Huhtikuun ruokailut ja timmiytyminen

Huhtikuu oli herkullinen ja mun mielestä syömisten osalta hyvä ja onnistunut kuukausi. Sopivasti herkuttelua, paljon vihanneksia ja marjoja, monipuolista ja maukasta ruokaa sopivassa määrin. Kroppa on alkanut timmytymään nyt paremmin ja toivottavasti timmiytyminen jatkuukin näin, ilman tiukkaa seurantaa ja piirun tarkkaa linjaa. Se mihin täytyy nyt kiinniittää huomiota on veden juonti! Olen huono juomaan ja juon aivan liian vähän, se vain unohtuu…. Treenatessa tulee kyllä juotua, mutta muuten päivän aikana vettä saisi mennä rutkasti enemmän. Aiemmin mulla onkin ollut vesipullo aina töissä, joka pitää saada työpäivän aikana tyhjäksi, nyt olen taas ottanut tämän käyttöön, en tiedä edes miksi on jäänyt….

Nyt kuitenkin syömisiä kuvakollaaseina 🙂

herkut

Kollaasit ovat vain koosteita ja kaikki syömiset ei ole päässeet kuviin, mutta kollaasit antavat aika kattavan kokonaiskuvan syömisistäni. Rehellisesti aloitettiin herkkukollaasilla tuossa ylempänä, koska herkkujakin kuuluu olla!

Aamupala

aamupala
1. Kaurapuuroa luumuilla ja mehukeitolla 2. Mannapuuroa mehukeitolla ja prodelettuja marjoilla 3. 4-viljan valkuaispuuro mustikoilla ja banaanisoseella 4. Aamupalatarjottimella leipää, jugurttia, leseitä, marjoja, kaakaota ja teetä 5. Tuorepuuro rahkajuomasta ja chiasiemenistä sekä banaanisoseesta 6. 4-viljan puuro mustikoilla ja raejuustoa 7. Vispipuuroa 8. 4-viljanpuuroa mustikoilla ja kalorittomalla siirapilla sekä rahkajuomaa mehukeitolla 9. Tuorepuuroa jugurtista, banaanista ja spelttihiutaleista

Välipalat

välipala
1. Vaniljainen mustikka-chiavanukas 2. Proteiinipitoinen vihersmoothie 3. Paahtista a´la Outi 4. Prodelettuja banaanisoseella 5. Sämpylää 6. Hätävaraprodepatukka

Ruokaa, lounasta/päivällistä

dinner
1. Pääsiäisen lammas-chorizopata ja yrttiperunat + tuoresalaatti 2. Pizzaamättöö 3. Pinaattirisottoa ja sitruskanaa + salaattia 4. Kana-kasvispataa riisillä 5. Karjalanpaistia muusilla 6. Ekat grillailut, maissia, kanaa, aura-pekoni-herkkusieniä ja patonkia 7. Piparjuuriuuniohta ja maalaisranskalaisia 8. Pekoni-linssikeittoa 9. Seisovasta pöydästä mm. porkkanakeittoa 10. Jauhelihapastaa 11. Kanatortillaa 12. Jauheliha-kasvisrotatouille 13. Katkarapupastaa 14. Korianterilohta, pariisinperunat ja tomaatti-rucolasalaatti 15. Sipuli-kinkkukeitto 16. Lohi-pinaattipasta

Salaattilounasta

salad
1. Cafe Steiner salaatissa mm. lohta, fetaa, rapuja ja vesimeloonia 2. Kanasalaattia 3. Tonnikalasalaattia

Ravintola Andalucia

food
Etanoita, karitsaa, kermaperunoita, suklaafondanttia….

Iltapalaa

iltapala
1. Leipää ja veriappelsiinia 2. Rahka-raejuusto-banaanisosesotkotus ja rusinoita 3. Prodelettuja marjoilla ja banaanisoseella 4. Herkkukatkisleipiä 5. Outin sötkötys rahkasta, ananasmurskasta, chiasiemenistä ja rusinoista 6. Kauraleipää

Ihan vesi herahtaa kielelle kun näitä kuvia katselee ja aikas samaan malliin jatketaan tästäkin eteenpäin. Sopivan rennosti, terveellisesti ja monipuolisesti 🙂

Outi Karita

6 vastausta artikkeliin “Huhtikuun ruokailut ja timmiytyminen”

  1. Ihanan monipuolisesti ja rennosti syöt, ja silti onnistut timmiytymään! 🙂 Tästä sen taas näkee, kuinka paljon oikeaa ruokaa saa syödä kun treenaa paljon ja kovaa – pysyy aineenvaihdunta käynnissä kun polttoainettakin on tarpeeksi ja kroppa kiinteytyy silti. Hyvä ja silmiä avaava postaus omiakin ruokailuja ajatellen! Ja todellakin herahti vesi kielelle kun noita ruokakuvia katseli..:D Sun blogia on muutenkin tosi kiva lukea, saa uusia ideoita ja motivaatiota – tsemppiä jatkoonkin! 🙂

    • Anni, ensinnäkin kiitos kommentistasi ja ihanasta palautteestasi 🙂

      Oon usein sanonut, että on kiva kun voi syödä paljon! 😀 Se on juurikin, niin että kun liikkuu ja kuluttaa paljon niin ruokaakin voi helposti syödä paljon ja kun syö paljon ja pääsääntöisesti puhtaasti, niin vaikuttaa se niin treeneihin, jaksamiseen kuin lepoonkin positiivisesti. Myös kun se runko ravinnossa ja treenissä on kunnossa, niin ei ne herkuttelut silloin tällöin hallaa tee ja pystyy ottamaan rennommin. usein myös laihduttaessa tehdään se virhe, että syödäänkin liian vähän ja aineenvaihdunta ei hyrrää kunnolla ja paino ei tipukaan….

      Tsemppiä sinnekin ja ihanaa kevättä! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta