Gdanskin hotelli Qubus ja aamiaisparhautta

Gdanskin matkalla meillä oli hotelli aivan vanhan kaupungin kyljestä eli todella hyvältä paikalta. Kävelymatkan päässä vanhan kaupungin lisäksi oli mm. Gdanskin keskustaa ja ostoskeskusta. Taksia tarvittiin ainoastaan lentokenttämatkoihin ja kun lähdettiin Sopottiin.

dav

Hotelliksi valikoitui Qubus Hotel

Hotelli oli melko tavallinen, ei mitenkään sykähdyttänyt ulkonäöltään ja sisustukseltaan. Näiltä osin ei mitään vikaakaan, usein vain ollaan osuttu melko persoonallisiin hotelleihin ulkomailla. Tämä ei siltä osin erottunut, mutta aamupalan osalta tämä hotelli sitten antoikin parastaan 😉

mdehdrhdrdavhdr

Aamiainen oli todella hyvä!!! Yksi parhaista, jos ei nyt ihan ykkössijaa saanut. Aamupala oli hyvin kattava ja laadukas. Tarjolla oli hyvin monipuolisesti kaikkea ja vaihtoehtoja löytyi. Aamupalalla näkyi myös superfoodit ja omaankin aamupalaan eksyi gojimarjoja ja chiasiemeniä. Ihanasti hedelmiä, mehuja, itse tuunailtavaa jugurttia….

davdavdavdavhdrVatsan sai siis täyteen! Viimeisenä aamuna meillä oli lähtö hotellilta jo puoli viideltä aamuyöstä ja saatiin aamupalat mukaan paperipusseihin pakattuna, joita saatiin sitten lentokentällä puputtaa. Eväskassi oli jopa hieman liiankin iso 😀

davdavdavdavdav

Millaisia hotellikokemuksia muilla Gdanskista?
Entäs missä olet saanut parhaan hotla-aamiaisen?

Outi Karita

2 vastausta artikkeliin “Gdanskin hotelli Qubus ja aamiaisparhautta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta