Muuttuuko liikunta vuodenaikojen mukaan?

Kenties tosilla ei ole lainkaan muutosta liikkumsiessa vuodenaikojen mukaan, tosilla taas on radikaalejakin muutoksia.

20150527_202440

Mulla liikkuminen on ympärivuoden suht samanlaista, suurin muutos tulee kesällä. Salitreenit pysyvät ympärivuoden mulla ohjelmassa, on sitten helle tai pakkanen. Kesällä liikunta helposti lisääntyy, kun hyötyliikuntaa tulee helposti enemmän ja nyt kun taas työpaikka vaihtuu lähemmäs, tulee hyötyliikuntaa varmasti enemmän syksyynkin. Tänään starttasin työmatkapyöräilyn! Lenkeillä käyn vuodenajasta riippumatta kun siltä tuntuu, aamuisin on ihana käydä vähän reippailemassa jos vain ehtii. Tykkään myös rullaluistella ihan hirmuisesti ja kesäisin tulee tehtyä rullistelulenkkejä vähän samasta syystä kun motoristit käy pärräämässä pyörillään lenkkejä. Mä tykkään rullistella yksin, viilettää niin että tuuli tuntuu iholla ja hiuksissa. Pst. Kyllä mä siitä prätkäilystäkin tykkäisin 😉 Ulkoilu tulee siitä, että yksinkertaisesti haluaa ulos, siellä on niin kaunis ilma, kaipaa raitista ilmaa, haluaa olla itsensä kanssa tai kaverin kanssa. Toki salitreenitkin teen ihan omasta halusta, mutta niihin liittyy myös tietynlainen tavoitteellisuus kehityksen suhteen, mitä ulkoilussa ei ole, mutta se fiilis kesähelteillä tavoitteiden lisäks pitää salillakin meitin 🙂

20150526_201843

Ulkoliikuntaa enemmän harrastavathan liikkuvat usein vuodenajan mukaan vaihdellen liikuntamuotoja, talvella hiihdetään, kesällä lenkkeillään…. Ja muuten, mä tykkäsin muksuna ja nuorena hiihtämisestä, täytyis kyllä hommata itselleen sukset vielä joskus. Tosilla silti liikunta väheneekin kesän myötä, vaikken sen tarvisi. Jos salille ei mieli kesähelteillä niin voihan sen korvata muullakin ja eihän siinä mitään väärää ole vaikka vähenisikin, kaikki ei treenaile samalla mentaliteetilla eikä siinä ole mitään väärää. Kukin tyylillään ja kullakin on omat syynsä ja tavoitteensa liikkua. Liikunnan riemu on tärkeää eikä sitä vallan kannattaisi jättää kesälläkään, koska kyllähän se liikunta hyväksi on niin henkiselle kuin fyysisellekin hyvinvoinnille. Ite oon aatellut jos kesäksi hommaisi vihdoin kahvakuulaa, voisi joskus kotiterdellä pistää heilutellen, se olis tosi kivaa 🙂

20150526_201822
Tänään tosiaan starttasin työmatkapyöräilyn nyt kun työpaikka tuli lähemmäs ja pyörällä työmatkaan kuluu reippaasti pyöräillen n. 20 min. Aamulla oli kirkas taivas kun lähdin töihin ja töihin päästyä taivas synkkeni ja alkupäivän satoikin vettä ihan kunnolla ja aikamoinen tuulikin tuiversi. Sopivasti 5 minuuttia ennen kotiinpääsyä sade loppui 🙂 Jännä, miten ihmiset jo valittavat huonoista kesäsäistä. Toki itsekin katsoin tänään, että on vähän kurja keli ja varsinkin kurja keli pyöräillä, mutta…. Kolme kertaa olen kuullut tänään, miten huono kesä on. Ekaan kommenttiin en sanonut mitään, kuulin ohimennen ”onpa huono kesä kun ei voi kesävaatteita pitää”, itelläni oli päällä leggarit ja hame 😀 Toinen kommentti ”huonoa ilmaa kyllä kesäkuussa” ja tähän tokaisin että tänäänhän on vasta eka päivä 😀 Toinen kommentti kun toivotin jumpassa hyvää kesäkuun alkua, ”juu, kesä…” ja tähän mä sanoin, että siellähän paistaa nyt aurinko ja päivällinenkin sade raikasti kyllä kivasti (silmää nikaten)  😉 Hei! Asenne ratkaisee ja kyllä muakin harmittaa välillä kurja keli, mutta kesä on vasta alussa ja ei säästä manaamalla ainakaan hyvää fiilistä tule, ehkä tässäkin on vähän se miten asiaa harmittelee 😉

20150527_173859 (1)

Muuttuuko sun liikuntas vuodenaikojen mukaan?

Liikunnan riemua myös kesään!

Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta