En oikeen tiennyt mistä kirjottaisin, mutta….

….mutta mieli teki kirjoittaa 😉

Käykö muille koskaan näin?

Saas nähdä mihin sfääreihin näppiksen sauhuttaminen tänään johtaa 😛 Ollut koko päivän sellainen olo, että tänään teen postauksen, haluan tehdä postauksen, mutta mistä ihmeestä? Toki voin aina kirjoittaa päivän tai viikon liikkumisista, mutta halu oli kuitenkin kirjoittaa jotakin muutakin, mutta mitä, sitä en ole keksinyt tähän iltayhdeksään mennessä. Siispä nyt tulee sitäsuntätä ja varmaan niitä viikon sykkimisiäkin 😀

20140821_071243

KYNNET

Luovuin tässä elokuussa pitkäaikaisesta suhteestani geelikynsiin. Ensimmäisen kerran geelit mulle laitettiin vuonna 2008 ja siitä asti olen käynyt ihan säännöllisesti kynsihuolloissa. Joskus aiemmin on jo ollut ajatusta että geeleistä luopuisin, mutten olekaan sitten malttanut ja Riksakin joskus sanoi, ettei mun tarvi 😉 Nyt kuitenkin tuli luovuttua… Hetken aikaa ollut jo ongelmaa niiden pysymisessä, omat kynnet kasvaa kauheaa vauhtia ja oman kynnen pinta öljyyntyy tai jotain ja sitten ne ei tahdo pysyä. Jos olisin halunnut kynnet kauniina pitää enkä minään ”yksristikaks” -kynsinä niin olisin saanut ravata 3 viikon välein kynsihuollossa ja sehän käy lompsan päälle se… Kuitenkaan ne yksristikaks -kynnetkään ei kauhean kivat ole…. Niimpä geeleille sanottu ainakin hetkeksi hyvästi ja uusi koukuttuminen on jo, kynsilakat 😉

Nää kaikki ei oo nyt ostettu, oonhan mä varpaankynsiä lakkaillut varsinkin kesäisin 😉

20140822_214428

LivBox

OMG, mä menin tilaamaan sen, paree olla hyvä! 😛 Tästä kuulette lisää kun syyskuussa ensimmäinen paketti kotiin saapuu 😉

Kivat Kehykset

Kävin vihdoin tilaamassa kahdelle hääkuvallemme, siis taululle kehykset. Jo oli aikakin…. Vanhassa kodissa toinen taulu oli hyllyn päällä eikä tarvinnut kehyksiä, niin ei sitten tullut ikinä kehystettyä. Toinen taas ei ole kauaa edes meillä ollut, sillä se oli pitkään valokuvaamon ikkunassa ja kun se siletä poistui kävin sen hyvään hintaan ostamassa. Ihanat kehykset löytyikin kumpaisellekin ja Kivat Kehykset antoivat hyvän hinnankin. Ensiviikolla näette sitten millaisiin kehyksiin taulut pääsivät 😉

20140822_131706

BODY -lehti

20140822_214519

Kolahti tällä viikolla postislaatikkoon ja sen olen jo muutamaan kertaan selaillut ja pari juttuakin lukaissut.  Minna Pajulahden palsta oli todella hyvä!

20140822_214612

Tekstiin viitaten ja toivottavasti kukaan ei vedä hernettä nenään…
Don´t blaim the game!
Eihän Pekka Hyysalokaan syytä freestylehiihtoa, vaan sanoo Fight Back!
Pitää tehdä sitä mihin palo on!

On toki tärkeää puhua harrastuksen kuin harrastuksen vaaroistakin ja muoti-ilmiö tuo mukanaan aina lieveilmiöt ja ikäviäkin asioita. Kilpailulajit vaativat aina veronsa ja vievät äärirajoille. Kun kilpaurheilun pariin lähtee on todella tiedettävä mihin lähtee ja todella tunnettava kehonsa. Silti jokin voi mennä pieleen, eikä syy löydy välttämättä valmennuksesta tai lajista, mutta elämä on riskejä täynnä (tästä vielä lisää ihan postauksen lopussa). Olen tarkoituksella karttanut hieman tätä aihetta, enkä nytkään lähde siihen enempiä, en jaksa, enkä teidä haluanko kovasti osallistua tähän hyväfitness vs. huonofitness taisteluun…. Itse olen löytänyt intohimon, palon fitnekseen kilpailuilla höystettynä tai ilman.

Omat vinkkini kuitenkin vielä:

Älä lähde heti tavoittelemaan kisalavoja, treenaa rauhassa ensin, opi tuntemaan kehosi, rakenna kehoasi, tutustu huolella lajiin. Pidä huolta itsestäsi, niin ulkoisesta kuin henkisestä hyvinvoinnista. Huolla kehoasi sekä mieltäsi! Ja muista, hyvä valmennus on tärkeää! Osaa lopettaa peli jos kroppa ja mieli sitä vaatii, älä revi itseäsi väkisin eteenpäin. Tämä voi olla joskus helpommin sanottu kuin tehty, mutta kilpaurheilijan täytyy osata myös ”luovuttaa”, jättää pelin joskus kesken. Hyvä valmentaja myös osaa sanoa, koska on aika puhaltaa pilliin….

 

Vielä niistä treeneistä…

Tällä viikolla sain treenattua treeniviikon loppuun, joka siis alkoi viimeviikolla vasta lauantaina. Torstaina vedin viimeisen treenin treeniviikosta ja päätinkin että uuden treeniviikon aloitan vasta ensiviikolla. Tänään tein pienen hiitin ja huomenna ajattelin pumppailla lihaksia Amandan pumppitunnilla. Sunnuntaina sitten suunnittelen ja testailen omaa pumppiohjelmaani 😉 Ehkä jotain ulkoiluakin viikonloppuna. Tällä viikolla olen kahtena aamuna käynyt pienellä reippailuilla ulkona, lähinnä herätellyt itseä uuteen päivään ja syksyyn…

20140821_071201

NO HUH!

Tulihan sitä sauhutettua näppistä taas vaikken tietänytkään mitä kirjottaisin 😛 Saattoi olla todella sekavaa sitäsuntätä, mutta toivottavasti en nyt ihan ohi suuni kirjoitellut 😉

Ja ihan pakko jakaa tähän Sarasvuo ohjelmasta Pekka Hyysalon haastattelu, mikäli tätä ei ole joku nähnyt niin kannattaa katsoa. Tämä itseä ainakin todella kosketti, silloin kun tuon näin… Hän kuitenkin teki mitä rakasti ja intohimoitsi, saman opin olen kotoa saanut, isäni kiersi kesäisin eurooppaa moottoripyörällä ja yksi reissu oli kohtalokas, mutta hänkin teki sitä mitä rakasti ja mihin hänellä oli intohimo ja palo…

Mukava viikonlppu edessä… <3
LATERS!

20140822_050601

Outi Karita

6 vastausta artikkeliin “En oikeen tiennyt mistä kirjottaisin, mutta….”

  1. musta ois kiva kuulla sun all-time-favorite juttuja 🙂 et mikä juttu on tietystä ’kategoriasta’ sun lemppari kautta aikojen ja miksi! esim. ruoka, juoma, epäterveellinen herkku, terveellinen herkku, aamupala, iltapala, ravintola, vatsaliike, jalkaliike, kaupunki, juhla, lehti, bändi/radiokanava, treenibiisi, ohjelma, väri, tuoksu, leffa… mitä ikinä keksitkään ! 🙂

    • Pidänpä mielessä ja tuossapa piilee myös pieni haaste vaakanaiselle 😉

  2. Mullakaan ei oikeastaan nyt ollut muuta sanottavaa kuin että olipas mukava postaus jälleen kerran! 🙂

  3. Hurja olet, kun raskit luopua kynsistä! Itsellänikin oli geelikynnet muutama vuosi sitten, mutta myös minulla huolto piti tehdä kolmen viikon välein. Haikeilla mielin sitten luovuin niistä… nyt kesäksi otin geelaukset varpaankynsiin (ranskalaiset) , ja ne olivat todella kivat! Otan ne kyllä ensi kesänäkin. Kynsiä enemmän haaveilen kuitenkin ripsienpidennyksestä, itselläni kun on niin onnettomat nysäripset. Siinäkin koukussa olin, mutta nyt jo vuoden ilman. Onko sulla ollut ripsiä?

    Niin ja hyviä vinkkejä sinulla fitness-harrastukseen!

    • No juuh, mutta ei oikeastaan kauhean pahalta olekaan tuntunut olla ilman vaikka oli jo niin kauan geelit, että niihin olin hyvin tottunut. Ehkä jouluksi otan taas, let´s see 🙂

      Ripsiä en ole uskaltanut edes testata, mutta en ole edes kaivannut lisää ripisä. Olen ollut aina melko tyytyväinen ripsiini ja vaikka noiden ripsipidennysten kehutaan helpottavan aamulaittautumista kun ripsaria ei tarvi, niin en ole silti niitä alkanut haikailemaan. Mutta tosiaan siksi en ole edes uskaltanut kokeilla kun mulla on todella arat ja herkät silmät. On tähän asti kyllä kestäneet hyvin eri meikkejä, mutta pelkään että reagoisi niihin liimoihin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta