Hengähdystaukoja ja aikaa itsensä kanssa

Kun aika ei riitä,
kun olet kokoajan menossa ja vauhdissa,
kun haluaisit pysähtyä,
mutta aikaa ei ole…
Ota kalenteri käteesi
ja kirjoita sinne
”Time for myself”

dav

Välillä arki on hyvin hektistä ja tällä viikolla se on sitä todella ollut. Pienen ajanjakson hektisyyttä jaksaakin, mutta pidemmän päälle se on sekä henkisesti että fyysisesti kuluttavaa ja väsyttävää. Itse olen vuosien varrella paljonkin karsinut ja priorisoinut puuhiani ja osallistumisiani eri asioihin. Monesti vaan tuppaa tulemaan jotain uutta tilalle. Olen kuitenkin oppinut jarruttelemaankin ja kun kalenteri liiaksi täyttyy ja arjen hektisyys vaan lisääntyy niin silloin painetaan jarrua ja inventoidaan arkea ja menoja. Teen asioita ja osallistun juttuihin, joista tykkään ja jotka tuntuvat hyvältä. Innoissaan jostain asiasta, esim. harrastuksesta tai työstä, sitä voi täyttää kalenterinsa liiankin täyteen kyseisellä asialla.  Liiallisuus voi kuitenkin kääntää homman päälaelleen ja mukavista asioista tulee stressin ja kiireen nostattajia. Kiireessä sitä jää elämän pienet ilot huomaamatta ja sattumanvaraiset hetket kokematta, ei ehkä ehdi pysähtyä nauttimaan hetkestä…

dav

Myönnän, että tällä viikolla on ollut vähän liian vähän lepoa. Vaikka tämä viikko on ollut hyvin hektinen ja täynnä ohjelmaa, oikeastaan töitä, niin sieltä on löytynyt niitä levon ja rauhankin hetkiä. Ihanteellista olisi ihan täys vapaailta suunnitelmista, jotka luovat pakottavia aikatauluja tai viikonloppuna kokonainen päivä vapaana tällaisista suunnitelmista. Tällaisina iltoina tai viikonloppuina voi mennä treenille, makoilla kotona, käydä kahvilla, mitä vain! Siihen pyrin, että joka viikko jompikumpi edellä mainituista täyttyisi. Olisihan se tälläkin viikolla onnistunut, jos olisin vain niin päättänyt, mutta toisaalta poikkeamat tässä pyrkimyksessä ei ole niin vaarallisia. Tänään mulla on kuitenkin lähes kokonainen päivä ilman pakottavia suunnitelmia. Tärkeää on kuunnella omaa kropaa ja niin henkistä kuin fyysistäkin jaksamista.

Tänään mä aloitin päiväni nauttien pitkästä aamusta! Mulla oli ajatus lähteä osallistumaan meen salin jumppapäivään jumppaajan roolissa ja yhdeltätoista, mutta just nyt mä tarvitsin tätä rauhaa enemmän. Lisäksi mä halusin päästä rustaamaan nämä ajatukseni! Osallistun jumppapäivään sitten myöhemmin, viimeistään oman ohjaukseni ajalla 😉

dav

 

Elokuussa on ollut monenmoista ja kun katson alkanutta syksyäkin niin sielläkin on monenmoista jo sovittuna ja suunniteltuna. Täytyy pitää huoli myös hengähdystauoista, pieneistä hetkistä joista saa hyvää oloa ja uutta virtaa. Mulla kulkee mukana ihan vanhanaikainen kalenteri, josta näkee heti koko viikon. Pidän huolen ettei kaikki päivät ole aamusta iltaan, heräämisestä nukkumaanmenoon täyteen suunniteltuja. Mulla on siellä tyhjiä tiloja, joita en edes halua täyttää. Saatan etukäteen miettiä että tossa vois käydä kahvilla, mennä treenille, olla kotona ja katsoa Netflixiä tms. Ne on kuitenkin myös sellaisia suunnitelmia, jotka joustavat omien mielitekojen mukaan, mitä tekeekään mieli kun se hetki on.  Kuitenkin jos huomaat täyttäväsi aina tällaisetkin hetket jollain ohjelmalla kuten treenillä, tv:n katselulla, toisten seuralla niin haastappa itsesi olemaan ihan itseksesi, yksinkin joskus.

dav

Itsensä kanssa oleminenkin on taito ja joskus sitä saattaa välttääkin suunnittelemalla arkeansa niin täyteen, että voi sanoa, ettei ole aikaa sellaiseen. Muista kuitenkin ottaa niitä lepohetkiä ja aikaa itsesi kanssa. Niiden hetkien ei tarvi olla koko illan tai koko päivän mittaisia. Ne voivat olla puolentunnin pysähdyksiä kahvilaan matkan varrella, pieniä kävelyjä luonnossa, omien ajatusten kuuntelua. Ne hetket palkitsevat!

Kuinka sopivasti, näihin ajatuksiin liittyen, mut tällä viikolla yllätti ystävä kortilla <3

 

dav

 

Muista siis ottaa lepohetkiä ja aikaa itsesi kanssa!

Outi Karita

5 vastausta artikkeliin “Hengähdystaukoja ja aikaa itsensä kanssa”

  1. Kiva postaus! Mullakin on ollut poikkeuksellisen kiire viikko joten en ole ehtinyt kauheasti viettää aikaa yksin rauhoittuen. Nyt kuitenkin on ihana hengähtää viikonlopun tullessa ja vain olla. 😊 Sun postauksista tulee aina niin hyvä mieli, kiitos piristävästä blogista! 😄

    • Joskus sitä on kiireisempiä viikkoja, mutta hyvä jos sullakin ollut aikaa viikonloppuna ottaa vähän rennommin. Toivottavasti on ollut hyvä viikonloppu! 🙂
      Kiitos kovasti ihanasta palautteesta <3

  2. Heippa. Kiva kirjoitus. Edelleen on kiva aloittaa päivä sun teksteillä 🙂

    ’Ja juu, tuohon aiheeseen. Minä olen sellainen, että tarvitsen usein aikaa olla yksin, täysin yksin. Joko kotona tai sitten luonnossa, kaupassa tms 🙂 Tekee niiin hyväää.

    • Voi kiitos. Tällaiset kommentit tuo kyllä lisäpontta päivittää blogia useammin 🙂
      Mä oon vähän samanlainen kyllä ja usein vietän yksinäisiä kahvilahetkiä, joskus nautin siitä kun miehellä on saunailtaa tms. mitä tapahtuu niin harvoin, että silloin oikein nauttii yksinäisestä koti-illasta mielellään 🙂
      Ihania syyspäiviä sulle!

    • Kiitos 🙂

      Tuo,, että muu perhe on joskus kokonaisia iltoja jossain on Ihanaa !!! Niistä illoista nauttii, kun niitä on tosiaan harvoin 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta