Vain elämää….

Tänään on ollut Roosa nauha -päivä ja tukensa rintasyöpään sairastaneille on voinut osoittaa vaikkapa pukeutumalla pinkkiin. Pinkkiin on siis pukeuduttu!
Onko Roosa nauha -päivä näkynyt muiden päivässä?
Itsellä on muutamalta vuodelta jo kertynyt myös Roosa nauha -tuotteita.
Treenit on ollut pitkään osa elämää ja liikunta on aina ollut osa elämääni. Pienenä tanssein balettia 7 vuotta, harrastin myös kilpatanssia ja telinevoimistelua jossain vaiheessa lapsuutta. Baletin jäätyä oli monenmoista naisvoimistelijoiden järjestämää jumppailua ja muuta harrastelua välillä. Harrastin monta vuotta lapsuudessa ja nuoruudessa näyttelemistä. Kaikista näistä harrastuksista olen nauttinut ja näyttelemistä on joskus oikein ikävä, tanssimista rakastan! Salitreenit tulivat kuvioihin 2004, jolloin se oli alkuun jumppailua salin puolella silloin tällöin ja paljon ohjatuilla tunneilla käymistä. Tykästyin salitreeniin ja se alkoikin yhäenemmän viemään aikaa ja tässä sitä ollaan…. 
Muksuna en panostanut liikuntaharrastuksiini niin täysillä eikä lapsena vielä tarvitsekaanmitä tänäpäivänä. Liikuntaharrastukset oli harrastuksia ja liikunnallista ajanvietettä lapselle, josta nautein. Edelleen nautin liikunnasta, mutta siihen on tullut mukaan tavoitteellisuus. Esiintymisestä olen tykännyt aina vaikka olenkin kova jännittämäänja hieman ujokin toisinaan. Teatterilavoilla ja balettiesityksissä en koskaan tärissyt lavalla, en myöskään jumppaaohjatessani tärise jännityksestä, mutta bf-lavoilla tärinöistä ei ole tahtonut tulla loppua niinkuin ei myöskään luokan edessä tai juhlissa ystävien edessä puhuessa. Saas nähdä onko ensi keväänä jo tärinät vähentyneet 😀
Eilen treenailin käset ja sainkin sekä hauberit että ojentajat hyvään pumppiin ja on olleet tänäänkin ihan tulessa! 

Tänään olin sitten aamulenkillä, 6.05 lähtö. Hyvinhän tuo herättää ja tänään oli ”lämmin” aamu, jopa yli 6 astetta 😛 Aamulenkkipäivinä kyllä huomaa miten ne hurauttavat aineenvaihduntaa käyntiin, nimittäin kyllä ruokaa uppoaisi enemmänkin kuin 2600 kaloria, mutta nythän noudatetaan ruokavaliota tarkasti ja kyllähän tässä saa vielä oikein hyvin syödä 🙂 Tänään olin myös illalla lämpöjoogassa Hyvinvointicenterillä. Teki kyllä taas oikein hyvää!
Lämpöjoogaan lähdössä
Tänään alkoi telkussa pyörimään Vain elämää -sarjan toinen tuotantokausi ja heti eniten odottamani artistin biiseillä, Ilkka Alangon päivä! Itkulta ei säästytty… Onkos siellä katsottu kyseistä ohjelmaa tänään?

 Itse en ole hyvä laulamaan, mutta linkitän tähän biisin, jonka itse valitsisin Ilkan tuotannosta ja tämän mä sitten varmaan tanssisin 😀 Tän biisin löysin kun sain -90 luvun lopulla suomirock cd:n (en muista minkä niistä) ja siinä oli tämä kyseinen biisi ja mä vaan ihastuin siihen heti! Ilkka Alangon tuotannosta 4 ruusun ajalta sekä soolouralta löytyisi kyllä vaikka kuinka paljon helmiä ja muhun Ilkan tyylikin on aina uponnut. Muhun uppoo aina (no ei ehkä ihan aina) jos jollain on selvästi oma tyyli. Ite oon halunnut nuorena kuulua joukkoon, mutta erottua ja olla omanlaiseni ja olenkin ollut aina hieman erilainen, pieni hippiäinen

Alla linkki biisiin 😉
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!
 
Outi Karita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta