Motivaatiomaanantai ja tsempit, pienellä gallupilla

Jaksaa, jaksaa! Ei tunnu missään!
Hengitä! Se napa siellä selkärangassa!
Anna mennä vaan! Kolme vielä! Mä autan kyllä loput!

WP_005849Ystävät ja teamisiskokset <3

Treenikaveri on kyllä joskus paikallaan. Kovimmissa treeneissä ainakin ite huomaan saavani apua toisen henkisestä tuesta, jaksaa pikkasen enemmän omin avuin ja kun ei jaksa niin se toinen tosiaan pakottaa jaksamaan ja vielä auttaakin ne parit viimeiset, saakin aikaan paremmat sarjat mitä aiemmin. Meidän salilla on usein samaan aikaan treenaamassa muitakin tuttuja ja etenkin meen teamin tytsyiltä saa välillä ihan pyytämättäkin apua, toinen kun menee ohi niin saattaa pysähtyä siihen auttamaan sarjaa ja tsemppaamaan. Ei siinä tarvi kilpailla kenellä on isoimmat painot tai ketä jaksaa enemmän toistoja, tsempataan kaverikin loppuun asti! Kisoihin on ollut aina valtava tsemppi ja apu tarjolla <3

935927_587533684613845_844500709_n

Eilen kirjoittelinkin viime viikon treenikoosteen, kun oli treenikierron kovin viikko. Noissa kovimman viikon treeneissä varsinkin on moniin sarjoihin apua toisesta ihan tsemppi ja viimeisten toistojen auttamismielessäkin, mutta myös painonvaihdoissa. Kun nyt vaikka hackissa vetää kyykkyjä, niin toinen voi ne pudotuspainot vaihtaa eikä tule siitä niin isoa taukoa ja pomppimista. Viikonloppuna tuli vedettyä Emilian kanssa yhteistreeninä jalkatreeni ja kyllä olimme toinen toisillemme isoksi avuksi!

1186988_476883232408717_1072255286_n

Olen joskus tallentanut koneelleni ns. tsemppikuvia, joissa joku lausahdus, pitkään aikaan en ole noita bongaillut tai mitenkään erityisesti huomioinut. Nyt kuitenkin tähän postaukseen kaivelin joitakin noista mukaan. Ne saattavat joskus kolahtaa ja ne mielessä mennään sinne salille kiskomaan sitä rautaa.

1607046_538451769585196_407925042_n

Itsensä psyykkaaminen auttaa itsellä ainakin treeneihin, joskus se voi tulla tuollaisista kuvista ja lauseistakin, jos ne vain sattuvat kolahtamaan juuri sillä hetkellä. Yleensä aina ennen treeniä käyn treeniä päässäni läpi, ikäänkuin mielikuvaharjoitteluna, kelaan läpi mitkä liikkeet teen ja psyykkaan itseäni jo sillätavalla tulevaan treeniin. Jos menen salille ja alan vasta siellä miettimään mitäs mä nyt teenkään samalla kun jo aloittelen ekaa sarjaa, niin treenissä ei olekaan välttämättä ne samat tehot, on puuttunut se psyykkaus ja latautuminen treeniin.

45591_413053498791691_586328894_n
Tärkeää on kuitenkin tietää miksi treenaa ja ketä varten. Kun tiedät näihin kysymyksiin vastaukset, niin motivaatio kumpuaa jo sieltä ja silloin vaikka tällaiset kuvat ja tsemppitekstit ovat vain lisämotivaatiota. Treenaa itseäsi varten! Treenaa omien tavoitteidesi eteen! Treenaa omien unelmiesi eteen!

946490_588540341179846_1473700897_nJos kilpailet, kilpaile itseäsi vatsaan. Pyri olemaan parempi, mitä olit viimeksi. Pyri voittamaan itsesi. Aseta tavoitteet, ole realisti, mutta aseta silti tavoitteet korkeallea, aina niihin ei yllä ensimmäisellä kerralla. Älä lannistu!

6516_586236338076913_1075255407_n

Nyt esitän teille pari kysymystä ja mikäli vastauksia tulee, saatan koota aiheesta postauksen 😉

Tykkäätkö treenata kaverin kanssa? Miksi?
Onko kaverin kanssa treenistä hyötyä?
Millainen on hyvä treenikaveri?

Niin ja psyykkaatko sinä itseäsi jotenkin treeneihin?
Miten valmistaudut treeniin?

LIGHT WEIGHT BABY!

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa ja hyviä treenejä kaikille!
Ja muista myös….

do what makes you happy

Outi Karita

2 vastausta artikkeliin “Motivaatiomaanantai ja tsempit, pienellä gallupilla”

  1. Tykkään kyllä treenata kaverin kanssa. Aiemmin en oo sitä harrastanut, mutta parin viime viikon sisään olen vetänyt 3 treeniä kaverin kanssa ja kyllä sitä huomaa, että on siitä kaverista apua. Tänään kuitenkin kävin salilla yksikseni ja hyvin sain itsekin itseäni motivoitua. Yksi suurimmista esimerkeistä on varmaan se, että itse oon aina tehnyt askelkyykyt 5 kg:n painot käsissäni, ajatellen että en mä vaan pysty enempään. Poikakaveri sanoi viime viikolla, että ota nyt ihmeessä nuo kympit tuosta ja kokeile niitä. Ajattelin ekana, että ehkä kaks toistoa menee. Sillä menikin sitten 3×10 ja huomasin, että mussa on poweria näköjään paljon enemmän kuin oon tajunnut. 😀 Hyvä treenikaveri on mun mielestä sellainen, joka on siinä lähistöllä, jos apua sattuu tarvitsemaan. Samoja juttuja ei välttämättä tarvi tehdä, mutta jos tehdään niin sitten molemmat tukee toisiaan. Kannustaa viimeisissäkin toistoissa ja käskee nostaa vähän enemmän. Jos pidempiaikaisesti treenataan yhdessä, niin tajuaa myös sen kehityksen ja kannustaa ottamaan isompia painoja kerta toisensa jälkeen. 🙂

    Nykyään treenit lukee mulla kalenterissa ja niistähän ei sitten luisteta. Jos siellä lukee, että aamulenkki klo 5:30, niin sinne mennään. Lähinnä oon lähiaikoina selkeyttänyt itselleni tavoitteita vielä enemmän ja kun mun tavoitteena on olla se maailman paras (heh 😉 ) painonnostaja joskus, niin kaikki treenit ja ruokavalio yms. tehdään sitä tukien. Vaikeina päivinä mietin sitä fiilistä, mikä treenin jälkeen tulee. Samaten ajattelen sitä tunnetta, kun jossain kisoissa ylitänkin itseni ja kaikki odotukseni. Mulla myös toimii parhaiten se, että lähden heti koulun/töiden jälkeen treenaamaan, enkä jää sohvalle istuskelemaan, koska harvemmin sieltä sitten pääsen enää ylös. Treenivaatteet, -kengät ja hyvä musiikki toimii myös! 😀 Muutama selfie salin pukkarissa ja treenit kulkee, heheh.

    • Kiitos paljon kommentista ja tsempit tavoitteeseesi, mahtavaa!!! 🙂
      Tavoite aina motivoi!

      Joskus sitä kyllä yllättää noissa treenipainoissa itsensä, joskus pitäs vaan kokeilla sitä isompaa painoa, vaikkei aiemman treenit olisikaan antaneet vihiä siitä että painoja voisi nostaa. Itellä käynyt jokusen kerran ihan samoin 🙂

      Välillä vähän kaipaakin treenikaveria, välillä tahtoo pakertaa ihan rauhassa yksikseen. Kummassakin on puolensa ja tietty hyvä jos kumpikin luonaa, varsinkin hyvä jos yksinkin treeni luonaa, niin ei ole riippuvainen muista 🙂 Treenien etukäteen kirjaaminen kalenteriin on mun mielestä hyvä systeemi, tulee ainakin tehtyä. Olen sellainen että kun olen jonkun laittanut itselleni ylös tai päättänyt nniin siitä ei sitten lipsuta ja muutenkin on sitten kalenterista varattu se aika sille treenillekin. Ja yhdynpä myös tuohon, että töistä suoraan treenille on usein se paras, aina ei vain aikataulut mene ihan niin, mutta siihen itsekin pyrin ja kun pääsee kotiin niin saa sitten olla vaikka koko loppuillan kotona, se on kivaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta