Viikko 6 ja vinkit kaupan hyllyiltä ja keittiöstä

Skipataan viime viikko jos sopii. Mä kyllä kuvailin viime viikolla suurimman osan syömisistäni, mutta pidin tosi huonosti kirjaa, ei jotenkaan napannut. Viime viikko meni flunssassa ja treenistä nyt ei ole mitään kerrottavaa, keskiviikkona ohjasin kaksi jumppaa itse puolitehoilla ja sunnuntaina kävin kevyellä tunnin lenkillä. Tosiaan, kuten jo kirjoitin, ruokapäiväkirja ei oikein napannut ja olokin oli ihan tukkoinen ja turvonnut. Tällä viikolla, vaikka flunssa otiikin takapakkia niin olen jaksanut pitää taas paremmin ruokapäiväkirjaa, joten ensi viikolla taas luvassa!

Tällä kertaa ajattelin jakaa siis ihan vinkkejä ja pari reseptiäkin luultavasti tällä viikolla vielä luvassa. Nyt kuitenkin vinkkejä kaupan hyllyltä 🙂

LEHTIKAALI, PINAATTI JA VALKUAISLETUT

Bongasin pakastealtaasta hienonnettua lehtikaalta. Pinaattia olen käyttänytkin paljon niin pakasteena kuin tuoreenakin. Nyt saa vähän vaihtelua, jostain syystä en ole lehtikaalta juurikaan tuoreena käyttänyt. Pakastepussin palat on helppoja lisäillä ruokaan kuin ruokaan!

Sitten se pinaatti, josta Kippari Kallekin vahvistuu 😀 Pinaattia käytään tuoreena, leivän ja riisikakkujen päällä, smoothieissä ja monessa ruuassa. Hyvin ravinteikasta, kuten myös edellä mainittu lehtikaali. Kummatkin helppoja valintoja lisäämään hyvää ja laadukasta, ravintorikasta vihreää rokavalioon!

Valkuaislettuja sain vain idiksen joskus lähteä tekemään. Oonhan mä joskus ihan paistanut pelkkiä valkuaisia, mutta mun mielestä nää lettupannulla tehdyt on jotenkin mukamas parempia. Näihin on myös kätevä laittaa sekaan pinaattia tai lehtikaalta 😉

SIEMENNÄKKÄRIT JA MAISSIKAKUT

Oon tykästynyt siemennäkkäriin ihan totaalisesti ja kyllä niisäkin on eroja. Oon käyttänyt pitkään tuota Norjalaista melko kallista Gourmet näkkäriä ja nyt tuli kotimainenkin vaihtoehto kauppoihin, joka tosin ei lupaa gluteenitonta vaikka kaura onkin tuotteen ainoa vilja tuossa tietyssä maussa. Itse en ole niin tarkka gluteenin suhteen. Kuitenkin ulkolainen kalliimpi tuote on vaan mun makuun selkeästi parempaa, joten jatkossa tulee varmastikin vaihtelevasti kumpaakin osteltua.

Riisi- ja maissikakkuja mulla kuluu melko paljon ja on yksi ihan ehdoton suosikki, jota rouskin melko usein. Näiden rouskintaan jää muuten ihan koukkuun! en ole noita maustettuja ostellut, mutta tämä maissikakakku on niin superhyvä ja aikalailla eri kasti kuitenkin kuin jotkut juustomaustetut tms., ei siis lainkaan sama asia. Ja nämä suosikit on siis Friggs:n chiansiemenet ja merisuola maissikakkuja.

PAKASTETTU BANAANI, PROTSKUJÄÄTELÖ JA FROZEN SMOOTHIE

Nykyään meiltä löytyy lähes aina banaania pakkasesta. Banaani tuo kivan pehmeyden ja makeuden smoothiehin ja pakastettuna vie taas uudelle asteelle smoothiet. Hileinen frozen smoothie tai oikein paksuna tehty, ikäänkuin sorbetti tai jäätelö, NAM! Oonkin aika usein tehnyt viime aikoina proteiinijäätelöä, johon siis tulee pakastettu banaani, jäisiä marjoja, tilkka kauramaitoa tai kaurajugurttia, vähän öljyä ja herajauhetta. Poimi kaksi ohjetta seuraavien kuvien kuvateksteistä 😉

Jäinen banaani, jäisiä puolukoita, kauramaitoa, öljyä, vaniljaheraa

 

Jäinen banaani, jäisiä mustikoita, suklaaheraa, kaurajugurttia, tilkka öljyä

LAKRITSIJAUHE

Nyt ei ole kyseessä suinkaan mikään karkkijauhe, vaan raakalakritsijauhe, jolla saa aika herkkuja välipaloja aikaiseksi. Vaikkapa lisäämällä tätä smoothieen, jugurttiin, rahkaa, protskujäätelöön ja kerran tein todella hyviä vadelma-lakusorbettejakin. Tuon sorbetin ohjeen löydät taas kuvatekstistä 😉

1 pakastettu banaani, kourallinen jäisiä vadelmia, pieni tilkka kauramaitoa, 1 tl lakritsijauhetta

 

Tälläinen vinkkipostaus tällä kertaa!
Toivottavasti saitte uusia vinkkejä!
Paina sydäntä ja/tai jätä kommenttia 🙂

Ps. reseptejä tulossa piakkoin mm. terveellisistä ja herkullisista aamiasmuffinseista!

Outi Karita

2 vastausta artikkeliin “Viikko 6 ja vinkit kaupan hyllyiltä ja keittiöstä”

    • Tästä viikosta tulossa ja luultavasti jo heti alkuviikosta! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 15
Tykkää jutusta