Synttäreitä ja rähinää Hesassa!

Oltiin Porilaisittain sanottuna Hesassa Riksan kanssa!

20151010_201901

Meidän tän kertainen Hesan viikonloppu kulminoitui ELAShow:hun, johon ostettiin helmikuussa liput. Siitä asti tämän viikonlopun suunnitelmat ovat eläneet ja muokkautuneet. Sopivasti myös Monna juhli tänä viikonloppuna syntymäpäivään ja pääsimme ihan livenä onnittelemaan ihan energisoivaa ja inspiroivaa daamia!  Hotelli Helsingin keskustassa vaihtui majoittamiseen ystävien luona Espoossa, ei vain halvempaa vaan myös paljon parempaa! Kiitokset jälleen Marissa ja Ville, ootte huikeita tyyppejä!

IMG-20151010-WA0003

Mehän tultiin jo perjantai-iltana Espooseen ja ollaan majailtu täällä kaksi yötä, välillä menty Riksan kanssa kaksin omia menoja ja välillä aikaa vietetty porukalla ja myös Petra saatu mukaan menoihin! Lauantaina Rikun kanssa shopattiin mm. Hullareilla ja vähän muutenkin 😉 Käytiin porukalla syömässä sushia ennen illan rientoja. Todella herkullista sushia Sushi Bar & Wine nimisessä paikassa.

20151010_08441520151010_143119

Illan rientoihin suunnattiin hieman eri reittejä. Mä ja Riksa suunnattiin heti kuudeksi Monnan juhliin, kun ne alkoivat, koska meillä oli suunta siitä sitten Hartwallille ELAShowhun. Olikin hyvä olla heti kuudelta Ruplassa onnittelemassa ja juhlistamassa Monnaa, väkeä saapui pikkuhiljaa ja siinä sai vaihdettua itse päivänsankarin että muutaman muunkin tutun kanssa sanoja ja kuulumisia 🙂 Ihanan ilosta väkeä ja puheensorinaa, ihana synttärisankari 🙂

20151010_165107IMG-20151010-WA0007

Illalla sitten tampattiin ihan kunnolla kun Elastinen pisti sellaisen show’n pystyyn etten Suomen mittakaavassa siis Suomaöaisilta muusikoilta ole nähnyt, huikeeta tykitystä! Elalla on tavallaan niin iso historiikin, ainakin siinä mielessä, että siitä historiasta löytyy paljon kaikkea, että hänellä oli tarjota monipuolinen läpikattaus urastaan ja Elan lisäksi lavalla nähtiin koko Rähinä  ja monta muutakin esiintyjää Elan uran ajalta, kuten Peter, Robin, Samuli Paula Vesala. Oli tosi huikeeta kun Ela ja Iso H veti settiä kaksin, Fintelligens forever, huikeeta oli myös kun koko Rähinä oli lavalla, kolmantena vielä mainitsen kun Paula, Ela ja Iso H pyysivät Sori!

20151010_20585220151010_224912

Mä jopa vähän liikutuin keikalla ja jotenkin eläydyin niihin huikeisiin fiiliksiin, jota Elalla ja muilla lavalla olijoilla oli. Vaikken varmastikaan pysty eläytymään lähellekään samoja fiiliksiä, niin ripauksia niistä koin varmasti. Elastisen ilmeitä oli huikeata seurata screeniltä, aitoja hämmennyksen, ylpeyden, onnellisuuden ja kiitollisuuden ilmeitä, diggaan! Muutama kuvakin tuli otettua, mutta enemmän vain fiilisteltyä!

20151010_23330520151010_233346

Kiitos ELASTINEN!!!!

Oliko joku teistä lukijoista ELAShowssa?

Pst. huomenna lisää viikonlopun kuvia luvassa. Niin ja taidettiin vähän munkin tulevia syndejä jo juhlistaa…. 😉

Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta