Aamupalarakkautta

Aamut, varsinkin pitkät ja rennot aamut on mun ihan lemppariajankohtaa vuorokaudesta. Työaamuinakin herään hyvissä ajoin ennen töihin lähtöä, jotta ehdin nauttimaan aamupalan rauhassa ja muutoinkin heräilemään rauhassa. Silti meinaa välillä tulla kiire, hups.

Alla mun kolme erilaista aamupalaa ihan viime ajoilta.

Arkiaamuisin tulee syötyä lähes poikkeuksetta veteen keitettyä, voilla ja suolalla maustettua kaurapuuroa. Päälle menee marjoja, macaa ja chiasiemeniä sekä joskus banaanibonnea. Aina asettelen kaikki lisukkeetkin nätisti ja kun olen noin puolet puurosta syönyt niin sötkötän kaiken vaan sekaisin. Arkisin teemukina on ihan normaalikokoinen muki, viikonloppuisin jättimuki 😀

davKaurapuuroa vadelmilla, mustikoilla, macalla, chiasiemenillä ja banaanibonnella. Viikonlopun kunniaksi myös jättimukillinen teetä.

Viikonloppuisin on aikaa vielä paremmin panostaa aamupalaan. Todella harvoin syön leipää, mutta kiitos ystäväni Petran, jonka luona olin taannoin Helsingissä, teki mieli viikko sitten ruveta leipomaan leipää ihan itse. Petra oli leiponut hyviä sämpylöitä ja itse päädyin tekemään kauraleipää pellillisen. Ai että, tuli muuten hyvää. Laitan tässä viikonlopun aikana reseptin vielä tänne blogiin!

dav

Kauraleipää kalkkunalla, juustolla ja munalla, kirsikkatomaatteja, appelsiini-tyrnimehua, turkkilaista jugua mustikoilla, banaanibonnella, banaanilla ja chiasiemenillä sekä ripauksella rouhittua vaniljaa. Niin ja se iso mukillinen teeä!

Riisipuuro on yks mun herkkupuuroistani ja sitä tulee ajoittain viikonloppuisin syötyä. Viime viikonloppuna sitten houkutti riisipuuron keittelykin. Keittelen riisipuuron useimmiten riisimaitoon vaikkakin laitan joukkoon kyllä sitten iha kunnon voita. Jouluna tulee keiteltyä kyllä oikein täysmaitoon. Hyvin kuitenkin uppoaa riisimaitoonkin tehty ihan tuohon miespuoliseenkin kanssaeläjääni 😉

dav

Riisipuuroa kanelilla ja sokerilla. Kauraleipää kalkkunalla, juustolla jaa kurkulla. Iso mukillinen teetä!

Jokaisen aamun aloitan mun sitruuna-viherdrinksulla, johon tulee puolikas sitruuna, 1 tl viherjauhetta ja paljon vettä! Joskus on myös lorahtanut mukaan öljyä, mutta nyt on ollut tuo pellavaöljy lopu. Tää boostaa hyvin aineenvaihduntaa ja nesteyttää kroppaa heti aamusta! Aamusin myös nappaan ravintolisinä monivitamiinia, sinkkiä, omegaa ja deetä.

dav

Miltäs sun aamut näyttävät ja maistuvat?

Outi Karita

4 vastausta artikkeliin “Aamupalarakkautta”

  1. Hyvältä näyttävät noi sun aamupalat! 😋 Mäkin rakastan aamuja, sekä nopeampia että hitaampia. Molemmissa on oma erilainen tunnelmansa. 😄 Mulla tulee useimmiten syötyä itsetehtyä mysliä tai puuroa sekä marjoja ja maitorahkaa. Puuron lisukkeena marjojen lisäksi useimmiten maapähkinävoita ja toisinaan kookosöljyä. Kupillinen kahvia kylkeen ja johan jaksaa! 😉 Ihanaa viikonloppua ❤

    • Tuo on totta, oma tunnelmansa niissä kiireisemmissäkin 😀
      Kuulostaa hyvältä sunkin aamupalan, vaikkei pähkinät minulle sovikaan 😛
      Ihana joulukuun ensimmäistä viikonloppua myös sulle <3

  2. Heippa!
    Saanko kysyä miten ihmeessä saat tuon virerjauhe+ sitruuna juoman alas? 😀 yritin tänään aamulla laittaa 1tl viherjauhetta ja puolikkaan sitruunan veden joukkoon, enkä onnistunut saamaan kuin puolet seoksesta alas.. kerro salaisuutesi! 😀

    • Oon varmaan niin tottunut 😀
      Jos kuitenkin sitruunavesi maistuu niin se jo on tosi hyvä aamujuoma ja jos haluaa sitä vihreää lisätä joukkoon niin aloittaa pienellä määrällä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta