En ehtinyt….

Eilen mä en ehtinyt, tänään ehtisin, mutta en mä nyt enää tänään… Ens viikolla sitten, sillon on uus maanantain, motivaatiomaanantai!

20150511_184146

Blogissa on ollut käynnissä motivaatiomaanantai juttusarja ja mulla oli eiliselle ihan postauskin mielessä. Sunnuntaina rustailin kuitenkin kaksi muuta postausta ja ajattelin, että ehtisin maanantaina. En kuitenkaan ehtinyt ja tänään on jo myöhäistä, maanantai meni jo, mutta ensi maanantaina taas 🙂

Eilen menin töistä suoraan parturiin ja siellä menikin kauemman mitä ajattelin. Päätettiin nyt kuitenkin vetäsitä se värinpoisto tuohon mun latvaan ja siihen sitten tietty vielä värikin päälle, joten aikaa meni enemmän kuin yleensä. Hiuksista tuli kuitenkin jälleen ihanat ja nyt vaan täytyy hoitaa hyvin tuota latvaa tuon värinpoiston jäljiltä.

IMG-20150511-WA0001
Hiukset ja kuva – Salon Amelie, Krista

20150511_183921Parturista olin kotona seiskan aikaan ja olikin jo kauhea nälkä, onneksi Riku oli ehtinyt aloittamaan ruuan kokkailun, joten pian oli masu täynnä. Iltahan ei nyt kovin pitkällä ollut ja oishan tossa ehtinyt bloggailemaan, mutta mulla oli salitreeni edessä vielä. Sori, valitsin salitreenin bloggailun sijaan 😀 Vaikka treeni meni vähän myöhäselle, olin salilla kasin aikaan, niin treeni luisti tosi hyvin ja pumppitreeni kun oli, niin treeni ei vienyt edes kovastikaan aikaa, tosin aerobiset sai jäädä…

20150511_205313

Kotona olin vähän jälkeen yhdeksän ja sohvalle heti katsastamaan Fitnesspäiväkirjoja ja vain olemaan. Mainoskatkolla iltapalan tekoa ja jakson jälkeen pikasuihkun kautta nukkumaan…. Tänään on uusi päivä ja ehdin nyt aamusti teille rustaamaan ennen töihin lähtöä 🙂

Mulla on ollut menossa tää sopivasti timmi timmiytymistavoite ja tänä aamuna pitkästä aikaa räpsein pari masukuvaa, jotka jo instaankin latasin. Masukuvat tuli napsaistua peilikuvan miellyttäessä ja ne olkoon nyt motivaattori tähän viikkoon. Timmiytyminen etenee omalla painollaan 😉

IMG_20150512_064037
”Emme voi tulla sellaisiksi kuin haluamme –

pysymällä sellaisina kuin nyt olemme.”

HYVÄÄ TÄTÄ VIIKKOA!

Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta