, mutta eihän sille mitään voi. Isimies on ahkeroinut viikon töissä ja täällä kotonakin! Eilen se pääsi vähän irtiotolle. Munkin piti lähteä mukaan Vehmasputken pikkuristeilylle tuohon Porin edustalle, mutta mä skippasin. Teki kuitenkin isimiehelle hyvää päästä pienelle irtiotolle.

RV 26 Tiitin kuulumiset

Tiiti tömistelee päivittäin masussa ja eniten silloin kun olen makuullani tai syön. Makuulla ollessa tekis vaan mieli jäädä tunnustelemaan liikeitä ja kuulostelemaan Tiitiä. Liikkeet siis tuntuu hyviltä ja kivoilta, tosi hassua miten joku tuolla mun masussa liikuskelee. Ihan käsittämätön asiahan tuo on vieläkin, että mun masussa kasvaa pieni poika! Vielä Tiitin hikkaa ei ainakaan tunnu, sitä moni on kysellyt, että tuntuuko jo ja näihin aikoihin se tosiaan saattaa alkaa tuntumaan. Vauva on näillä viikoilla keskimäärin n. 32 sentin mittainen päästä jalkoihin ja painaa viikon alussa n. 950 ja viikon lopussa n. 1075 grammaa. Alkaa olemaan siis jo kilon painoinen poitsu tuo Tiiti.

rv 26

RV 26 – 27

Oikeasti enää alle 100 päiväälaskettuun aikaan, tarkalleen 98 päivää. Viikon päästä alkaakin jo viimeinen kolmannes, jännää… Sitä on alkanut jo paljon miettiä synnytystäkin ja osallistunkin tulevalla viikolla Aktiivinen synnytys ry Porinkeskusteluiltaan, jossa aiheena lääkkeettömät kivunlievitysmenetelmät. Sitten mulla on ensi viikolla taas äitysfyssärillä käynti sekä neuvolakäynti. ensi viikko on myös mun viimeinen kesälomaviikko, tosin meen maanantaina työpaikan suunnittelupäivään.

Mona´s Daily Style blogin Monallahan on synnytys jo ihan käsillä, jos ei ole sitten jo käynnissä. Hänellä oli just mielenkiintoinen postaus sairaalakassin sisällöstä Monan sairaalakassin sisältö.

Laajemminkin oon ajatellut erilaisia blogi- ja instagramvinkkejä jaella tässä joku kerta 😉

Lue myös postaukset 

Raskausdiabetes. sokerirasitus – Tuliko tuomio?

ja edelliset viikkokuulumiset

RV 25 – äidin, isin ja Tiitin kuulumiset

Ja seuraa menoa myös instan kuvista ja storysta!

@outikarita

rv 26

Kiire, mistä se tulee? – pohdintaa ja arjen havaintoja

Kaikilla on joskus tottakai kiire, mutta elämme myös aikamoisessa kiireen aikakaudessa. Kiire on hyvä, se kertoo että ihminen on tehokas ja tekee paljon asioita, vai? Itse olen alkanut miettiä, miten naurettavaa kiire joskus on, miten se tekee ihmisistä ajattelemattomia ja epäkohteliaita, miten se saa jättämään toiset huomioimatta läheisiä, perhettä, kotia, kaikkea muuta elämässä, kun on kiire…

kiire

Mistä se kiire syntyy?

Olen lukenut viime aikoina Tommy Hellstenin kirjaa Elämän paradoksit. Jaan lainausmerkeissä joitakin pätkiä tuosta kirjasta tässä postauksessa.

Neljäs paradoksi:
”Mitä vähemmän teet,
sitä enemmän saat aikaan.”

Ihmisten kiire syntyy usein siitä, että kalenteri lyödään täyteen kaikkea mahdollista, ei jätetä hengähdystaukoja. Itsekin olen ollut aikamoinen kalenterin täyttäjä ja nauteinkin siitä jossianmäärin kun oli paljon kaikkea. Kuitenkin jossain vaiheessa huomasin eläväni kiirettä ja huomasin myös, että olisi vielä paljon kaikkea muutakin, mitä haluaisin ehtiä. Niimpä aloin priorisoimaan ja jotkut asiat poistuivat elämästä, joitain tuli lisää. Vaikka joitakin asioita tuli tilallekin, niin päätin myös jättää kalenteriini tilaa sekä itselleni että mahdollisuuksille sopiakin jotain ihan extempore. Huomasin kuitenkin pian, että kaikilla muilla ympärilläni on kiire ja kun mulla on aikaa niin voi olla vaikea löytää muita joilla on aikaa. Joskushan aikataulut menevät vain ristiinkin, mutta aina kyse ei ole siitäkään. Kun ihmisellä alkaa olemaan niin kiire, ettei hänellä ole aikaa silloinkaan kun läheinen sitä tarvisi, ei edes puhelun tai viestittelyn vertaa, niin silloin voi olla hyvä vähän ravistella ja herätellä toista. Kiire saa ihmiset ajattelemattomiksi…

”Olemme luoneet ajan, jonka krooninen ongelma on ajan puute. Kroonisessa ajanpuutteessa kukaan ei enää ole läsnä siinä, mikä on tässä ja nyt. Kun kukaan ei ole läsnä tässä ja nyt, kukaan ei ole oikeasti tavattavissa. Kuljemme toistemme ohi emmekä enää kohtaa ketään. Kun kukaan ei enää kohtaa ketään, ketään ei oikeasti enää ole olemassa. Ei voi olla olemassa, jos ei ole ketään kenelle ollaolemassa. Olemme jatkuvasti menossa seuraavaan hetkeen, seuraavaan asiaan. Mutta siihenkään emme pysähdy, koska siitäkin jokin muu asia kutsuu pois. Olemme vailla lepoa, olemme levottomia.”

Kiire aiheuttaa levonpuutetta, joka taas aiheuttaa levottomuutta ja se taas nostaa kiiren tunnetta lisää pintaan. Kiire – levonpuute – levottomuus – kiire… Ratas pyörii niin kauan kuin sen itse antaa pyöriä, vain itse sen voi pysäyttää. Toisen läheisenä voit herätellä toista ja auttaa painamaan jarrua. Jarrun kuitenkin painaa jokainen lopulta itse, mutta ei ole lainkaan väärin olla apuna ja herättelijänä tässä. Itsekin koen saaneeni eräänkin ystäväni takaisin elämääni kun otin asian rohkeasti puheeksi. Yhteydenpitomme oli jäänyt toisen kiireeseen ja itse jossain kohtaa turhauduin ja päätin etten sitten itsekään ole yhteydessä. Kuitenkin halusin yhteyttä ja niimpä herättelin toista, nyt meillä on taas yhteys.

kiire

Muutos kiireeseen

”Kun teemme elämässämme valintoja, valitsemme sen mitä pidämme arvokkaana. Arvot siis ohjaavat meidän valintojamme. Kiire syntyy siitä, ettemme osaa päätää, mikä on arvokasta ja mikä ei. Valitsemme sen tähden mahdollisimman paljon arvokasta.”

Kuten jo aiemminkin kirjoitin, suosittelen priorisoimaan. Joku saattaa ajatella nyt, että odotapas vain kun sinullekin siellä on tulossa lapsi ja perhe kasvaa ja tuo uusia asioita taas… On totta, että jokainen meistä elää välillä kiireisempää aikaa ja elämän muutokset tuovat aina jotain uutta elämään, mutta aina voi myös jättää jotain pois. Ruuhkavuodet ei enää koskekaan vain perhe-elämän tiettyä vaihetta vaan ihan nuorista sinkuista tuo jo lähtee nykyään ja jopa koululaisilla ja tarhaikäisillä on vanhempiensa luoma kiire elämässään läsnä. Ymmärrän sen, että joskus on kiireisempiä elämänjaksoja elämässä, se on kuitenkin usein jokaisen oma valinta. Pienillä muutoksilla saattaisi löytääkin hieman rauhoittumista siiheen kiireeseen. Joskus on itse liian lähellä sitä kiirettä huomatakseen, miten sitä voisi rauhoittaa ja omasta mielestäni silloin on viisautta ja rohkeutta sanoa ääneen se ja ottaa neuvojakin vastaa, jutella jonkun kanssa ja pähkiä yhdessä miten sitä kiirettä saisi rauhoitettua. Ulkopuolelta tulee usein hyvät vinkit, kun on vain itse valmis niille. Muutos lähtee aina siitä, että on itse valmis muutokselle.

”Ihminen alkaa muuttua viimeistään sitten, kun muuttumisesta kieltäytyminen alkaa olla liian tuskallista. Pelkkä tuska ei kuitenkaan auta, vaan tarvitaan rakkautta. Rakkaus tarkoittaa usein aivan konkreettista ihmistä.  Tämä ihminen on valmis seisomaan rinnallani ja olemaan tarvittaessa lujakin. Todellinen rakkaus on aina lujaa rakkautta, sellaista joka ei ummista silmiään totuudelta, ei edes silloin kun se tekee kipeää. Voidakseen mennä kohti sisäistä turvattomuutta ihmisen on siis saatava jostain ulkoista turvaa. On pidettävä toista kädestä, kun astuu sisäiseen kaaokseen.”

Muutoksen edessä koemme usein epävarmuutta ja tuota turvattomuutta mistä Hellstenkin puhuu. Kiireestä pois pyrkiminen on muutosta ja siitä pois pääseminen vaatii muutosta. Tässä voi tukena olla juurikin toinen ihminen, ajatusten kirjoittaminen, selfhelp kirjat ja kurssit. Hellsten puhuu toisesta ihmisestä tukena, mutta myös kaikki nämä muut mainitsemani tuen antajat ovat lähtöisin toisesta ihmisestä ja itsestä, nämä koen itse hyviksi keinoiksi myös. Helsstenin sanoin vielä, ”oleellista on, että ihminen saa näistä lähteistä sen turvan mitä sisäinen turvattomuuden kohtaaminen edellyttää.”

Täysin näiden Helsstenin lainausten kautta ei pääse kiinni siihen kaikkeen mitä hän tuo tuossa kirjassaan esiin, mutta ajattelin näiden toimivan pieninä ajatuksen herättäjinä ja rikastuttajina omien sanojeni ohella. Osaksihan tuo kirjakin sai minut asiaa taas ajattelemaan.

kiire

Arjen esimerkkejä kiireestä

Muutamia viimeaikaisia havaintoja kiireessä…

Mua aina huvittaa Helsingissä, miten ihmiset juoksevat joka paikkaan. Koomisinta mun mielestä on, miten metroon juostaan liukuportaita pitkin, niitä metroja kun kulkee sen parin minuutin välein. Täällä Porissa sentään voi joutua odottamaan seuraavaa bussia tunnin ajan.

Tällä viikolla hotelliaaamiaisella olin mehulaitteelle jonossa. Mun takana olevalla miehellä oli jo lasi kädessä ja kun minä otin itselleni lasia, niin hänpä törkkäsi oman lasinsa koneeseen mun ohi. Tais olla miehellä mehujano ja kiire. Itsehän jouduin odottamaan sen hetken, että hän sai täytettyä lasinsa, koska mehupisteen muista hanoista ei tullut mehua kun yhdestä otettiin. Ehkä ajattelemattomuuttakin, mutta sanoisin kiireen aiheuttamaa ajattelemattomuutta ja olisinhan saattanut haluat juuri samaa mehua kuin hän. Onneksi mulla ei ollut kiire…

Välillä unohtuu se tekstiviestiin vastaaminen, mutta kun se unohtuu ja jää väliin kuukauden putkeen vaikka toiselta tulee epätoivoisesti niitä viestejä, niin se on kiireen aiheuttamaa läheisen huomioimattomuutta. Tämä tosin kannattaa ottaa puheeksi!

Kaupan kassalle säntääminen. Kun tällä viikolla kaupassa aukesi viereinen kassa, minä olisin ollut seuraavana vuorossa laittamassa ostoksia hihnalle ja ajattelin itsekin siirtyä uudelle kassalle siitä. Itse ajattelen kohteliaasti että järjestyksessä seuraavan siihen päästäisin, mutta toisillehan tämä on kuin kilpajuoksu. Kaksi itseäni vanhempaa naista takaani lähti kiirellä kohti viereistä kassaa ja tokaisinpa ääneen, no menkää te vaan. Toinen naisista sitten sanoi, että kyllä mä tähän voin tulla hänen eteensä, toinen nainen ei ehkä kiireessään edes kuullut. Jokus en vaan pysty pitämään suutani kiinni…

Kaupan kassalle säntääminen part 2. Mies kertoi eilen kaupassa todistaneensa tapahtumaa, joka olisi kyllä ollut näkemisen arvoinen. Taas aukesi viereinen kassa ja mieheni kassajonosta kaksi iäkästä naista lähti kohti tätä kassaa. Toisen jo latoessa tavaroita hihnalle, toinen nainen hetti voipakettinsa hihnan etuosaan, koska oli ollut järjestyksessä ensin. Ihan tähän en lähtisi vaikka sanoinkin että itse ajattelenkin että kohteliaasti järjestyksessä seuraavan päästäisin ensin…

Pian tulee itselle kiire. Postausta kun alkaa rustaamaan, sitä uppoutuu siihen helposti niin täysillä, ettei huomaa ajankulua. Puolentunnin päästä on jo treffit ystävän kanssa kaupungissa 😀

kiire

Onko teillä lisää arjen koomisiakin esimerkkejä kiireestä?

Sana ja ajatusten vaihto on muutenkin vapaa

Mun kiireistä ja ei niin kiireistä elämää voi seurailla myös instassa 😉

@outikarita