4. Diettiviikko

Neljäs diettiviikko starttasi tänään. Viimeviikolla lisättiin toinen aamuaerobinen viikkoon, eli kahtena aamuna kävin viimeviikolla lenkillä. Ajateltiin pistää vähän pökköä pesään niin sanotustisti lisää, mutta kuinkas kävikään. Sunnuntaina vaaka näytti saman 63 kiloa mitä edellisellä viikolla. Nyt sitten hieman viilattiin hiilareista pois sieltä sun täältä pieniä määriä ja ihan pikkumääärät rasvaa otettiin pois kun napsastiin lesitiinit aamusta ja illasta veke. Vatsa saa edelleen aika samoissa määrin täytettä määrällisesti. Viilaukset olivat määrällisesti melko huomaamattomia, mutta energiansaannissa tämän toki saattaa huomata. Myös kolmas aamulenkki viikkoon lisää, mutta vain puolentunnin pyrähdys, kaksi lenkeistä on kolmen vartin mittaisia. Kyllä nyt pitäis ruveta tapahtumaan! 🙂
Eilen olin jumppamaikkailemassa ja ohjaamassa Kiinteät kurvit -jumppaa sunnuntaiseen tapaan

Tänään starttasi sitten kevyt viikko ja samalla syyslomaviikko! Ja meitikin siis pitää syysloman ja lomailee koko viikon. Tekemistä kyllä riittää, trust me! Aamulla olin kevyesti treenailemassa selän, jonka jälkeen menin Hyvinvointicenterille rentoutumaan spa-sukkulaan.

Tästä se viikko starttaa! 
Hyvää alkanutta viikkoa!
Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta