Kirjashoppailua ja kesälukemista

Onko siellä lukutoukkia ruudun toisella puolella?
Muussakin kuin blogien lukumielessä siis 😉

Mä oon aina tykännyt lukemisesta! Ympäri vuoden tulee paljon luettua, mutta eniten kyllä loma-aikaan, jolloin aikaa on paljon enemmän! Tuossa taannoin kun tein kesävaateostoksia niin tokaisin, että nyt saa kesävaatteiden shoppailu riittää (no kauankohan se pitää…?). Siirryin siten kirjashoppailuun 😀 Nyt lomallani oon ostanut useammankin kirjan 😀 Mä tykkään lukea oikeastaan missä vain, aurinkoa ottaessa, yksin kahvilassa, sängyssä, autossa… Joku kirja on oikeastaan lähes aina kassin pohjalla ja sängyn reunalla 🙂

KESÄLUKEMISTA

dav

Aloitetaanpa näistä ns. selfhelp kirjoista, joista kaksi on jo luvun alla. Usein kahvilassa yksin istuskellesani tykkään juurikin lukea näitä selfhelp tyyppisiä kirjoja kynä ja vihko mukanani.

dav

Sisäisen lepatuksen ostin jo joskus talvella. Pitkän aikaa sitten. Nyt kesällä olen päässyt kunnolla vauhtiin tämän kirjan kanssa ja voin sanoa, että PARAS selfhelp kirja, jonka olen lukenut. Ja siis olen pian lukenut tuon kirjan kokonaan. Tuo kirja on kuin tehty minulle, se osittain ihan kuin kertoisi juuri minusta, ei kaikkine kohtineen, muta monilta kohdilta. Tästä kirjasta tulossa ihan oma postauksensakin, kunhan saan sen kokonaan loppuun.

Sisäinen voima tarttui mun mukaan kesäloman ekalla viikolla kirjashoppailuillani ja siitä on tullut osa mun aamurutiineja kotona ollesani. Yksi sivu  tai aukeama tulee aamuisin luettua. Jenny Belitz-Henriksson on osannut pukea sanoiksi hyviä ajatuksia ja oivalluksia. Viime postauksessani onkin yksi luku kirjasta tekstini seassa lainauksina 😉 Kannattaa seurata Jennyä ja Sisäistä voimaa somesakin 😉

Paulo Coelhon Accran kirjoitukset osui mun silmän alelaarista, maksoi joku 3,90 ja takakansi vaikutti heti kiinnostavalta. Vielä ei ole kirja luvun alla, luultavasti sitten kun Sisäinen lepatus on luettu, niin tutustun tähän kirjaseen paremmin 🙂 ”Accran kirjoituksissa Paulo Coelho johdattaa lukijan pohtimaan keitä olemme, mitä pelkäämme ja mitä tulevaisuudelta haluamme. Kaikki avaimet ovat löydettävissä omasta sisimmästämme, niitä ei tarvitse etsiä ympäröivästä maailmasta.”
En tiedä onko tämä enemmän tarina vai selfhelp kirja, sain käsityksen kuitenkin siitä, että kirjapistää pohtimaan monia elämänosa-alueita tarinan myötä, jossa esitetään kysymyksiä ja vastauksia. ”Ihmiset esittävät Koptille kysymyksiä peloistaan, todellisista vihollisista, häviöstä ja taistelusta. Heitä askarruttavat muutos, uskollisuus ja yksinäisyys. Heitä kiinnostavat kauneus, seksuaalisuus ja tyylikkyys, rakkaus, viisaus ja tulevaisuus. ”Mitä on menestys?” kysyy Kopti. ”Sitä että voi mennä joka ilta vuoteeseen hyvällä omallatunnolla.””


 

Selfhelp kirjojen rinnalla voi hyvin lukea muunkinlaisia kirjoja, muuten en tykkää lukea päällekkäin montaa kirjaa. Mun tulee luettua hyvinkin erilaisia kirjoja. Joskus kevyempää hömppää, joskus dekkareita, joskus ei niin kevyttä…

dav

Sinulle paljastettu, Crossfire sarjan ensimmäinen kirja tuli ostettuuajo viime kesänä. Ostin tuon kun sain 50 shades of grey kirjat loppuun. Näitä kehuttiin tuon 50 shades sarjan ohella hyviksi. Nyt kuitenkin vasta aloin lukemaan tuota ykköstä. Vielä en osaa kirjasta oikein mitään sanoa, olen niin alussa vasta. Pieni seksuaainen lataus kirjassa on kuitenkin heti alkuunsa mukana. Tämä on sitä kevyempää lukemista 😉

Harper Leen Kaikki taivaan linnut edustaa sitten sitä ei niin kevyttä lukemista. Viime kesänä luin Harper Leen kirjan Kuin surmaisi satakielen ja se oli todella hieno kirja, kiehtova tarina, ei turhaan klassikoksi kehuttu! Tämä jatkaa siitä mihin edellinen kirja jäi, vaikkakin on kirjoitettu aiemmin. Kuitenkin Kaikki taivaan linnut on julkaistu vasta paljon myöhemmin, 2005 Kuin surmaisi satakielen on julkaistu jo 1960. Pakkohan tämänkin kirjan tarina on lukea.
”Vaikka Kaikki taivaan linnut kirjoitettiin ennen Kuin surmaisi satakielen -kirjaa, se jatkaa päähenkilö Scoutin tarinaa. Scout on nyt nuori nainen, joka matkustaa isänsä luo vanhaan kotikaupunkiinsa. Lapsuutensa maisemiin palaava Scout joutuu painiskelemaan niin henkilökohtaisten kuin poliittistenkin kysymysten parissa, joita yhteiskunta, suhde omaan isään ja alabamalainen pikkukaupunki herättävät.

Armanin maailmasta en osaa sanoa vielä mitään. Kirja tarttui sattumalta mukaani, kun bongasin sen alessa. Arvostan suuresti Arman Alizadia ja olen hänen ohjelmiaan televisoista seurannut, mutta en ihan alusta asti, Kill Arman on jäänyt näkemättä. ”Arman kertoo kirjassaan tarinansa, lapsuudestaan Iranissa, nuoruudestaan Helsingin skeittari- ja breakdanceporukoissa, opiskelustaan räätälimestariksi ja päätymisestään rajoja rikkovaksi tv-tähdeksi.” Tämä kirja kiinnostaa mua todella paljon ja melkeinpä en malta olla jo aloittamatta 😉


Lomallani en varmasti ehdi vielä kaikkia lukemaan, mutta onhan kesää ihan elokuun loppuun asti. Ja voidaan jotain jättää syksyynkin, ei tämä lukeminen mitään suorrittamista ole. Joskus silti kirjat vaan vie niin mukanaan, että niitä ihan ahmii… Noh, joukossahan on tuo Sisäinen voima, jota ei ole edes tarkoitus lukea nopeaan tahtiin vaan sen on tarkoitus olla mun aamujen piristystä 🙂

Oliko tässä sinulle tuttuja kirjoja?
Mitä sun kesälukulistalta löytyy?

dav

Outi Karita

8 vastausta artikkeliin “Kirjashoppailua ja kesälukemista”

  1. Oletko lukenut muita Viisas elämä kirjoja? 🙂 Itse pidän eniten harri ja ilkka virolaisen mielen voimasta ja eckhart tollen läsnäolon voimasta.

    • Tuon Eckhart Tollen Läsnäolon voiman olen lukenut, se oli myös todella hyvä!
      Itsensä johtamisesta mulla on myös yksi todella hyvä kirja, olisiko joku Johtamisen 7 taitoa, en muista tarkkaan.
      Kiitos vinkeistä, tuohon Mielen voimaan en olekaan tutustunut. 🙂

  2. Mulla on tälle vuodelle vasta viides kirja menossa, nyt on jotenkin ollut hiljaisempaa lukupuolella. Dostojevskin Idiootti ja Katja Ketun Yöperhonen olivat loistavia, kyseiset kirjailijat eivät yleensäkään petä mua 🙂 Joululahjaksi sain Liza Marklundin Ajojahdin ja Miina Supisen Mantelimaan, mutta kun dekkarit ja ”satukirjat” ei ole mun juttu, eivät nämä säväyttäneet. Nyt on menossa Boris Pasternakin Tohtori Zivago, jonka sain naapurilta, tämä vaikuttaa hyvältä näin parin sadan sivun lukemisen jälkeen arvioiden 🙂 Joskus vaan on hiljaisempia hetkiä lukupuolella kun tekee mieli kokoajan vaan touhuta jotain. Yleensä talvella tulee luettua enempi.

    • Noh, mäkään en oo vielä paljoa tänä vuonna lukenut. Mulla taas kesä vauhdittaa kirjojen lukua, aina kun jossain nurtsilla, rantsussa, kotiterdellä tms. makoilee niin kirja on usein seurana 🙂 Joulun aika mulla myös vauhdittaa lukemista ja loma-ajat aina 😀
      Niinhän se on, että joskus on lukemisen kannalta hiljaisempaa ja joskus vauhdikkaampaa 🙂

  3. Oi mahtavaa, kiitos tästä postauksesta! Kiva, että kirja kolisee.
    Mulla on tapana usein lukea kirjoja niin, että alleviivailen niitä ja sitten palaan noihin alleviivattuihin kohtiin myöhemminkin 🙂
    Kiitos muuten myös kirjavinkeistä, täytyypä tutustua tuohon Sisäiseen lepatukseen.

    Mahtavaa alkanutta viikkoa sulle 🙂

    • Kolisee kyllä! Paljon hyviä ajatuksia ja oivalluksia 🙂
      Tuo alleviivauksin on hyvä tapa, mutta jotenkaan en kauheati raaski. Nyt oon merkkaillut välillä tuohon Sisäiseen lepatukseen joitakin kohtia, mutta nekin oon vielä kirjoittanut ylös itselleni. Voisi ehkäpä siirtyä kyllä vallan tuohon kirjan sivuille merkkaamiseen, se olisi helpompaa 😀
      Kiva jos sait vinkkiä 🙂

      Hymyjä sunkin alkavaan viikkoon 🙂

  4. Itse aloin nyt lukemaan juuri Viisas elämä kirjoista Rakkauden periaatetta… Alkupuoliskolla mennään, mutta on nyt jo saanut tajuamaan että todella paljon itsekkin suorittaa elämää ulkoisten asioiden perässä – vaikka pitäisi tavoitella sitä sisäistä hyvää oloa, joka ei tule niillä ulkosilla asioilla vaan toisinpäin.

    Laitoinkin sulle snäpissä jo viestiä aiheesta, mutta oot aivan ihanan positiivinen ja ilonen persoona. Sun snäppejä kun katselee niin kyllä se positiivisuus hitusen aina tarttuu 🙂

    • Voi kiitos Jonna ihanasta kommentista ja kirjavinkistäsi! 🙂
      Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta tuo mainitsemasi Rakkauden periaate. Täytyykin pistää mieleen 🙂

      Ihanaa viikonjatkoa sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta