Joskus lapsettaa…

Kuinka suurelta se maailma näyttää, kuinka korkealle onkaan kiievnnyt, miltä tuntui kun onnistui, kuinka ihanaa on sotkea kaikki maailman värit sekaisin, hypätä niin että muita kauhistuttaa… vesilätäkköön! Millaista onkaan olla lapsi?

20150410_160800

Siitä on niin kauan, mutta olen jättänyt lapsen mieltä sisääni. Uskon, että se kaikilta löytyy, kun vain kaivaa, joidenkin täytyy vain kaivaa syvempää, joillakin se pulppuuaa ihan pinnassa. Kotona se tulee joskus esiin kun miehen kanssa juostaan ympäri kämppää ja kutitetaan tosiamme jos kiinni saadaan, lauletaan mainostunnareita… Lenkillä se näkyy, kun haluan potkia kivenmurikkaa tiellä eteenpäin, kulkea hypellen, kiivetä isolle kivelle… Töissä se näkyy, kun hyppään lasten kanssa leikkimään, kun innostun näyttämään heille mallia kuperkeikkaan, värittämään oman prinsessakuvani lasten seurana, kun pääsen astumaan lasten maailmaan… Päiväkodissa työnteko ei kuitenkaan ole vain leikkiä ja askartelua, ei todellakaan, mutta ei mennä siihen nyt 😉

20150409_062532

Lasten leikkiä ja huolettomuutta katselee ja seuraa joskus kateellisena, heidän hetkeen tarttumista ja täysin tuntein elämistä, heidän pieniä murheitaan… Vai? Kaikki lapset ei olekaan samanlaisia. Kaikki ei osaakaan enää leikkiä, pelit vie vallan ja näkyy kaikessa, ei opita leikkimään. Ei elämä olekaan huoletonta, kun lapsen täytyykin olla kaikessa paras. Ei kaikki pystykään näyttämään ja käsittelemään tunteitaan, ne on vaikeita juttuja, uskaltaako hymyillä, uskaltaako itkeä. Entä ne pienet murheet? Joskus kuulee sanottavan, että lasten murheet on vielä pieniä verrattuna aikuisten murheisiin, mutta kyllä ne joskus on isompia kuin meidän aikuisten, ne murheet voi olla kun ei saa leikkikaveria, toiset kiusaa ja ne murheet voivat olla suoraan aikuisten maailmasta, aikuisten aiheuttamia, murheita joita lasten ei tulisi kohdata… Lasten tulisi saada olla vielä lapsia!

20150409_062524

Eilen kiipesin kiipeilytelineeseen, katselin näkymiä ja tiputtauduin lasten tavoin, en ehkä yhtä ketterästi, mutta lasta seuraten verkon isoimmasta aukosta alas, metsästin kadonnutta korkokenkää, väkersin piippukrassista kukkasia, puhuin kevään merkeistä, kuuntelin Jätevaakkua, ihmettelin vaalean hiekan määrää, mietin lasten kanssa vastakohtia, tein kirjallisia töitä…

20150410_160803

LÖYDÄTKÖ SINÄ VIELÄ SISÄISEN LAPSEN?
MITEN SE TULEE ESIIN?

AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!

Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta