Oltaisko syksyllä yhdessä voimakkaampia niin sisäisesti kuin fyysisestikin?

*Kaupallinen yhteistyö / Yhteistyössä: MT Personal Training & GreenStreet

Mikä ihmeen VoimaMinä?

”Löydä energialähteesi ja lähde kuukauden kestävälle matkalle kohti vahvempaa minääsi!”

Kyseessä on Kolmen intohimoisen nuoren palvelu, jossa yhdistyy ravinto, treeni ja henkinen hyvinvointi. MT Personal Training:n ja Greenstreetin yhteistyössä suunnittelema valmennus syksyn pimeneviin iltoihin.

voimaminä2

Kun luin ensimmäisen kerran VoimaMinä valmennuksesta kiinnostuin heti! Minua kun kiinnostaa itseni kehittäminen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Selfhelp kirjat ja kurssit ovat tulleet minulle mieluisiksi itseni kehittämiskanaviksi ja koen saavani niiden kautta paljon ajateltava ja oivalluksia. Olen huomannut tälläisillä pohdinnoilla itsestä ja itsensä kehittämisestä olevan voimaannuttava ja jopa rauhoittava vaikutus, jopa meditatiivinen.

Päätin tuossa elokuun alussa lähteä sitten valmennukseen mukaan ja Monnan kanssa asiasta viestittelin. Monna treenaa blogistakin monelle tuttu Monna on siis valmennusporukan yksi vetäjä. Monna sitten ehdottikin minulle yhteistyötä ja olinkin todella innoissani tällaisesta mahdollisuudesta.

Onko syysväsymys ja voimaton olo sinulle tuttuja?

20141123_193214

On tai ei, ei sillä niin väliä. Valmennuksella on jokatapauksessa annettavaa. Syksyn ja etenkin talven lähestyessä kyllä unen tarve itselläni lisääntyy ja kun pidemmälle talveen mennään olo ei välttämättä aina ole yhtä energinen, enkä ihmettele moista lainkaan. Illat pimenevät ja kylmenevät, päivätkin pimenevät niin ettei valoista aikaa juuri olekaan. Sohvan nurkkaan käpertyminen ja kynttilöiden sytyttäminen on toki ihanaa, kunhan sinne sohvan nurkkaan ei jää koko pimeäksi ajaksi. Sohvannurkka on rentouttava ja ihana paikka rauhallisille hetkille, mutta me tarvitaan energiaakin, hyvää ravintoa ja liikuntaa, jotta pysymme virkeinä, eiks vaan?

VoimaMinä haluaa tarjota ajatuksia, tehtäviä, ratkaisumalleja, sekä inspiroivien ihmisten esimerkkejä, joilla löydät piilossa olevat voimavarasi ja energisen olotilan!

Mitä valmennukseen kuuluu?

voimaminä1

”VoimaMinä – verkkovalmennus kestää 30 päivää. Sen aikana tulemme antamaan sinulle avaimet, joilla saavutat energisemmän, iloisemman ja onnellisemman fiiliksen, niin henkisesti, kuin fyysisestikin! Saavutat valmennuksen aikana paremman itseluottamuksen ja opit uskomaan itseesi.”

Kuulostaa hyvältä, eikö vain?

Valmennuksen kolme johtotähteä:

  • Henkinen hyinvointi ja itseluottamus
  • Fyysinen hyvinvointi ja liikunta/harjoittelu
  • Terveellinen, monipuolinen ja ravintorikas ruokavalio

”Kun määrätietoisesti keskitymme parantamaan näiden osa-alueiden rakenteita, niin muutumme samalla kokonaisvaltaisesti energisemmiksi, iloisemmiksi, tehokkaammiksi ja onnellisemmiksi.”

Lähde mukaan ja löydä VoimaMinäsi!

voimaminä

Olen siis valmennuksessa mukana ja odotan innolla sen strattaamista syyskuussa. Nyt siis ollaan hieman earlybirdejä, mutta niin kannataakin, nimittäin earlybird hinta on hieman edukkaampi tämän viikon ja ei tuo hinta nyt pilviä hipoile myöhemminkään.

Early bird – hinta 39€ (voimassa 3.-9.8) ovh. 49€
Ja mukaan pääset täältä!

Jos et vielä vakuuttunut, niin käyppä kurkkimassa VoimaMinä Facebook sivuja ja instagramia, joita jo nyt päivitellään ihanan ahkerasti ja inspiroivasti!

Itseensä kannattaa ainata satsata!

Ollaanko yhdessä voimakkaampia?

20150728_110844

Outi Karita

Yksi vastaus artikkeliin “Oltaisko syksyllä yhdessä voimakkaampia niin sisäisesti kuin fyysisestikin?”

  1. […] Kuluvan vuoden aikana olen lukenut Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima ja se on kyllä vieläkin itselläni kesken. Luen sitä aina välillä, kun on sellainen hetki ja kun tekee mieli. Olen useista kirjasta saamista mietteistäni tänne blogiinkin rustaillut, viimeisin postaukseni kirjan innoittamana taisi olla Sisäisestä rauhasta ja läsnäolosta voimaa. Olen osallistunut kahteen eri nettivalmennukseen/kurssiin. Kummatkin olivat Minna Immosen kursseja. Toinen oli viime talvena käyty Oman elämäni inventaario ja nyt keväällä kävin kurssin Sisältä vahvempi. Nyt odotan innolla syyskuussa alkavaa MT Personal Trainingin ja Green streetin yhteistyössä luomaa VoimaMinä valmennusta, johon olen siis osallistumassa!!! Tuosta VoimaMinästä kirjoittelinkin postauksen taannoin, Oltaisko syksyllä yhdessä voimakkaampia niin sisäisesti kuin fyysisestikin? […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta