Nyt tuntuu lomalta

Lomaan aina tuo oman fiiliksensä kaikenlaiset loma-aktiviteetit ja -reissut. Kiva on olla välillä kotonakin ja puuhastella kotiaskareita oman fiiliksen mukaan, mutta erilaista loman tuntua saa myös reissun päällä. Rentous on kuitenkin se isoin juttu lomalla, lomakaan ei saa olla suorittamista!

burst

Lähdettiinkin perjantaina Rikun kanssa viettämään pitkää viikonloppua Helsingin suunnalle, tarkemmin Espoo-Helsinki akselille. Pitkää viikonloppua viettetiin Marissan, Villen ja Petran kanssa. Yöpaikka koko meidän poppoolle löytyi Marissan äidin luota Espoosta, kiitos siitä! Meillä oli huisin hauskaa ja rentoa. Taisin sanoa useammankin kerran, että nyt tuntuu lomalta! Rikukin sanoi lauantaina kun mentiin nukkumaan, että ihan parasta kun ei tarvi tehdä mitään. Tavallaan ei tehty mitään, mutta tehtiin kuitenkin ja oikeastaan tuo lauantai taisi olla jopa kaikista aktiivisin päivä. Tehtiin rennosti ilman suorittamista ja kovaa aikatauluttamista.

received_10208429724594289

Nyt onkin luvassa kuvapläjäys viikonlopulta!

Perjantaina lähdimme Riksan kanssa liikkeelle ja perillä Espoossa taidettiin olla alkuillasta, viiden paikkeilla. Perjantai-iltaa lähdimme viettämään Helsingin keksustaan sushi-illallisen verran. Sushibar & Wine tarjoaa kyllä aina hyvät sushit, kolmas kerta toden sanoi 😉 Paljon muita kuvia ei sitten perjantailta ollutkaan, ehkä jokunen snäppi enemmän… Niin oltiin iloisia että saatiin taas nähdä ja viettää aikaa yhdessä! <3

dav

Lauantaiaamu aloitettiinkiin onnittelulaululla Marissan syntymäpäivien kunniaksi. Katettiin ihana synttäriaamiainen porukalla ja vietettiin pitkää aamua. Rentoiltiin pihalla ja käppäiltiin rentoilemaan lisää Matinkylän uimarannalle, jossa tuli jopa pulahdettua vedessä. Ihana virkistävää! Illalla grillailtiin ja pelailtiin ”en ole koskaan” -peliä. Marissa oli leiponut herkullista mustikkapiirakkaa, joka tuhottiin kokonaan!

dav

hdrdavdavdavhdrreceived_10154275249174808davdavdavdavhdr

Sunnuntaina rento aamumeininki sai jatkua. Syötiin kaikki yhdessä ja mietittiin, että mitäs vähän sateisempana päivänä…  Naisten kesken käytiin vähän reippailemassa ulkosalla. Puolenpäivän jälkeen otettiin suuntaa Helsingin puolelle, sadetta uhmaten käytiin Helsingin jäätelötehtaan jädeillä. Yks pallo, miten voi olla niin iso? Eikä saatu jäätelöinemme vettä niskaan. Käytiin myös lounastamassa ja katsomassa Tennispalatsissa Pikku Prinssi. Ihana, ihana Pikku Prinssi sai silmätkin kostumaan…. Illalla rentoiltiin ruuan, pelaamisen ja toistemme parissa. Taisin vähän innostua voitostanikin 😀

davdavdavSnapchat-1006210064734477667

Maanantaiaamu, niin rentoutunut olo… Mun toinen lomaviikko ja lomareissu sai vielä hetken jatkua. Ville oli tosin jo meidän muiden herätessä livahtanut töihin, kaikilla kun ei ole loma… Meillä muilla jatkui kuitenkin rentoilu ja vasta joskus puolenpäivän jälkeen lähdettiin liikkeelle. Helsinkiin oli taas suunta, käytiin lounassalaatilla ja sitten jälkkärijädellä. Mä oon kuolannut jo viime kesänä ihmisten magnum kuvia tuolta Helsingin Magnumbaarista, että se oli mun reissun yks toive ja lomareissun päätösjädet syötiin sitten Magnum Helsingissä. Tän hehkutuksen testaaminen ei päättynyt pettymykseen todellakaan, nuo Magnumit on todella hehkuttamisen arvoisia meitin mielestä!!! Ihan jopa kolmen kuvan verran 😀

davdavburst

RENTOUS

Se taisi toistua aika monta kertaa tekstissä, mutta se nyt vaan sopii kuvaamaan meidän viikonloppua! Ihania hetkiä ja hyviä keskusteluita ystävien kanssa! Niin paljon kaikkea, mitä kuviin tai kirjoitettun tekstiin ei vain mahdu. Mulla on jo nyt ikävä näitä ystäväisiä, mutta onneks nähdään taas pian! Kun löytää ihmisiä joiden seurassa voi olla oma itsensä, jotka herättävät itsessä inspiraatiota ja ovat ei sen vähempää tai enempää kuin ystäviä, niin se on vaan parasta! <3

dav

Outi Karita

2 vastausta artikkeliin “Nyt tuntuu lomalta”

  1. Ihanat naiset rannalla! 🙂 <3

    ps. Tuonkokoisista jätskipalloista saa olla iloinen kun tuntuu, että joka kesä yksi pallo on aina vain pienempi ja pienempi! 😀 Samoin kuin pehmikset!

    • <3

      Tuon kokoinen jätsikipallo on kyllä harvinaisuus 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta