Pieniä jouluja ja treeni-ikävää

Last week i was tomb raider and yestarday something else

davPikkujoulukausi on täydessä vauhdissa ja muutamat pikkujoulut itsekin käytynä. Viime viikonloppuna oli kuntosalimme henkilökunnan pikkujoulut ja eilen oli oman työpaikan pikkujoulut, joita ennen oli myös ammattiyhdistyksen hallituksen ja luotsikoiden jouluruokailu. Nyt onkin pikkujoulut takanapäin ja voidaan valmistua ottamaan se iso joulu vastaan 😀

dav

Salin pikkujouluissa meillä on aina joku teema, tällä kertaa teemana oli TV:stä tuttu ja mä päädyin Tomb Raideriin, Lara Croftiin. Ennen pikkujouluihin lähtöä kotona herättelin sisäistä tomb raideriani ja Riku jo kysyi, että pitsäiskö mun sittenkin vaihtaa hahmoa, kun aloin olemaan kuulemma vähän scary 😀

dav

”Unohdetaan ne haudat, mä tulin salille!”

Todellisuudessa oon kyllä toista viikkoa treenaamatta, jumppaa oon kyllä ohjannut, mutta muuten ottanut iisisiti. Viime viikolla kun olin yhden päivän saikulla kun vatsa kiersi niin siitä starttaskin sitten pienimuotoinen flunssa. Ärsyttävän pieni flunssa ja moni varmaan saattaisi mennäkin treenaamaan, mutta mä oon jo oppinut ja yritän pitää mielummin flunssan pienenä kun käydä treenillä edistämässä flunssan etenemistä… Toivottavasti tää tästä pian ja pääsisin oikeasti sinne salille itekin treenailemaan kunnolla ja zumbaan irrottelemaan, crossiin huhkimaan….

davdav

Salin pikkujoulut ei venahtaneet mun osalta pitkiksi. Meillä oli hyvää ruokaa ja loistavia hahmoja, kuten Darth Vader, Jenni Vartiainen, Hottisten Juha…. Hottisten Juha oli huippu!!! 😀 Piti tunnistaa leffa- / sarjatunnareita, tehtiin illan WOD hieman improvisoiden. Illan WOD:ssa oli mm. leuanvetoa ja toes to bar liikettä, leuanvetopisteessä oli kuminauha lattialla, toes to bar:ssa oli matto ja tanko lattialla, niitä sitten hyödyntäen ja improten, oli aikas hulvatonta 😀 Sitten meillä tottakai oli myös yksi ihana tonttu paikalla Tampereelta asti <3

dav

Eilen sitten vierähti kyllä yli puolen yön ja kello oli puoli kolme kun kömmein nukkuvan mieheni viereen… Työpaikan pikkujouluihin menin tosiaan ammattiyhdistyksen hallituksen kokouksen ja jouluruokailun perään. Oli kyllä kivaa viettää työporukalla iltaa rennommin! Meillä kun on ollut töissä todella hektinen syyskausi. Meillä oli mm. Posseleikkejä ja vedet silmissä yritin selittää pantomiimia kuurona sokealla…. Tänään sitten unta riitti aamulla, olin kuitenkin valvonut lähes 24H 😀

PhotoGrid_1449860792377

Millaisia pikkujouluja teillä on ollut?

Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta