Raparperiherkkuja

Alkukesän makuihin kuuluu ehdottomasti raparperi ja siitähän saa vaikka minkälaisia ihania herkkuja! Lämmin raparperipiirakka ja vaniljajäätelö on kyllä aikamoista herkkua, eikö? Jaan nyt kaksi ihanaa reseptiä, ensimmäistä tein kotiin, toista tein viime viikolla työpaikalle.

20150524_145440

Raparperipiirakka kauratoscalla

20150524_161055

Pohja
1 pkt kauramurotaikinaa 400 g

Leivitykseen
juoksevaa margariinia tai voita
kaurahiutaleita

Päälle
4-5 raparperia viipaleina

Kauratosca-kuorrutus
100 g voita
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
2,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl maitoa

Lisäksi
Vaniljajäätelöä

Ota kauramurotaikina sulamaan tai valmista piirakkapohja itse. Levitä sulanut tai itse tehty taikina voidellulle ja kaurahiutaleilla leivitetylle piirakkavuoalle (halkaisijaltaan n. 25-28 cm). Kuori raparperit, viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi ja levitä viipaleet piirakalle tasaiseksi kerrokseksi. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia.

Valmista pohjan paistumisen aikana kauratosca: sulata voi kattilassa, lisää sokeri, kardemumma, isot kaurahiutaleet ja vehnäjauhot sekä lopuksi maito. Anna kiehahtaa vain hetki ja ota kattila pois levyltä.

Levitä piirakan päälle kauratosca ja jatka paistamista uunin keskitasolla n. 10–15 minuuttia, kunnes tosca saa kauniin värin.

Tarjoile vaniljajäätelön kanssa!

20150524_161247

Yleensä teen pohjatkin itse, mutta nyt kokeilin valmispohjaa ja hyvä tuli silläkin. Aivan ihanaa juuri uunista tulleena kylmän vaniljajäätelön kera! 🙂

Mansikka-raparperikakku

20150525_075400

Kakkku
150 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl luonnonjugurttia
n. 200 g raparperia
1 rkl vaniljasokeria
2 tl maissitärkkelystä

Kuorrute
1tlk maitorahkaa (250g)
1 dl mansikkamarmelasia tai -hilloa

Voitele halkaisijaltaan n. 24 cm irtopohjainen kakkuvuoka. Vatkaa voi sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää vaahtoon munat yksitellen ja sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi. Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe keskenään ja lisää jugurtin kanssa taikinaan. Kaada taikina vuokaan.

Leikkaa raparperinvarret pienemmiksi paloiksi ja sekoita niihin vaniljasokeri ja maissitärkkelys. Paina raparperinpalat taikinaan ja kypsennä kakkua 175-asteisen uunin alimmassa osassa 35-45 minuuttia. Jäähdytä.

Irrota kakku vuoasta. Sekoita maitorahka ja mansikkamarmeladi. Levitä kuorrute kakun pinnalle niin, että se valuu hiukan reunojen yli. Nosta kakku kylmään tarjoamiseen asti ja koristele lopuksi vaikkapa mansikoilla.

20150525_101025

Mansikoita ei mulla ollut ja päälisen tein hieman eritavoin, lisäsin myös hieman vaahdotettua vaniljavispiä tuohon rahkan sekaan ja päälisestä tuli valuvampaa, mutta todella herkkua 😉

Kuuluuko raparperi teidän herkkuihin?
Mitä teet raparperista tai miten tykkäät syödä sitä?

Outi Karita

Yksi vastaus artikkeliin “Raparperiherkkuja”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta