Herätys!

Olisko aika herätä tähän vuoteen?

Maanantaina pääsin töistä hyvissä ajoin. Parin viime kuukauden aikana on tehnyt mieli vain mennä kotiin oikaisemaan hetkeksi itsensä ja kerätä virtaa jos vain suinkin on sellaiseen ollut mahdollisuus. Eilen kuitenkin olikin ihan eri fiilikset 🙂hdr

Maanantaina oli aivan ihana auringonpaiste ja houkutti lähteä töistä mun kantiskahvilaan, Cafe Soloon, houkutti todella. Ilmassa oli kevään tuntua ja kun sain auton parkkiin oli käveltävä pieni matka jokirantaan, ihan pakko oli käppäillä fiilistelemään. Siinä fiilistellessä sain inspiksen höpötellä teille pienen videon 😉

Vuotta on jo kuukausi kulunut ja nyt tunnen herääväni vasta kunnolla tähän vuoteen. Herään eräänlaisesta talvihorroksesta pikkuhiljaa kun valo lisääntyy. Halu tehdä enemmän asioita kasvaa ja myös energia tekemiseen lisääntyy. Mitä edemmäs kevättä mennään niin unentarve vähentyy, nyt jo huomaa levon tarpeen pikkuhiljaa vähenevän. Huomaan innostuvani enemmän. Huomaan suunnittelevan kaikkea enemmän. Huomaan tavoitteiden lisääntyvän ja kasvavan.

Huomaatko sinä?

hdr

Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta