Blogihaaste – Miksi bloggaan?

Sisu heitti mulle tällaisen haasteen jo pari viikkoa sitten. Piti viimeviikolla jo tarttua tähän kysymykseen, mutta oli niin paljon muutakin rustattavaa ja halsin tähän varata aikaa, jotta saisin itseni ilmaistua oikein ja toivottavasti ymmärrettävästi 😀

20150523_181133

1. ”Koska haluan kirjoittaa.” Sehän sieltä ensimmäisenä mieleen tuli. Olen aina tykännyt kirjoittaa. Peruskouluaikoina olin nopea ja ihan hyväkin kirjoittamaan aineita. Olen aina ollut aikamoinen lukutoukka myös ja tykännyt itse rustailla myös ajatuksiani. Nuorena itseään tuli purettua kynällä ruutuvihkoon runojen muodossa ja joitakin noista on tallella. Olen kirjoittanut myös päiväkirjoja ja myöhemmin ja kuitenkin ennen bloggausta satunnaisesti ajatuksiani ja tuntojani paperille. Kirjoittaminen on aina ollut tapa käsitellä asioita ja se onkin helpottanut, rauhoittanut ja selkiyttänyt mielen myllerryksiä.

2. Tykkään kirjoitella myös sitä ja tätä, ei aina niin syvällistä. Yleisesti ottaen tykkään kirjoitella. Mulla oli myös nuorena paljon kirjekavereita ja edelleen tykkään joskus lähettää jollekin ystävälle kirjekorttia, nykyään aika harvoin, voisi useamminkin…. Kirjoitin jossain vaiheessa treenipäivyriä pakkotoistolla ja sitten kirjoittelin pariakin erilaista blogia; Outin elämästä, Outin kokkailut, Outin politiikkaa ja Outin Fitnesselämä. Alkuun täällä FF:lläkin blogini kulki nimellä Outin fitnesselämä, mutta koska blogi on ollut jo pitkään paljon muutakin kuin ns. fitnesspäiväkirja, niin nimi muuttui 😉 Noh, te lukijat nyt tiedättekin, kirjoittelen treeneistä, elämästä, kuulumisista, ajatuksistani, asusteistani…………..

20150523_181122

3. Yksi intohimoni on valokuvaus, haluan hirmuisesti valokuvata, maisemia, kauniita asioita, hetkiä, ihmisiä ja itseänikin, oikeastaan kaikkea! Tykkään myös olla kuvattavana ja olen pienestä asti ollut keikistelevä linssilude 😀 Mun isä on aina ollut kova kuvaamaan ja meillä on hirmuisesti valokuva-albumeja. Hetkiä, tunteita, muistoja, paikkoja, fiiliksiä…. Mun mielestä on kiva kuvata itselleen, mutta on myös kiva jakaa niitä kuvia joita on ottanut ja blogi on hyvä paikka jakaa kuvia 🙂

20150523_181127

4. Inspiraattori ja motivaattori, minäkö? Tämä on ollut ihan parasta palautetta mitä bloggaamisesta olen saanut. Tällainen palaute on tuonut lisämotivaatiota ja lisää sisältöä bloggaamiseen. Haluan olla se positiivinen piristys ja inspiraation lähde sekä motivaattori 🙂

20150523_181152

5. Keskustelut! Mä tykkään keskusteluista, joten kommentoikaa lukijat toki ihmeessä enemmän, jakakaa mielipiteitä ja ajatuksia tai ihan mitä vaan! 😀 Keskustelut on parhautta silloin kun ne käydään toista kunnioittaen, asiallisesti sekä rakentavasti, voidaan olla samaa mieltä tai eri mieltä, voidaan jakaa ajatuksia ja mielipiteitä, voidaan esittää kysymyksiä puolin ja toisin tai vaan kommentoida jotain….

6. Ihmiset! Olen tutustunut bloggaamisen kautta isoon liutaan ihmisiä ja oikeastaan enemmänkin vasta kun siirryin tänne FF:lle reilu vuosi sitten. On tullut sometuttuja ja on tullut ihan uusia ystäviä myös in real life. Eräs bloggaaja kommentoitsi, että hän hyväksyy henkilökohtaisella fb-sivulla kavereiksi mukavat  sometuttavuudet ja tuo oli aika osuvasti sanottu, niin minäkin 😀 Somessa kaikenkaikkiaan (blogit, fb, insta) liikkuu paljon hyviä tyyppejä, joista on tullut somekavereita. Mikäänhän ei estä treffaamasta myöskään ihan somen ulkopuolella, mutta tietty osan kanssa on välimatkaakin paljon ja niitä sometuttavuuksia on kertynyt aikas paljonkin. Joidenkin sometuttavuuksien kanssa on tullut treffailtuakin ja voisi jo sanoa, että ystävystyttyäkin <3 Bloggaamisen kautta olen siis löytänyt paljon uusia ihmisiä elämääni, samanhenkisiä ihmisiä 🙂

20150523_181141

7. Yhteistyöt? Not! Yhteistyöt ei ole mulle syy blogata. Olen pieni bloggaaja, joten tuloja bolggaaminen ei mulle tuo. Yhteistyöjuttuja on tullut ja ne on tosi kivoja. Kaikkiin en ole mukaan lähtenyt vain omalta tuntuviin ja itselle sopiviin. Yhteistyöjutut ei ole kuitenkaan syy blogata, ne on kiva lisä bloggaajalle. En halua blogianikaan tunkea täyteen yhteistyöpostauksia ja yhteistyöpostausten täytyy mun mielestä olla sellaisia, joista muutenkin on kiva kirjoitella, ei niitä pidä väkisin lähteä kirjoittamaan tai vaan sen takia, että itse saa niistä jotain. Esim. jotkut vaate / asuste, kosmetiikka, lisäraviine / superfood ym.  jutut menee hyvin treeni-, outfit- ja ruokapostauksissa… Ja viimeisin yhteistyöjuttu olikin ihan huippu juttu, josta te lukijatkin saatte osanne, ootte jo saanutkin. Viimeisin blogipostaus tähän liittyen, Rehellinen itselle, Sisältä vahvempi. Yhetistyö jonka kautta taas blogin sisältö saa uusia aiheita, verkkokurssi Sisältä vahvempi. Kun Minna Immonen mua lähestyi tän yhteistyön tiimoilta, olin heti innoissani mukana ja verkkokurssilainen siis olen 😉

20150523_181200
Housut ja kengät – Gazoz, ostettu yhteistyön kautta Gazozilta, Rannekoru, kaulakoru ja aurinkolasit – saatu yhteistyönä Iberolta

Tää on siis tosi kiva harrastus, joka parahimmillaan tuo elämään uusia ihmisiä ja auttaa itseä käsittelemään asioita ja saamaan toistenkin näkökulmia ja ajatuksia pohdintoihinsa  ja höpötyksiinsä 🙂

Mä en haasta ketään bloggaajaa, mä haastan teidät lukijat 😉

Miksi luet blogeja?
Miksi minun blogia? Miten eksyit blogiini?
Oletko vakkarilukija vai satunnaisvierailija?

Outi Karita

10 vastausta artikkeliin “Blogihaaste – Miksi bloggaan?”

  1. Ihania juttuja listasit tähän, kiitos että jaksoit vastata! Kuulosta ihan aidolle Outille <3

    Toi oli mielenkiintoinen juttu tuo linssiluteus. Oikein pysähdyin siihen kohtaan ja mietiskelin asiaa. Itse kun en ole mikään linssilude vaan ennemminkin totutellut siihen pikkuhiljaa, mutta totta tosiaan, jotkut ovat sellaisia ihan pienestä pitäen. Eikä todellakaan mikään huono ominaisuus, päinvastoin.

    Ja jos tykkää kirjoittaa ja kuvata ja olla kuvattavana, niin mikä onkaan parempi väylä itsensä ilmaisemiseen kuin bloggaaminen!

    • Kiitos <3

      Juu, tuo linssiludeus tulee jo lapsuudesta ja varmaan siitäkin, kun isä tosiaan on paljon kuvannut ja oon tottunut pienestä pitäen kameraan 🙂 Ja tosiaan siihenhän voi totutella itseään 🙂

      Bloggaaminen on kyllä tosi hyvä väylä itsensä ilmaisuun ja aloinkin miettimään ihmisellä on varmaan hyvä olla jokin väylä itsensä ilmaisuun ja asioiden/tunteiden purkuun….

  2. Oon sun vakilukija heti siitä lähtien kun tulit tänne portaaliin. Oot inspiroiva ja kirjoitat laajasti eri asioista. Tykkään sun tyylistä ja sun iloinen hymy & treenikuvat motivoi lähtemään liikkeelle ja pitään omankin hymyn korvissa ja mielen positiivisena luen paljon blogeja motivaatioksi ja mulla on n. 10 suosikkiblogia (treeni sekä lifestyle kategoriaa) joita seuraan kokoajan ja muita luen mielenkiintoisten aiheiden perässä ihanaa että kirjoittelet usein

    • Apua, mihin kaikki välimerkit katosivat tekstin lopusta…!

    • Voi kiitos! <3
      Juuri tällainen palaute motivoi ja tuo lisäsiaältöä bloggaamiseen 🙂 Niin ilahdutti sun kommenttisi!!!
      Ihanaa kevättä sulle! <3

  3. Miksi luen sinun blogia? Koska fitness yhdistää meitä ja sinun blogit mielenkiintoista luettavaa.

  4. Kiva haaste meille lukijoille 🙂

    Olen lukenut blogeja vuodesta 2012 lähtien, silloin kun niitä oli vielä suhteellisen vähän. Saan eri blogeista kauheen paljon motivaatiota (treeniblogit), inspiraatiota, ideoita.. (esim. sisustusblogit, kauneus..) Mutta lemppariblogit on ehdottomasti nää terveys ja uhreilublogit!!!! 🙂 Tyykkän hurjasti sinusta ihmisenä (mitä näin blogin kautta olen sinua seuraillut ) 🙂 Aloin lukea sinun blogia nyt tämän kevään alussa, ihastuin alkuun siun ruokakuviin, buddingeihin… 😛 Blogisi on sellainen mukavan rento. Kiva että kirjoitat myös vähän muistakin asioista kuten kirjoista, kauneudesta, arkielämästä… Kyllä olen nykyään ihan vakkarilukija!! 🙂 Jatka vaan samaan malliin!!! 🙂

    • Voi kiitos Liisi ihanasta kommentista ja kiva kun jaksta kommentoida usein 🙂 Tällainen palaute tuo kyllä hyvää mieltä ja kiva että oot löytänyt mun blogin pariin itsesi 🙂 <3 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta