BTW, lomalla ei paino noussut! Treeni- ja ruokakooste, 5. ja viimeinen lomaviikko

Viides ja samalla viimeinen lomaviikko on takana. Työarki on palannut kuvioihin ja se tulee varmasti näkymään niin liikunnoissa kuin syömisissäkin. Hyötyliikuntaa tulee työmatkoista mukavasti kun pääasiassa pyrin kulkemaan pyörällä työmatkat. Ruokailut ainakin säännöllistyy ja kun pakko ottaa kuvioihin eväät ja mealprepping niin ruokailuissa on enemmän suunnitelmallisuuttakin. Herkuttelutkin jää vähemmälle kun arkiherkuttelu vähenee ihan senkin myötä kun tulee oltua kuitenkin näissä arkikuvioissa (koti, työ ja sali) enemmän läsnä kuin lomalla. Kuitenkin vielä koostetta lomaviikolta ja lomallahan tullaan ja mennään miten sattuu, vaa´allakin jokusen kerran kävin loman aikana ja välillä paino heitti inan ylöspäin, välillä alaspäin, loman lopuksi kuitenkin paino oli ennallaan ja olo hyvä 😀

IMG_20150731_072507

Viime viikollakin kilistyteltiin, koska kesä ja koska mieliteko 😀
Koosteen kollaaseissa kuitenkin pääasiassa ihan ne syömiset 😉

20150801_151459

MA

Maanantaina käytiin Rikun kanssa pienellä kävelylenkillä ja pieni pysähdys Tuulikylän urheilupuistossa. Illalla kävin vielä ohjailemassa 2 pace tuntia ja samalla tein muutaman yläkropan liikkeen, joita pystyin tällä kertaa vaihteeksi ärtyneen ranteeni kanssa tekemään ja sitten vedin 20 minuutin HIIT:n krossarilla.

20150727_1522431Aamupalana maitoon keitettyä suklaista kaurapuuroa maidolla, raejuustoa ja teetä
Lounaana tonnikalasalaattia
Päivällisenä chililohta, höyrytettyjä porkkanoita ja uusia pottuja
Välipala smoothie (kauramaito, banaani, vesimelooni, mansikka, chiasiemen, minttusuklaa hera)Iltapalaksi ruislämppärit

TI

Chillailupäivää auringosta nauttien ja kavereita treffaillen

20150728_1109182Aamupalana ruispuolukkapuuroa maidolla, rahkajuomaa ja teetä
Välipalana prodepatukkaa
Lounaana tonnikalasubia
Kaffeetreffeillä Aschanilla ja kupissa Cappuchinoa
Ystävän luona kinkkupasteijaa
Illallisena kanaa ja kasviksia bataattipedillä

KE

Keskiviikko oli myös chillailupäivä. Yhden ystäväisen kanssa oltiin lounaalla ja toisen kanssa kahvilla 😀

3Aamupalana kaurapuuroa mansikoilla ja mehukeitolla, rahkajuomaa ja teetä
Toreron lounasta, mmm… (katkarapu-lohirisottoa, kanaa, perunaa, kasviksia….)
Moccachino Cafe Solossa
Päivällisenä kana-kasivisvuokaa
Välipalana smoothie
Iltapalana turkkilaista jugua, banaanibonnea ja mansikoita

TO

Käytiin Rikun kanssa mustikkametsällä ja illalla mulla olikin pumppitunninohjaus.

20150730_1407084Aamupalasta puuttuikin kuva, mutta taisi olla tuota kaurapuuroa mansikoilla ja mehukeittoa, raejuustoa ja teetä
Lounaaksi nokkos-kasvismunakasta ja vesimeloonia
Välipalana smoothie
Päivällisenä pepperonipastaa
Iltapalana perinteistä mustikkarahkaa ja siis ihan sokeria ja kermaa sisältäen

PE

Perjantaina mulla oli vielä lomapäivä, mutta meillä olikin päiväkodilla jo sunnittelupäivä eli eväitä tarvittiin… Pyöräiltyä tuli n. 10 km.

5Aamupalana kolmen viljanpuuroa mansikoilla, mustikoilla je mehukeitolla, raejuustoa ja teetä
välipalana mulla oli smoothie, joka ei nyt päässyt kuvaan…Lounasta työkavereiden kanssa Hellahuoneella, kasvikset oli hyviä, mutta paneroitu possuleike, hyh…
Päivällistreffit Riksan kanssa Amarillossa, koska mä halusin olla vielä lomafiiliksissä 😀 Premiumburgerannos.
Välipalana prodepatukkaa
Iltapalana turkkilaista jugua banaanibonnella ja mansikoilla

LA

Lauantaina tuli tehtyä kotitreeniä, vähän koko kropalle. Iltaa vietettiinkin yöhön asti Porispere festareille, eipä muuten juurikaan istuttu vaan jaloilla oltiin koko ilta ja yö, pyöräiltyäkin tuli n. 10 kilsaa ettei nyt iltakaan ihan ”läskiksi” mennyt 😛

20150801_1357136Aamupalana kolmen viljapuuroa marjoilla ja mehukeitolla
Välipalana Coffee housen lunnonjuguun tehtyä marjasmoothieta
”Vähän” irtonamuja päivällä, illalla ja yöllä…
Päivällisen alkupaloiksi Ilosta ostettuja susheja, not so good…
Päivällisenä pizza ja toinen vielä porisperessä iltamyöhällä
Porisperessä ilta- ja yömyöhällä vähän sipsejä….

SU

Porispere päivä sunnuntainakin, kun Porisperessä oli perhepäivä. Suuntasin festareille kummipojan ja hänen äitinsä kanssa ja nautittiinkin auringosta ja musiikista 🙂

20150802_1332367

Aamupalana mannapuuroa mehukeitolla, kanamunaa ja teetä
Lounaana ruislämppäreitäPorisperessä tuli ostettua evästykseksi ruis-eväsleipää
Kummipojan äiti tarjosiporilaisittain masaliisat (siis mokkapalat)
Päivällisenä kotosalla lihapullia, sienikastiketta ja bataattia
Iltapalana rahkaa, ananasmurskaa ja chiasiemeniä

VIIKON VINKIT

BATAATTIA!
What more can i say….

20150802_195105

SMOOTHIE

Tikiksellä on 14 päivän smoothiehaaste. Noh, itse en ole joka päivä smoothieta tehnyt, mutta onhan se hyvä ja helppo välipala, johon voi laittaa melkeinpä mitä vaan. Kollaaseissa olikin omia reseptejä kuvin ja sanoin 😉 Myös jotkin valmissoothiet voivat toimia hyvinä välipaloina, kuten nyt tuo Coffee Housen luonnon juguun tehty marjasmoothie, ilman lisättyä sokeria 😉 Itsellä smoothiet aina sisältää jonkin proteiinilähteenkin, mutta voisihan sitä tehdä ja kokeilla joskus ihan marja-hedelmäsmoothietakin 🙂

20150801_115328

KOTITREENI
Hommattiin nuo ”jättiläis”kahvakuulat ja taas saa uutta ideaa kotitreeniehin 🙂

20150801_140710ULKOTREENIT
Suosittelen, mukavaa ja virkistävää!

20150727_152243

BTW! Lomalla ei paino noussut!
Koko loma mentiin rennolla meiningillä ja harmitti toki kun kremppojen takia ei päässyt kunnolla treenailemaan, mutta alkuharmituksen jälkeen olikin kiva kun ei tullut ainakaan stressattua saako lomamenoilta treenattua, kun ei ollut mitään treenisuunnitelmia. Rento ote myös syömisten suhteen on tavoiteltavaa. Omaa kroppaa kuunnellen ja hyvinvointi edellä, herkutkin mahtuu ruokavalioon eikä mun rento loma ainakaan pahaa tehnyt missään suhteessa 😉

Siinähän se viikon koostekin oli ja viikon päästä sitten koostetta työarjella maustetuna. Vielä  viimeisenä yksi vinkki lisää jakoon 😉

NAUTI!
Nosta jalat kohti taivasta ja nauti!

20150728_120726<3

Outi Karita

2 vastausta artikkeliin “BTW, lomalla ei paino noussut! Treeni- ja ruokakooste, 5. ja viimeinen lomaviikko”

  1. Mäkin oon tyytyväinen, ettei lomalla paino tippunut! Normaalisti mun ruokailut on niin säännöllisiä ja lomalla taas haluaa ottaa rennosti, eikä kokoajan huolehtia syömisistä. Kolme ekaa viikkoa jaksoin suunnitella ruokailut, viimeisen viikon vedin ”loman kunniaksi” ranttaliksi ja söin silloin kun halusin eli aamiainen meni monesti vasta klo 15.00 vaikka olin herännyt jo 7.00 juoksulenkille 😀

    • No mua ei olis haitannut jos olis tippunut paino. Tyytyväinen oon siihen ettei noussut 😀
      Mä en pystyis kyllä olemaan noin kauaa syömättä ja varsinkin jos on lenkkeillyt 😮 Mulla kroppa huutaa ruokaa säännöllisesti, mutta mua ei se stressaa sillä syöminen on kivaa, rentoa kuitenkin siinä mielessä ettei kaiken syömisen tarvi olla niin mietittyä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta