10 vuotta Piukoissa Paikoissa ja Fitness elämässäni (+arvonta)

Tänä kesänä on tullut tai tulee (en ole ihan varma tarkasta ajankohdasta) 10 vuotta täyteen siitä kun ensimmäisen kerran kuntosalille menin. Pyörrän heti sanani, olenhan mä tuotakin ennen joskus kouluaikoina käynyt liikuntatunnilla kuntosaliin tutustumassa sekä joskus jonkun kaverin kanssa palloillut uimahallin kuntosalilla. Varsinainen kunnon ensimmäinen salikäyntini tapahtui kuitenkin kesällä 2004 ja sali oli mikäs muukaan kuin Porin Piukat Paikat! Näiden 10 vuoden aikana Piukkiksista on tullut mun rakas kotisalini, toinen kotini 🙂

IMG_1418

Jännitti ja pelotti.
Mietein, mitä ihmettä minä salilla teen?
Mitä siellä tehdään? Miltä siellä näytetäään? Mitä kuuluisi osata ja jaksaa?

Nämä tuntemukset karisivat nopeasti. Iloinen ja avulias vastaanotto heti ensimmäisellä kerralla laukaisivat jännitystä ja pelkoa 😀 Sain kuntosaliohjelman ja opastusta laitteisiin.

Taisin aloittaa kaksijakoisella kuntosaliohjelmalla ja olin jumppatuntien suurkuluttaja. Olin ennen kuntosaliharrastusta käynyt naisvoimistelijoiden jumpissa paljon, sen jälkeen kun balettiharrastukseni lopetin. Uutta jumppatunneissa oli tietysti painot. Muita aikaisempia liikuntaharrastuksiani on olleet uiminen, telinevoimistelu ja kilpatanssi…. Liikuntamuoto mikä nuoruudesta on elämääni jäänyt on rullaluistelu. Liikunta on aina ollut osa elämääni, enkä osaisi olla liikkumattakaan. Kaikista harrastuksistani olen nauttinut. Nykyään pääsääntöinen liikuntamuotoni on kuntosali! Ja kyllähän tätä blogia seuraamalla selviää liikuntatottumukseni melkoisen hyvin 😉

Kotisalin lisäksi Piukoista Paikoista tuli vuoden 2009 syksyllä minun toinen työpaikkani, kun aloin ohjaamaan pace-tunteja ja nykyään olenkin aikamoinen jumppapirkko ohjaajana 😉

jumppamaikkaaa

Koska hurahdin fitnekseen?

Fitnesstä ajattelen paljon muunakin kuin fitnesslavoille tähtäävänä harrastuksena tai kilpalajina. Näen sen eräänlaisena elämäntyylinä, johon ei tarvi välttämättä liittyä ajoittainen kisakireä kroppa. En aio kauheasti sohaista siihen keskusteluun, jota fitneksestä tällähtekellä käydään. Elän elämääni omalla tavallani ja fitness on osa sitä, kun minulta kysytään noudatanko nyt jotain ruokavaliota, kerron syöväni tietyllä tavalla, jonka olen omaksunut. Onko se sitten ruokavalio? Kaikillahan meillä jonkinlainen ruokavalio on 😉 Blogissani tuon tekstien ohessa esiin sitä miten minä fitneksen koen ja miten se minun elämässäni näkyy, Outin Fitnesselämää 🙂

Fitneksen taisin löytää elämääni kun mittautin joskus rasvaprosenttini ja halusin alkaa sitä laskemaan ja löytämään fitimmän kropan. Olin ihaillut muutamaa salimme jumppaohjaajaa, joilla oli varsin fitit kropat ja voimaa, jota myös ihailin 🙂 Tuolloin tavoitteet ei niinkään itsellä ollut lihaskasvussa vaan kiinteässä kropassa ja kyllähän mä sitä voimaakin halusin 😉 Olisiko vuosi ollut 2007 (tuskin 2006). Piukkisten toiselta omistajalta Maijulta ostin sitten elämäni ensimmäisen pt-palvelun. 2 kuukauden paketti, johon kuului ruokapäiväkirjani analysointi ja tuon päiväkirjan muokkaus, kahden kuukauden seuranta ja mahdolliset ruokavalion muutokset matkan varrella. Tuon kahden kuukauden aikana paino ei paljoa tippunut, mutta rasvaprosentti sitävastoin tippui. En noudattanut päivästä päivään pilkuntarkasti tuota ohjeistusta, mutta ruokavalioni runko  muuttui ja aloin syömään määrällisesti enemmän. Tuosta alkoi fitnesslifestyle 😀 Kun huomasi kropan voivan paremmin vaikka luulin voivani hyvin ei paluuta ollut. Kropan ja kehon kokonaisvaltainen hyvinvointi, sen tavoittelu tuli osaksi elämääni. Tuosta alkoi myös valmennussuhde Maijun kanssa.

IMG_0662

Vuoden 2007 ja 2008 vaihteessa jossain kohtaa aloin kyselemään koska seuraavat Fitness kisat on, ihan ajatuksella että voisin mennä katsomaan kisoja. Olin kuullut salilla puheita kisoista ja salillamme oli muutama kisoissa ollut kävijä / ohjaaja.

Maiju pamautti mulle kysymyksen että kiinnostaako mennä katsomaan vai kisaamaan, olin ihan ällikällä lyöty!
Siis mitä, minä, täh???
En tiennyt mitä vastata….

Kotona aloin tutkailemaan netistä lajia jonkinverran lisää mitä aiemmin olin joskus pakkikselle eksynyt ja kerroin Maijulle sitten, että mikä jottei kisaaminenkin voisi kiinnostaa. Olihan se aika makean näköinen laji ja esiintyjä kun olen luonteeltani. Fitness olisi vapaaohjelmineen eniten minun mieleen, mutta tiesin ettei minusta olisi vapaaohjelmaan, joten body fitneksen koin omimmakseni. Maiju mietti asiaa ja lyötiin lukkoon tavoite, vuoden 2008 tulokaskisat syksyn Fitness Expon yhteydessä….

Salitreenit muuttuivat tavoitteelisemmiksi ja kovemmiksi, mutta vasta ensimmäisten kisojen jälkeen ne todella muuttuivat! Oma lavakokemus aukaisi silmiäni lajille ja sen vaatimuksille enemmän. Ihastuin lajiin, olen aina tykännyt esiintyä, mutta huomasin myös todella tykkääväni kovaa treenaamisesta sekä kehon muokkaamisesta liikunnalla. Löysin omat fitnessihanteeni ja idolini. Aloin samaan voimaa ja huomasin voivani muokata itsellenikin sen fitin kropan 😉

IMG_0396

Minulle kävi loppujenlopuksi samoin kuin monelle muullekin kisaajalle, ensimmäisten kisojen jälkeen, ei heti, mutta vuoden päästä… Painoni oli ennätyslukemissa. Ensimmäinen kisadiettini oli melko lyhyt, koska pudotettavaa ei ollut paljoa, mutta seuraava kisadietti vuoden 2010 kevään kisoihin oli huomattavasti pidempi. Kummatkin dietit kuitenkin sujuivat hyvin ja kroppa toimi hienosti. Sopivan kireä kunto saavutettiin kummallakin kertaa, mutta se mitä puuttui oli lihas, sitä oli aivan liian vähän…

Vuonna 2012 aloin jossain vaiheessa taas kutkuttelemaan mielessäni kisaamista. Olin käynyt IFBB:n kisoja katsomassa keväisin ja syksyisin ja seurannut muutenkin lajia mediassa. 2013 vuoden tammikuussa tein päätöksen ja Maijun kanssa lyötiin lukkoon kevät 2014! Sitten jätettiinkin kaiki muu liikunta, salitreeni ja omat jumppaohjaukset jäivät. Täysillä keskityttiin tavoitteeseen. Kokoajan olin kyllä treenannut salilla ja tavoitteellisesti, mutta kisatavoitteen myötä treennin tavoitteellisuus sai vain enemmän kipinää. Iso asia mihin treeneisä haluttiin panostaa oli selän leveneminen ja hienosti se alkoikin levenemään. Kisatavoitteen tuoma kipinä tavoitteellisempaan treeniin ym. näkyi kehityksessä, fysiikassa, joka alkoi edetä entistä paremmin!

Nytkin kisadietistä tuli pitkä vaikkei paino uusiin ennätyslukemiin ollutkaan mennyt, ei edes niihin vanhoihin ennätyslukemiin, mutta näin jälkeenpäin sanoeen, liian korkeaksi silti oli päässyt. Kisadiettiä varjosti sairastelut ja kisakuntotavoite ei ihan toteutunut. Pari kiloa olisi pitänyt olla kireämpi, mutta samalla massaakin olisi edelleen tarvitu lisää, lihasmassaa…. Kireämmällä kropalla olisin varmasti tavoittanut jonkinverran paremman  sijan, mutta en finaaliin  näillä lihasmassoilla olisi päässyt. Sarjani oli todella kova ja kilpailijoita oli paljon. Kuitenkin nautein tuosta hetkestäni lavalla ja saavuttamastani kunnosta!

Kultsa studio II_-015

En ole yksiäkään kisojani katunut, vaikken menestystä olekaan niittänyt. Olisihan se hienoa seistä siellä finalistien joukossa, mutta se ei ole ainoa asia minkä takia olen lähtenyt kisalavoja tavoittelemaan. Olen esiintyjä, huomaan kaipaavani myös haasteita ja tavoitteita. Kisatavoite on hyvin konkrettinen tavoite.

Kisakunto myös kiehtoo. Se  ei ole se ihannekunto, jossa haluaisin olla ja pysyä, mutta siinä on oma viehättävyytensä. Se hetkellinen kisakuntoa on yhden tavoitteen toteutuminen, mä pystyin siihen ja mä pystyn siihen! Mutta ei, se juttu ei ole myöskään se todistelu siitä, että siihen pystyy. Se miksi itse haluan siihen kuntoon, miksi haluan käydä katselemassa kisoja ja katselen netissa ja lehdissä ihaillen kisaajia, on se lihasten piirtyminen säilyttäen naisellisuus (vaikkei tissit säilykkään 😛 ) En osaa tätä tarkasti selittää, mutta mun mielestä on todella outoa että jotkun fitnesslajeissa kilapailleet tai  kilpailevat sanovat ettei kisakunto ole todellakaan kaunista. Kyllä sen kondiksen mun mielestä tarvii jollain tavalla kiehtoa silloin kun lajia kisamielessä harrastaa ja haluaa sen kunnon saavuttaa 😉

Mun oma ihannekondikseni mun mielestä tällä lihasmäärällä mitä mulla nyt on pyörii siinä 55-58 kilon paikkeilla ja siinä välissä olisi tavoite pysyä. Kauhean pahalta tuossa tavoitteessa pysyminen ei nyt tunnu 😉

masut

Ja kyllä, mun elämässäni on muutakin kuin oman painoni ja kuntoni syynääminen 😉
Ja kyllä, mä nautin elämästäni! 😀

sun

Laji on nyt suuressa suosiossa ja suuressa epäsuosiossa… Mä sanon tähän vaan, että kilpaurheilu kuin kilpaurheilu… Jokainen vaatii ja ottaa paljon, mutta niin myös antaa. Kilpaurheilu vaatii kovaa päätä. Jokaisessa lajissa on omat varjopuolensa ja kilpaurheilussa ne on melko samanlaisia lajissa kuin lajissa. On hyvä että niistä varjopuolistakin puhutaan, keskustelu ei ole pahaksi, mutta leimaaminen ja yleistäminen on. IMO, kaikilla ei mene aineenvaihdunta tai hormoonitoiminta sekaisin…

Fitness puhuttaessa kilpailuihin tähtäävänä lajina pyörii paljon oman kropan ympärillä. On tärkeää tuntea ja kunnioittaa omaa kroppaansa, kuunnella sen viestejä. No, nämä nyt olisi hyväksi sinäänsä kenelle vain 😉 Kilpalavoille ei saisi mennä hinnalla millä hyvänsä, dietti pitää pystyä keskeyttämään, mikäli kroppa sitä vaatii ja tämä vaatii luonnetta! Kaikkien kroppa ei toimi samoin, vertailu dieteissä pitää unohtaa. Kropan rakentaminen ja muokkaaminen ei ole helppoa, sen kiristäminen kisakuntoon ei ole helppoa eikä aina kivaakaan. Vaikka fitnesslajit ovat ulkonäkölajeja, niin ei niitä voiteta kauniilla ulkonäöllä vaan oikeanlaisella fysiikalla, fitness on urheilulaji. Fitnesslajit vaatii paljon kovaa työtä ja omistautumista lajille kuten urheilulajit yleensäkin kilpailuihin tähdätessä, se kuinka paljon kukin on valmis lajiin satsaamaan on jokaisen itse päätettävä ja mietittävä mihin asti haluaa tähdätä. Fitnesslajit eivät myöskään ole halpoja lajeja ainakaan sinne kisalavoille mentäessä (biksut, korkkarit, stailaus…..)

Kultsa studio II_-016 B

Omat vinkkini kisoista haaveileville

– Tunne kroppasi, kunnioita sitä, kuuntele sen viestejä ja toimi niiden mukaan
Älä etene keinolla millä hyvänsä, kerro tuntemuksista myös valmentajalle ja tehkää yhdessä päätöksiä, mutta muista että loppupeleissä meisstä jokainen on itse vastuussa siitä mitä kropalleen tekee.

– Valmentaja, joka kuuntelee sinua ja jolta saat yksilöllistä valmennusta
pst, kaikkien ei ole pakko syödä esim. seitiä, on muitakin vaihtoehtoja, en ymmärrä että jotkut kirjoittelee että kauheaa kun on pakko syödä esim. nyt sitä seitiä joka päivä, ei varmasti muuten ole!

– Mikäli dietti on alusta asti pelkkää tuskaa, LOPETA!
tottakai tuskaisia hetkiä on, varsinkin loppudietistä, mutta ei kukaan halua elää puolta vuotta zombina

– Älä vello negatiivisissa asioissa, ASENNOIDU!
Älä mieti vain millä kaikilla tavoilla dietti rajoittaa elämääsi ym… dietistä voi tehdä itse vaikka kuinka vaikean, mutta tekee vaan pirusti helpommaksi kun asenoituu siihen että tämä on tällainen ajanjakso ja piste!

Älä vertaile!
Jokainen meistä on yksilö ja jokaisen meidän kroppa toimii eri tavoin

-Dietin jälkeen palaudu
Ota iisisti, mutta älä liian iisisti 😉 Anna kropan palautua pikkuhiljaa, nauti ruuasta ja rentoudu, mutta muista kuitenkin ettet voi heti nostaa kaloreita entisiin lukemiin tai heittää ihan överimässäilyksi, kroppa ei tykkää siitä ja voi reagoida ikävilläkin tavoin... Nälkä, joka dietin  jälkeen ainakin useimilla on, ei ihan heti lähde, mutta kylläs e siitä helpottaa 😉 Jälleen kunnioita kroppaasi!

———————

Kaikki eivät ymmärrä tätä lajia, arvostelua saa niin tutuilta kuin tuntemattomilta. Joskus se on tietämättömyyttä, joskus kateutta, joskus huonoihin kokemuksiin perustuvia. Kuitenkin jos Fitness on ja tuntuu omalta jutulta niin pidä siitä kiinni, mä ainakin pidän!

Itse en syö jokapäivä grammantarkkudella, mutta ruokavaliossani on tiety runko, omaan tietyn tavan syödä. Osaan ottaa myös rennosti ja oma valintani on, koska syön ja mitä syön 😉 Oma valintani on myös koska treenaan ja miten treenaan. Näihin olen toki saanut valmentajaltani ohjeet ja kyllä noudatan niitä, omasta valinnastani! 😀 Itseasiassa kuntosaliharrastus on paljon vapaampaa kuin moni muu laji. Monessa lajissa kun on tietyt treeniajat, jäkisharkat on tiettyyn aikaan, samoin pianotunnit, mutta kuntosaliharrastuksen voi sovittaa päiväänsä miten parhaiten sopii 😉

IMG_1428

KIITOS MAIJU JA TOMA, KIITOS PIUKAT PAIKAT NÄISTÄ 10 VUODESTA!

Yhteistyössä Piukat Paikat -kuntosalin kanssa arvon yhdelle onnekkaalle blogini lukijalle 1 kuukauden kuntosalikortin!
Kyseessä on naistensali!
Muista, kortilla pääsee kuntosalille vain 15-vuotta täyttänyt naispuolinen henkilö.
Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 30.7.2014 klo 23.59 asti ja torstaina julkaisen voittajan blogissani!
Osallistu kommentoimalla ja kertomalla kommentissasi suosikkiliikuntamuotosi kesällä 🙂

1097604_10151741906469383_1305954424_n

Outi Karita

34 vastausta artikkeliin “10 vuotta Piukoissa Paikoissa ja Fitness elämässäni (+arvonta)”

  1. no golf tietty! 😀

    Tätä tekstiä lukiessa muuten tajusin, että oon ollut välillisesti osallisena kaikissa sun kisoissa 😛
    Lajia itsessään en ennen tuntenut, enkä varmaan vieläkään tunne, mutta oon aina ihaillut sun asennetta sitä kohtaan, ja saanut siinä sivussa itselle painonpudotusvinkkejä ja ruokavaliovinkkejä 😉 kiitos siis niistä!

    • Voi kiitos Krista!
      niin olet kyllä ollut ja on ollut kiva höpötellä näistäkin asioista sun kanssa 🙂
      Kiitos myös sulle, sä olet ollut yksi mun tukija ja tsemppaaja <3

  2. Kesä menee mukavasti puutarhahommissa ja välillä uiden.

    Syksyä varten sulta saa mukavasti tsemppiä uurastukseen salilla 😉

  3. Tosi kiva arvonta 🙂 Jatkan salilla käyntiä normaalisti myös kesällä…tai ehkä hiukan rennommalla otteella 😀 Tänä kesänä olen uinut meressä ja nautin lämmöstä…myös pyöräily on tullut uutena juttuna…Mut jos jomman kumman pitäs valita, ni uinti luonnonvesissä vie voiton 🙂

    • Kuulostaa oikein kivalta!
      Voih ja mun täytyy myöntää etten luonnonvesissä ole koko kesänä ollut, ainakaan vielä…. 😉

  4. Olisi niin ihanaa päästä oikeeseen kuntosaliin ja kivaa olis jos joku neuvois miten laitteita käytetään,alottelevalle liikkujalle 🙂 Kävely näin kesällä on kivaa ja lasten kanssa rannalla pulikointi

    • Vaikkei arpaonni osuisi niin suosittelen kyllä lämpimästi saliamme jossa saa hyvää opastusta 😉

  5. Vau 10 vuotta, hienoa! 🙂
    Yleensä kesällä pidän eniten ohjatuista jumpista, etenkin aamusin! 😉 Loistava tapa aloittaa päivä 🙂
    Tämä kesä on ollut aivan poikkeus, sillä aika ei ole riittänyt kahden pienen vauvan kanssa jumpalle, joten suosioon on noussut pitkät vaunulenkit 🙂 Lähiaikoina on kuitenkin tarkoituksena (noin vuoden tauon jälkeen) jälleen hankkia salikortti 🙂

    • Tuollainen poikkeus on kyllä täysin ymmärrettävää 🙂
      10 vuotta, täytyypi kait sanoa että koukkuun on jääty 😀

  6. Hienoa, että avaat fitnesstä!
    Itse, toistaiseksi, jumppailen ja uiskentelen mökin rantavedessä.

  7. Mukavinta urheilua kesällä on fillarointi, uinti ja ratsastus. Ennen harrastin lenkkeilyä, mutta nivelvaivat pakottivat siirtymään muihin lajeihin…onneksi valinnanvaraa löytyy. 🙂

    • Kurjia aina tuollaiset vaivat, mutta totta, onneksi valinnanvaraa liikuntaan löytyy 🙂

  8. Suosikkiliikuntamuodoksi kesällä minulle on muodostunut kaikenlaiset treenit ulkona – juoksutreeneistä kahvakuulatreeneihin 🙂 salilla käynti on hieman harventunut, vaikka täytyy myöntää, että viime viikosta lähtien kova polte tavoitteelliseen kuntosalitreeniin ja kunnon ohjelmaa kohtaa on syttynyt kahta kovempana 😉

  9. Tänä kesänä liikkuminen on jäänyt kovin vähälle esimerkiksi viime kesään verrattuna, joten valitsen tämän kesän lemppariksi kävelyn, koska sitä on varmasti tullut eniten ”harrastettua”. 😀

  10. kesällä ehdottomasti mieluisin liikuntamuoto on uinti ja juoksu! 🙂 Mieluusti vielä molemmat yhdistettynä samaan treenikertaan c:

  11. Mielenkiintoinen blogi, mukavaa luettavaa…
    Tämän kesän suosikkiliikunta on ollut uinti. Ja tuleva suosikki toivottavasti kuntosali…. 🙂

  12. Upea postaus! Onnea 10 vuodesta lajin parissa! Näillä helteillä suosikkilajini on hyötyliikunta ja venyttely ulkosalla 😉

  13. Hei!

    Kuntosali on paras harrastus myös kesällä. Nyt siellä on niin mukavan väljääkin. 😉

    Toivottavasti onnetar suosii, olis kiva päästä tsekkaamaan myös Piukat paikat. 🙂

    • Tilaa on paremmin kyllä helteillä 😀
      Vaikkei onnetar suosisi tällä kertaa niin kannattaa silti tsekata piukat paikatkin 😀

  14. Pidän yleisesti aerobisesta liikunnasta kesäisin, salilla tulee käytyä miltei yhtä paljon kuin muinakin vuodenaikoina.

    Crosstrainer on ehdoton suosikki, siitä tulee vahva ja virkeä olo, kun treenin päätyttyä syke on korkealla, hiki valuu ja paikat huutaa! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta