Sisäisesta rauhasta ja läsnäolosta voimaa

Muistan kun joskus aikoinaan meditoinnista puhuttiin, miten sillä yritetään päästä oman kehon ulkopuolella ja saavuttaa rauha. Pitkään minulle olikin tällainen käsitys meditoinnista, mutta käsitykseni on muuttunut. Meditointiin ei ole yhtä oikeaa tapaa, itse ajattelen pointtina kuitenkin olevan löytää läsnäolo hetkeen, sisäinen rauha ja sitä kautta voimaannuttava kokemus.

Nyt oli Eckhart Tollen Läsnäolon voima kirjassa niin hyviä kappaleita, että ihan pakko jakaa ajatuksia, joita kirjoittelin paperille samalla kuin luin kirjastaa lukua ”Sisäinen keho”.

IMG-20150724-WA0006

Tavoittelu kehon ulkopuolelle pääsystä on varmasti rauhoittavaa ja varsinkin kun sen tavoittaa. Kehoon on kuitenkin aina palattava, se on meidän jokaisen koti, joten on myös tärkeää löytää se sisäinen rauha ja tehdä omasta kodistaan paikka, jossa viihtyy. Kun oppii olemaan läsnä hetkessä, omassa kehossa ja löytämään sen rauhan omasta itsestään, niin voi huomata kuinka voimaannuttava oma keho voi olla, kuinka voimaannuttavaa läsnäolo on…

Jotkut yrittävät paeta kehosta vaipumalla transsiin tai etsimällä kehosta poistumiskokemuksia. Ihmiset ovat myös kautta aikojen harjoittaneet askeettisia elämäntapoja kieltämällä mm. tiettyjä nautintoja saavuttaakseen valaistumisen, pelastuksen tai löytääkseen Jumalan. Saavutetaanko kieltäytymisellä kuitenkaan onnea ja rauhaa, voimannuttaako se?

”Jopa Buddhan kerrotaan kuuden vuoden ajan tehneen kieltäytymisharjoituksia paastoamalla ja harjoittamalla äärimmäistä askeesia. Mutta hän saavutti valaistuksen vasta luovuttuaan tuosta kaikesta.”

-Eckhart Tolle, Läsnäolon voima-

IMG-20150724-WA0012

Ihan arkisena esimerkkinä, saatko liikunaasta nautintoa treenaaamalla pakosta vai treenaamalla omasta halusta? Kummasta saa enemmän nautintoa? Sisäistä rauhaa ja läsnäoloakaan ei voi saavuttaa pakottamalla. Kumpaakin voi harjoittaa ja parhaat tulokset syntyvät kun itsestä löytyy halua ja tiedostaa myös miksi, (pätee myös tuohon liikuntaan). Tässäkään kaikki meistä eivät todennäköisesti pysty samanlaiseen läsnäoloon tai koe edes sitä tavoiteltavaksi asiaksi. Toisille meditointi on paikallaan istumista tai makaamista, rentouttavaa musiikkia ja ns. pään tyhjentämistä. Toiselle meditointi on metsässä kävelemistä, kun taas toiselle kahvilassa istumista kirjan tai vihon ja kynän kanssa.

Joskus kuitenkin jokaisen meistä on hyvä rauhoittua, tyhjentää pääkoppaa. Joskus jokaisen meistä on hyvä olla omien ajatusten kanssa. Kummatkin on rauhoittavia ja voimaannuttavia keinoja. Itselle keinoja rauhoittumiseen on monia. Oikeastaan kaikki edellisessä kappaleessa mainitut tavat ovat minulle sopivia, riippuu täysin hetkestä ja mielialasta, se on myös varmasti läsnäolon taitoa hetkessä kuin hetkessä. Toisinaan makoilen piikkimatolla ja kuuntelen rauhoittavaa musiikkia, toisinaan istahdan kahvilaan kirjan tai vihon ja kynän kanssa (selfhelp kirjojen lukeminen on muuten itselle ainkain todella rentouttavavaa ja voimaannuttavaa) ja tosinaan seuraan meren elämää rannassa….

Hyvän kirkoituksen omassa blogissaan kirjoitti myös Mona tähän samaiseen aiheeseen liityen, Fall in love as many things as possible. Paljon samanlaisia ajatuksia 🙂

IMG-20150724-WA0008

Harjoitus Eckhart Tollen kirjasta Läsnäolon voima

”Ollessasi joutilaana muutamia minuutteja ja erityisesti illalla ennen nukahtamista ja aamulla ennen nousemista vuoteesta, anna tietoisuutesi ´tulvia´kehossa. Sulje silmäsi, makaa selälläsi. Keskitä huomiosi hetkeksi kehosi eri osiin: käsiin, jalkateriin, käsivarsiin, sääriin, vatsaan, rintaan, päähän jne. Tunne elämän energia noissa kehon osissa niin voimakkaana kuin suinkin. Keskitys jokaiseen niistö viitisentoista sekuntia.

Kuljeta sitten tietoisuutesi kuin aaltona kautta koko kehon muutamia kertoja jaloista päähän ja jälleen takaisin. tähän menee minuutin verran. Sen jälkeen koe sisäinen kehosi kokonaisuudessaan, yhtenäisenä energiakenttänä. Pysyttele siinä tuntemuksessa muutaman minuutin ajan. Ole voimakkaasti läsnä tuona aikana, läsnä kehosi jokaisessa solussa. Älä ole huolissasi, vaikka mielen onnistuisi vetää huomiosi pois kehosta ja eksyisit johonkin ajatukseen. Heti kun huomaat näin tapahtuneen, palauta vain huomio takaisin sisäiseen kehoosi.”

IMG-20150724-WA0011

Mikä on sun tapasi rauhoittua?

Outi Karita

3 vastausta artikkeliin “Sisäisesta rauhasta ja läsnäolosta voimaa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta