Pienetkin vastoinkäymiset saa harmittaa

”On sitä nyt kamalampiakin asioita tapahtunut.”
”Aina löytyy, joku jolla on huonommin asiat.”
”Eihän tuo nyt ole mikään maailmanloppu.”

dav

Kaikkihan nuo ylläolevat lauseet pitävät usein paikkansa vastoinkäymisen tms. kohdatessa. Eikö sitä kuitenkin saisi ne pienetkin asiat joskus harmittaa ja enemmänkin? Meikäläinen elää ainakin niin voimakkaasti tunteita, että en pysty estämäänkään harmitustani ja ketutustani. Annan sen tulla, pärrään hetken ja pian taas voin antaa sen mennä, kun olen saanut siinä sen hetken rypeä ja kiukutella. Pinet harmitukset myös kokee hieman eri tavoin kuin ne isommat, kyllähän ne osaa laittaa omiin mittasuhteisiin varsinkin silloin kun on kokenut isompiakin vastoinkäymisiä.

photogrid_1475400201397

Pyöräilemään lähdössä…

Sunnuntaina olin aivan fiiliksissäni lähdössä salille pyörällä, ihana syysilma! Riksa ottaa eteisessä pari kuvaa musta ja lataan jo instaan ja faceenkin fiilistelykuvaani. Pyörälleni päästessäni ja hypätessäni satulaan, polkaistessani pyörään vauhtia jotain tapahtu. Vaihteet, jotka on pitkään präkänneet räsähtävät ja vaihtuvat taas pienemmälle vaihteella. Huomaan, että toinen vaihteenvalistija on aivan mäsänä. Vaihteita vähän jo viikolla säädeltiin, mutta enää niitä ei saisi niin vain säädeltyäkään takaisin. Haen Rikua katsomaan pyörää, mutta ei sille mitään mahda. Harmitustani tuhahdellen vien kypärän sisälle ja haen autonavaimet, vitsi kun ketutti!

Ketutti vielä myöhemminkin, miksei ostettu jo kesällä sitä uutta pyörää kun piti. Ajateltiin, että kyllä tuolla nyt vielä voisi ajella. Selaan tori.fi sivustoa, mutta päätetään kauppakäynnillä tsekata olisiko kesällä katsastamaamme pyörää vielä myynnissä Prismassa. Olihan sitä ja uudella fillarilla pyöräilin kotiin. Fiilistelin syysilmaa!

photogrid_1475420465860

Vaikka pieni vastoinkäyminen harmitti, niin tiesin kokoajan, että eihän tämä ole maailmanloppu, ei edes kovin paha asia, mutta harmittihan se silti. Nämä pienet vastoinkäymiset on onneksi vain hetkellisiä harmituksen aiheuttajia, on sitä itsekin tosiaan niitä suurempiakin vastoinkäymisiä koettu, mistä yhdestä mm. kirjoitin sunnuntain postauksessa ”Joskus täytyy myös sataa”.

Mitä mieltä sä olet?
Saako pietkin vastoinkäymiset harmittaa?

Outi Karita

2 vastausta artikkeliin “Pienetkin vastoinkäymiset saa harmittaa”

  1. Todellakin! Mua oikeesti välillä oksettaa tää hemmetin positiivisuus kupla missä jokaisen pitäisi elää! Siis ihan järkyttävää. Kyllä mäkin olen peruspositiivinen ja yleensä aina saan joka asiasta irti sen positiivisen puolen, mut en mä ymmärrä et miks sitä negatiivista puolta ei sais näyttää. Se on ihan ok!

    Mua ärsyttää ihan suunnattomasti meidän lapsen iltapäiväkerhon firman slogan ”joka päivä on hyvä päivä” mitä hittoa!! Eihän meillä aikuisillakaa ole..

    Tää maailma alkaa olee niin vääristynyt ja mä olen ainakin lopettanut joidenkin blogien seuraamisen kun aina ollaan että ”minulle kävi sitä ja tätä ja otin kaiken hymyssä suin vastaan, itse voin vaikuttaa siihen miten asian nään plääplää” Oikeesti? Eikö vaan voi hyväksyä et joskus menee päin peetä ja se jos joku vituttaa ja sillä ei ole loppujenlopuksi mitään tekemistä sen asian kanssa onko positiivinen ihminen pohjimmiltaan vai ei ja pystyykö omalla asenteella vaikuttamaan.

    Ongelma vaan on se, että jos ihmiset oikeesti ignooraa negatiiviset tunteet ja kiukut ja uskoo siihen et omalla asenteella voi muuttaa kaiken niin siinä vaan käy niin et jossain vaiheessa kuuppa hajoaa. Ihan oikeesti, ei kukaan pysty olee negatiivisten tunteiden tai ajatusten yläpuolella. Onni on se, että ne osaa näyttää. Ja välillä antaa kuuluakin. Sit ehkä ikätason mukaan voi miettiä et mikä on korrekti tapa… Mä ainakin oon kasvattanut lapseni siihen et kiukutella saa ja kun pahin kiukku on laantunut niin sit voi miettiä et mikä itseasiassa kiukuttaa ja miks. Ugh. Otti koville 😅

    • Kiitos Sanna pitkästä kommentistasi!
      Oon paljolti sun kanssa samaa mieltä ja vaikka itse olenkin aika usein juuri se positiivari, joka pyrkii hakemaan asioista sen positiivisen puolen, niin olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä ettei negatiivisia tunteita saisi ignoorata. Negatiivisten tunteiden läpikäymiseen on kuitenkin yksi positiivisuuden kulmakivistä ja jos ne tosiaan vaan sivuuttaa niin se tekee hallaa sille positiivisuudellekin pikkuhiljaa. Kyllä mä lapsillekin sanon päiväkodissa, että saa harmittaa, miksei meitä aikuisia sitten saisi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta