Reilusti positiivista energiaa!

WP_006103Jos olisin eilen kirjoittanut tän postauksen niin olisi tullut hyvin erilainen postaus, mutta tänään ihan puhkun positiivisuutta ja energiaa 🙂 Viikonloppuna ja vielä alkuviikostakin olen vähän stressaillut tätä dietin kulkua ja mietityttäähän se vieläkin. Eilen olin sitten vielä väsähtänyt ja oli hieman viluinen olokin, mikä osaltaan varmasti johtui väsymyksestä ja osaksi ehkä jo ”diettiviluakin”. Piti olla eilen pitkäpäivä, töissä oli mukana salikassi, koko päivälle eväät (paitsi aamu- ja iltapala) ja kokousvaatteet. Suunnitelmissa oli siis töiden jälkeen suunnata pikaisesti treenille, jonka jälkeen taas kokoustelemaan illaksi ja siitä kaverille lihaskalvokäsiteltäväksi…. Nää on ihan tuttuja päiviä mulle, mutta viluisuuden ja väsymyksen takia päätinkin mennä kuitenkin kotiin huilaamaan ennen kokouksia ja viltin alla hörpein finrexinin ihan varuiksi. Kuitenkin loppuviikon päivät riittää vielä loppuihin treeneihin. Kokoustelemassakin hörpein lämmintä teetä. Kaverin luona kävin ja se antoikin hyvän käsittelyn mun niska-lapa-rinta-alueelle. Lihaskalvokäsittelyä, triggerpistehoitoa ja lopuksi vielä vähän teippailuakin.

WP_006089

Tänään kun heräsin, olo oli oiken hyvä ja levännyt. Päivään lisää energiaa toi lämmin keli ja ihana auringonpaiste. Nää on niitä päiviä kun on onnellinen siitä etttä pääsee töissäkin nauttimaan ulkoilmasta. Ja jostainhan sitä energiaa on revittävä kun ruuasta sitä tällä hetkellä kovin vähän saa 😀 Mua on oikeesti hymyilyttänyt koko päivän! Vaikkakin meillä on töissä hirveesti väkeä pois (kipeänä) ja se aiheuttaa hieman säätöä, niin meiti on jaksanut porskuttaa eteenpäin 🙂 Lepo, aurinko ja positiivisuus saavat ihmeitä aikaan 😉

WP_006088WP_006080WP_006075

Tällä viikolla treeneistä on hermotusviikko menossa, pienillä painoilla ja liikeradatkin vähän lyhyempiä ja tärinää saadaan aikaiseksi. Hermotustreeneissä saa jo paljon paremman tuntumat ja pumpit lihaksiin kuin kevyen viikon treeneissä, lihakset tosiaan kunnolla tärisee ja ai että, kun tuntuu hyvältä treenata!!! 🙂 Maanantaina treenailin selän ja tänään rinnan. Aamulenkeillä myös käyty maanantaina ja tiistaina. Huomenna edessä taas lepopäivä ja varsinainen kehonhuoltopäivä, nimittäin töiden jälkeen ensin kynsihuoltoon ja sitten piiiitkään hierontaan 🙂

WP_006097

Nyt iltateetä kera puddingin sekä Jutta ja puolen vuoden superdietit…

LATERS!

WP_006102

Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta