Vakavaa aivokapasiteetin ylikuormittumista

Vappu meni ja on ehkä myöhäistä tehdä vappupostausta enää. Piti eilen rustailla, mutta en sitten ehtinytkään iltamenoiltani. Jos nyt pieni katsaus kuitenkin vappuunkin kuvien muodossa 😀

hdr

Arki on taas käynnissä ja havaittavissa on vakavaa aivokapasiteetin ylikuormittumista. Pian unohdan varmasti oman päänikin johonkin 😀 Kun päässä alkaa olemaan liikaa kaikkea, niin pian ei enää muista mitään. Siinä kohtaa on onneksi kalenteri ja vielä kun sinne kaiken muistaisi merkata 😀 Pystyykö joku samaistumaan? Tänään töissä mietein tiimipalaverissa, että mihis me juuri käytettiin vahavärejä. ”Johonkin me just niitä käytettiin, ihan viikko tai kaks sitten, siis ihan just. Mitä me ollaan tehty? Jotain mihin tarvittiin niitä kimalleliimojakin, mitä se oikein oli?” Lohduttavaa, ettei työkaverinikaan heti muistanut ja kun muisti niin näytti kasvojen edessään, että näitä näin…. Ja niinhän se oli, vappunaamareita ja vappuhan oli just pari päivää sitten 😀

Snapchat-6782038836668490391

No onneksi sain viikonloppuna aivan liian pitkäksi aikaa odottamaan jääneen kirjanpidon Party Lite hommissa tehtyä. Alkuvuodesta jo tuli verolaput ja mun niin piti petrata tässä ”tartu toimeen” asiassa, mutta kuinkas taas kävikään. Mä ajatuksissani stressasin pienesti tätäkin hommaa varmaan viimeisen kuukauden ja puf, sehän oli nopeasti tehty. Siis aivan turhaa stressaamista ja energian tuhlausta kun ei aiemmin tarttunut hommaan, koska mä opin? Vappupäivänähän tuo oli sitten hyvä tehdä 😀

Kiireen ja stressin keskelläkin pitää muistaa välillä vetää happea ja, rauhoittua ja rentoilla, sillä levännyt mieli on paljon tehokkaampi!

dav

Töissä on aikas kiireinen vaihe menossa ja sen huomaa kyllä jaksamisessa. Se on tää kevät ja kaikki töihin liittyvät palaverit ja paperihommat, jotka iskee tähän kevääseen… Onneksi nekin on pian saatu hoidettua ja onneksi töissä päikyssä ei näy tää mun hommien pitkittäminen vaan siellä tartun rivakammin asioihin, mutta se onkin vähän eri asia. Töitä on niin paljon kuitenkin, että tiettyjä töitä ei voi vain pitkittää, siirtää ja venyttää ja päivätöissä kun selkeä töihin varattu aika päivässä, jolloin tehdään töitä, harmi vaan ettei se aika tahdo riittää.

Huominen vielä töitä ja Helatorstaina starttaa miniloma, joka tosiaan taitaa tulla tarpeeseen 🙂 Lähden Riksan ja yhden meen ystispariskunnan kanssa pidennetylle viikonlopulle Gdanskiin ja pidän reissun perään vielä yhden kotoilulomapäivän, ihanaa! BTW, edelleen saa antaa vinkkejä sinne Gdanskiin!

dav

Ihan parasta kuitenkin tän kiireenkin ja aivokapasitteetin ylikuormittumisen keskellä on se, että mä nautin mun töistä, kaikista kolmesta työstäni! Ja tästä tulossakin postausta, luultavasti ensi viikolla 🙂

Kiireenkin keskellä muista nauttia siitä mitä teet ja tee asiat kunnolla, sillä silloin voit olla tyytyväinen itseesi!

Onko muilla havaittavissa samankaltaista aivokapasiteetin ylikuormittumista?

dav

Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta