Tammikuun ensimmäisen viikon ruoka- ja treenipäiväkirja

Nyt kun omat pienet ”tavoitteet” ruokailujen ja treenien suhteen on asetettu, niin ajattelin tänne blogiinkin ainakin nyt alkuvuoden ajan jakaa sekä ruoka- että treenipäiväkirjani. Kirjoittelin noista mun ruoka- ja treenisuunnitelmista postauksessa ”Ruoka ja liikunta vuonna 2017”. Kaikkea en pysty enkä muista aina kuvailla, joten vaikka kuvakollaasi on jokaisen päivän syömisistä, niin tekstistä voi löytyä lisää syöminkejäni ja jokaista teekupposta nyt ei ainakaan löydy tekstistäkään. Kun ruokia aikansa kuvailee, siitä tulee tapa ja loppuviikkoaika kohden huomasin kun aina paremmin kuvailla. Tarkat määrät ja ainesosat puuttuu ainakin tällä kertaa koosteessa. Päivätöissä päiväkodilla tuli oltua normaalisti ma-to. Pienet joulunajanherkkuilu vieroitusoireet ilmeisesti aiheutti rusinoiden mussutusta jonkin verran 😀

sdr

MA

ma

Aamupalana kaurapuuroa marjoilla ja macajauheella, teetä. Välipalana riisikakkua munalla ja klementtiini, teetä. Lounaana kana-kasvis-riisihässäkkää. Välipalana smoothie. Päivällisenä kalkkunanakkikeittoa ja maissikakkuja.

Pumppitunninohjaus, treeniä koko kropalle siis.

Treenin jälkeen palkkarina heraa. Iltapalana riisikakkuja pinaatilla ja paistetuilla kanamunilla + veriappelsiini ja teetä.

Tuli myös syötyä x määrä rusinoita

TI

ti

Aamupala kaurapuuroa marjoilla ja macalla, teetä. Lounaana kana-kasvis-riisihässäkkää. Välipalana smoothie. Päivällisenä kalkkunanakkikeittoa ja maissikakkuja. Iltapalana riisikakkuja pinaatilla ja paistetuilla kanamunilla + veriappelsiini ja teetä. Tuli jälleen syötyä x määrä rusinoita

KE

ke

Aamupalana kaurapuuroa mustikoilla, banaanilla ja macalla, teetä. Välipalana kaurajugurttia johon sekoitettu mansikka-valkosuklaan makuista heraa, banaanilla, vadelmilla ja pinjansiemenillä. Lounaana kalkkunanakkikeittoa ja maissikakkuja. Välipalana smoothie. Päivällisenä kesäkurpitsapastaa jauheliha-tomaattikastikkeella.

Armybic tunnin ohjaus illalla ja samalla kovasykkeinen koko kropan treeni tuli itsekin saatua.

Iltapalana riisikakkuja tonnikala-tomaatti-pinaattihöystöllä, veriappelsiinin puolikas ja teetä.

TO

to

Aamupalana kaurapuuroa marjoilla ja macalla, teetä. Välipalana riisikakkuja kanamunaa ja klementtiini, teetä. Lounaana tonnikalasalaatti. Välipalana smoothie. Päivällisen kesäkurpitsapastaa tomaatti-jauhelihakastikkeella. Iltapalana kauraleipää pinaattilettuja ja kanamunalla, veriappelsiini ja teetä.

PE

pe

Kaurapuuroa banaani-karviaissoseella ja teetä. Lounaaksi pinaatti-tomaattimunakasta ja kauraleipää.

Välipalana smoothie ja tee lenkin jälkeen.

Päivällisen Kanankoipi italialaisittain ja pinaattirisottoa. Kummipojan synttäreillä teetä, pikkusuolaista ja kakkua. Kotona vielä pari isoa fudgepalaa. Iltapalana banaani-prodevohveleita.

LA

la

Aamupalana kaurapuuroa banaani-karviaissoseella. Lounaana pinaattirisoton jämät aurinkokuivatulla tomaatilla ja oliiveilla, banaani-prodevohveleita marjoilla. Välipalana smoothie. Päivällisenä pulled pork ranskalaisilla ja tomaatilla. Pari-kolme enkelisuklaata. Iltapalana pulled pork tacovene.

SU

su

Aamupalana kaurapuuroa banaanilla, punaherukoilla ja macalla, teetä. Lounaana tonnikalasalaattia ja klementtiini.

Puolen tunnin lenkki ja puolen tunnin kotitreeni koko kropalle.

Välipalana treenin jälkeen smoothie. Päivällisenä valkosipuli-chililohta ja uunikasviksia. Iltapalana pinaattivalkuaisia ja maissikakkuja, veriappelsiini ja teetä.

———————–

Tällä viikolla oonkin ollut skarpimpi kuvien ottamisessa 😉 Kooste siis tulossa myös tammikuun tokasta viikosta, jolloin päästy jo rusinoidenkin mussutuksesta vissiin eroon 😀

Olisiko kiva jos ruokapäiväkirja olisi tarkempi kellonaika- ja ainesosiltaan. Mitään kalorin ja gramman tarkkaa en lupaa 😀

Tsekkaa muuten myös mun smoothiepostaus
Smoothie viikon jokaiselle päivälle

Outi Karita

13 vastausta artikkeliin “Tammikuun ensimmäisen viikon ruoka- ja treenipäiväkirja”

  1. Aamuun on aina ihana nousta, kun tietää että saa puurooo 😛
    nim. puurohullu !!! :D:D

    • Puuro kyllä kuuluu aamuihin!
      Joskus spessuaamupalat ja hotelliaamupalat on ihania, mutta esim. viikon lomamatkan jälkeen puuroa oikein odottaa 😀

  2. Kiitos,antaa suhteellisuuden tajua ettei tosiaan tarvitse vetää salaattia joka aterialla,että voi hyvin 🙂 Koitin sitä ja treeneissä oli..noh,vähän väsy 😀

    • Se on hyvä jos huomaa kropassaan tuollaisen ja osaa ajoittaa ne kasvikset päivään 🙂
      Ainahan sen ei tarvitse olla tuoretta salaattia. Itsellänikin on joka aterialla yleensä jotain kasvista, vihannesta, marjoja tai hedelmää. Joskus ns. raakana ja joskus kypsennettynä. Näistä kun saa sen puoli kiloa päivässä niin se on hyvä! Itse syön myös todella paljon mm. pinaattia ja pyrin katsomaan, että on oikeasti hyvää vihreää kun ihan perus jäävuorisalaatti ei ole kuitenkaan ihan sama asia kuin esim. pinaatti tai parsakaali.

  3. Tosi kivan näköisiä ruokia! Mulla kiinnostaa ne kellonajatkin, että miten ehdit töissä syömään ja muuten aikatauluttamaan. 🙂

    • Heips!
      Kellonajat tulossa seuraavaan koosteeseen. Arvelinkin, että ne voisi olla hyvä laittaa 🙂

    • Tällä hetkellä syön lapsiryhmässä aikuisten pöydässä 🙂
      Tähänhän on eri käytäntöjä, mutta käytännössä jos söisin talon ruokaa, niin mulle saattaisi tulla kuitenkin eri ruoka useimmiten rajoitteiden takia ja toisaalta lapset ei ole ikinä ihmetelleet.
      Voi olla, että kun pääsemme uusiin tiloihin ja meille tulee ruokasali päiväkotiin niin siinä ei välttis syödä samaan aikaan lasten kanssa itse.

  4. Superterveellistä! mitä maissikakkuja käytät? kellonka olis ok mutta ei mitään kalori/grammamääriä ainakaan kovin tarkkoja esim. hedelmät tai keitto dl. puuroannos kuitenkin paljonko aamupuurossa hiutaleita?

    • Tosiaan. paljonko hiutaleita käytät aamupuuroon ? Itsellä menee aika iso määrä, ei ole muuten tullutkaan ikinä mitattua . Pitäsköhän joskus mitata 🙂 -tykkään paksusta puurosta.

    • 😀
      Nyt mulla on ollut tuollaisia Friggsin Chiasiemenet & Merisuola maissikakkuja, tosi hyviä!!!
      Laitan kellonajat seuraavaan koosteeseen 🙂

      Kaurahiutalepurkissa mulla on sellainen minikauha, jolla kauhaisen hiutaleita, siitä tulee n. 50 g hiutaleita, sitten leseitä n. 1 rkl ja joko pellavarouhetta sekaan tai chiasiemeniä päälle 🙂

  5. Jee, oon kyllä ihan rakastunu näihin sun ruokapäiväkirjoihin! Ja mua kyllä kiinnostaa ruokapäiväkirja jossa olisi tarkemmat kellonajat ja aineosat 🙂

    • Voi kun kiva kuulla! 😀
      Seuraavassa koosteessa nämä toiveet pyrin huomioimaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 12
Tykkää jutusta